Aihearkisto: Tuleva Kapina

Tuleva Kapina 4: Metropolin virtaukset

Tulevan Kapinan Neljäs piiri käsittelee kaupunkitilaa. Maaseutua ja kaupunkia ei enää voi erottaa toisistaan. Kumpaakaan ei enää ole Tulevan Kapinan mukaan olemassa vaan molemmat ovat osa metropolia:

”Olemme kuulleet riittävästi ”kaupungista” ja ”maaseudusta”, sekä etenkin niiden mukamas muinaisesta vastakkainasettelusta. Katsottiin sitä läheltä tai kaukaa, ympärillämme oleva ei ole mitään sellaista. Se on yksi ainoa urbaani kudos, ilman muotoa tai järjestystä, lohduton vyöhyke, loputon ja määrittämätön, globaali jatkumo museomaisia keskustoja ja luonnonpuistoja, suunnattomia asuinlähiöitä ja massiivisia maataloushankkeita, teollisuusalueita ja asuinalueita, maaseutukievareita ja trendibaareja: metropoli. (…) Metropoli syntetisoi kaikki alueet.” 

Teksti käsittelee sitä, kuinka metropolissa kontrolli ja viihde kietoutuvat yhteen: viihde ja kuluttajuuden aikaansaama tuotteistettu nautinto harhauttavat meitä näkemästä kontrollia, joka samanaikaisesti hiipii elämäämme vartijoiden, poliisien ja valvontakameroiden kautta .  Oikea elämä siivotaan pois urbaanista tilasta, jäljelle jäävät vain keskiluokan elottomat asunnot ja  uniformiset virastotalot, jotka voisivat olla missä tahansa ja mitä tarkoitus varten.  Pitkälti metropolia käsitellään tekstissä liikkeen kautta.

 ”Se  [Metropoli] on myös olentojen ja asioiden virta, joka kulkee valokuituverkoissa, luotijunissa, satelliiteissa ja valvontakameroissa, pitäen samalla huolen siitä ettei tämä maailma koskaan lakkaa kulkemasta suoraan kohti tuhoaan. Se on virta joka haluaisi vetää kaiken mukaansa toivottomaan liikkeeseensä, mobilisoida meidät kaikki. Se on virta jossa informaatio takoo meitä kuin se olisi vihamielinen voima. Jossa ainoa jäljelle jätetty asia on pakeneminen. Jossa käy vaikeaksi odottaa vielä yhtä metrojunaa.

Kun kommunikaation ja liikkumisen keinot leviävät, ja niiden myötä houkutus olla aina jossain toisaalla, meitä revitään jatkuvasti pois olemisesta tässä ja nyt. Hyppää intercityyn tai expressbussiin, tartu puhelimeen – jotta voisit olla jo menossa.”

Metropolin tilat määrittyvät liikkeen kautta.  Ei ole vapaata kaupunkitilaa, joka olisi avoin epäkaupalliselle toiminnalle, yhteisöjen rakentamiselle ja elämällemme tässä ja nyt.  Ei ole aikaa pysähtyä vaan täytyy koko ajan liikkua, ajatella jo seuraavaa paikkaa, jonne on menossa,  kuluttaa ja tehdä työtä.  Näin julkinen tila ja yksityinen tila limittyvät: kuljemme julkisen tilan läpi yksityisessä kuplassamme  kohtaamatta toisiamme.  Suurin osa kaupunkitilasta on suunniteltu läpikulkua varten. Pysähtymiseen ja kohtaamisiin tarkoitetut paikat muodostavat toisenlaisia toiminnan pakkoa: kahviloissa ja baareissa on ostettava jotakin.  Näin yhteisölliset tilat määräytyvät ennen kaikkea yksityisen kuluttajuuden kautta.

Kauppakeskukset muodostavat puolijulkisen tilan, jossa  maksavana asiakkaana liikkuminen on sallittua, mutta jossa kokoontuminen ja oleskelu nähdään epätoivottavana. Etenkin nuorten kokoontumista kauppakeskuksissa on pyritty kontrolloimaan mitä oudoimmilla tavoilla.  Lue Dan Koivulaakson kirjoitus  teinikarkoittimien käytöstä Lahdessa ja muutenkin julkisen tilan kontrollista ja haltuunotosta täältä.

Neljäs piiri ei kuitenkaan käsittele metropolissa tapahtuvia toisenlaisia virtauksia:  tilan haltuunottoa ja julkisen tilan toisenlaista käyttöä. Näkymätön komitea painottaa ratkaisuna sen sijaan metropolin liikkeen pysäyttämistä: blokkauksia, satamalakkoja ja sabotaaseja sähköverkkoon. Itse näen tärkeämpänä pohtia, miten kaupunkitilaa voisi ottaa haltuun toisenlaiselle liikkeelle, miten anonyymiin julkiseen tilaan voisi tuoda takaisin sieltä pois siivottuja kollektiivisen toiminnan ja elämän virtauksia.

Esimerkkinä tällaisesta kaupunkitilan haltuunotosta on Feministinen kollektiivi. Feministisessä kollektiivissa on alettu kartoittamaan omaa kaupunkiamme  kuljeskelujen kautta Precarias a la derivan  ja Situationistisen menetelmän hengessä.  Feministisessä kollektiivissa on tehty karttoja omista reiteistämme kaupunkitilassa ja pohdittu, miten valta ja sukupuoli, yksityinen ja julkinen kytkeytyvät kokemukseemme kaupungista.  Lisäksi on menty paikkoihin, jotka ovat olleet luotaantyöntäviä ja anonyymeja, kuten kaupungintalolle, joka on avoin kaikille, mutta suunniteltu anonyymiksi  ja kliiniseksi virastotalon aulaksi tai yliopistontiloihin, jotka on tehty suorittamista tai läpikulkua varten tai joissa muuten opiskelijat eivät juuri käy.  Ottamalla nämä paikat haltuun kollektiiviseen kokoontumiseen ja oleskeluun tai vaikka brunssin syömiseen, olemme muuttaneet tilojen merkitystä ja käyttötarkoitusta ainakin väliaikaisesti.

Toinen esimerkki tilojen haltuunottamisesta on talvella järjestetty Commonwealth-lukupiiri. Järjestimme lukupiiriä myös tiloissa, jotka olivat kuluttamista tai anonyymia liikkumista varten.  Yksi tapaaminen pidettiin Kampin kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa, jossa oli hyvin tilaa lukupiirikokoontumiselle.  Tällä tavalla kaupallinen tila otettiin haltuun epäkaupalliselle kollektiiviselle toiminnalle ja keskusteluille. Toinen tapaaminen pidettiin metrossa. Liikkumalla päämäärättömästi ja keskustellen yhdessä lukupiiri muutti ajatusta siitä, mitä metrossa tulisi tehdä.

Jokaiselle löytyy omia tapoja siihen, miten kaupunkitilaa voi ottaa haltuun ja minkälaisia vastarinnan muotoja siellä voi tehdä. Siksi tuntuukin hyvin yksipuoliselta lähestyä vastarintaa pelkästään metropolin virtausten pysäyttämisen kautta: samaan aikaan kun pyrimme katkaisemaan kapitalismin luomia virtauksia, meidän on luotava uusia virtoja ja liikkeitä.

Lue  Neljännestä piiristä lisää Multitunesista: The Metropolis

Ja Kolmannesta piiristä:
Multitunes: Work is never over
Vallankumouksen Hedelmiä: Kaikkien maiden työläiset – rentoutukaa!

Tuleva Kapina 3: Työ ja liikkuvuus

Tulevan Kapinan Kolmas piiri käsittelee työtä.  Tulevan Kapinan mukaan työ koostuu kahdesta eri ulottuvuudesta riistosta ja osallistumisesta. Työ koostuu siitä, että työvoimaa pyritään riistämään tuottavuuden nimissä ja siitä, että työntekijät osallistuvat yhteiseen ponnisteluun tuotantosuhteissa. 

Kolmannessa piirissä analysoidaan tuotannon muutosta ja työvoiman uutta liikkuvuutta, mobilisaatiota, jota uusi työelämä edellyttää.  Tässä mobilisaatiossa työn kaksi ulottuvuutta riisto ja osallistuminen liittyvät yhteen: työntekijä osallistuu omaan riistoonsa pyrkiessään mukautumaan ja joustamaan.  Työntekijältä vaaditaan yhä suurempaa liikkuvuutta ja muuntautumiskykyä.  Hänestä tulee pätkätyöläinen, jonka käytettävissä oleminen on myös työtä. Työ vaatii työntekijältä työelämän ulkopuolelta hankittavia taitoja. Tavaroiden tuotannosta on siirrytty itsensä tuottamiseen. Pätkätyöläinen myy kykyjään, hänellä ei enää ole ammattia. Työllistettävyytensä eteen hänen on kehitettävä itseään. Tällöin työn ulkopuolinenkin toiminta on vain työtä varten ja työ on ainoa olemisentapa. 

Kolmannessa piirissä käyty keskustelu tuntuu linkittyvän keskusteluun työelämän prekarisaatiosta. Näkymätön komitea sanoutuu kuitenkin irti prekaariuden käsitteestä, koska se on vieläkin suhteessa työhön, vaikkakin työn hajoamiseen. Sen sijaan Näkymätön komitea julistaa, että työläisistä on tullut tarpeettomia. Tuotanto on mekanisoitunut ja automatisoitunut siinä määrin, että työntekijöiden enemmistö on käynyt tarpeettomaksi. 

Tämä työntekijöiden tarpeettomuus on saanut aikaan demobilisaation mahdollisuuden,  irtaantumisen työelämän liikkuvuuden vaatimuksesta. Tätä ehkäistäkseen yhteiskunta pyrkii keinolla millä hyvänsä työllistämään tarpeettomaksi käyneet työntekijät palvelu- ja hoivatyöhön (esimerkkeinä tekstissä ovat mm. hieronta, siivous, kodinhoito, prostituutio, tarjoilu, terapia) tai työpaikkoihin, jotka syntyvät kiristettäessä turvallisuutta, hygieniaa ja kontrollia.

Tuleva Kapina näkee nykyisen tuotannon valtavana fyysisen ja henkisen mobilisaation koneena, joka imee ihmisten energian tarpeettomaan työhön, ja lajittelee ihmiset selviytyjiin, jotka pystyvät sopeutumaan,  ja ongelmayksilöihin, jotka eivät suostu sopeutumaan vaan haluavat käyttää elämänsä johonkin muuhun tarkoitukseen kuin työhön. Pyrkimyksenä tulisikin olla demobilisaatio eli ”organisoituminen työtä vastaan sen ulkopuolella”.

Käsitellessään työntekijöiden tarpeettomuutta Tuleva Kapina jakaa työn ongelmallisesti kahtia: tuotteiden tuotantoon, joka on tätä oikeaa työtä, johon ei tarvitse enää työntekijöitä, ja hoiva- ja palvelutyöhön, joka on oikeastaan tarpeetonta työtä.  Peilaan tätä tekstissä painotettuun vanhan yhteisöllisyyden kaipuuseen:

”Työn kauhu ei ole niinkään työssä itsessään kuin vuosisatoja kestäneessä kaiken sen hävittämisessä mikä ei ole työtä: perehtyneisyys omaan naapurustoon ja ammattiin, kylään, kamppailuun, sukuun, kiintymys paikkoihin, olentoihin, vuodenaikoihin, tapoihin tehdä ja puhua.”

Suku-, naapurusto- ja kyläyhteisöjen kaipuu liitettynä palvelu- ja hoivatyön näkemiseen jonkinlaisena uutena keksintönä, jonka kapitalistinen yhteiskunta on luonut harhauttaakseen työntekijät vallankumouksellisesta joutilaisuudestaan, antaa tekstille konservatiivisen vireen. Kaivataanko tässä takaisin yhteiskuntaa, jossa miehet olivat ammatissa ja tekivät työtä, kun naiset taas tekivät sitä, mikä ”ei ole työtä”: huolehtivat kodista, lapsista, vanhuksista ja sairaista palkatta? Ketkä ovat niitä työntekijöitä, jotka ovat käyneet tarpeettomiksi? Onko osa tästä ”tarpeettomasta” työstä tarkoitus palauttaa takaisin näkymättömäksi työksi, jota vielä etenkin naiset tekevät ympäri maailmaa palkkatyön ulkopuolella?

Ajatus työntekijöiden tarpeettomuudesta ja tuotannon automatisoitumisesta on länsimaakeskeinen. Myös työvoiman mobilisaation ajatus on relevantti vain koulutetun länsimaalaisen työntekijän näkökulmasta katsottuna. Samaan aikaan kun länsimaalaiset koulutetut pätkätyöläiset pyritään tekemään mahdollisimman liikkuviksi ja joustaviksi, toisten työntekijöiden liikkumista pyritään kaikilla tavoin rajoittamaan. Koulutuksesta tehdään yhä enemmän maksullista, jotta se ei olisi kaikkien saatavilla ja jotta kaikki eivät pystyisi kehittämään itseään  ja vaatimaan parempia palkkoja.  Työvoiman liikkumista maasta toiseen rajoitetaan ja kontrolloidaan. Tällä estetään se, että työntekijät voisivat vapaasti liikkua parempien työehtojen ja palkkojen perässä.  Näin halpatyövoimaa on aina saatavilla. 

Demobilisaatio vastarinnan keinona on kuitenkin kiinnostava ajatus, koska siihen sisältyy ajatus, että yhteiskunnallista kamppailua ei tule lähteä rakentamaan pelkästään työstä käsin,  ja se tuo esille palkkatyön ulkopuolisen toiminnan merkityksen.  Vaikka Näkymätön Komitea sanoutuu irti prekariaattikeskustelusta ja perustulosta, näen kuitenkin perustulon konkreettisimpana demobilisaation keinona.  Vasta kun toimeentulomme on taattu työstä  ja siihen liittyvästä kontrollista riippumatta, voimme todella rakentaa elämäämme, yhteisöllisyyttämme  ja itseämme muustakin kuin työstä käsin. 

Toinen piiri:

Multitunes: We don’t need no Bildung

Vallankumouksen Hedelmiä: Mikä pakenee

Ensimmäinen piiri:

Multitunes: The Coming Introduction

Vallankumouksen Hedelmiä: Lukupiiri Tulevasta Kapinasta

Tuleva Kapina 2. piiri: Sataman romanit

Olemme päässeet Tuleva Kapina -lukupiirissä Toiseen piiriin (Lue Vallankumouksen Hedelmiä: Mikä pakenee). Samana päivänä (tiistai 7.7.), kun lukupiirimme tapasi, julkaistiin tiedote, että kaupunginjohtaja Jussi Pajusen johtama romanityöryhmä haluaa häätää koko Sosiaalikeskus Sataman, jos Sataman pihalla asuvat romanit eivät lähde määräaikaan (2.8.) mennessä.  Lue Sataman häätöuhasta tarkemmin täältä. Vaikka Tuleva Kapina kiinnittyy Ranskan yhteiskunnalliseen ja poliittiseen kontekstiin, se tarjoaa kiinnostavia näkökulmia Helsingin tapahtumiin. 

”…ei ole mitään ”maahanmuuttokysymystä”. Kuka enää kasvaa siellä missä syntyi? Kuka enää elää siellä missä kasvoi? Kuka työskentelee siellä missä elää? Kuka elää siellä missä esivanhempansa elivät?… Historiamme on kolonisaation, muuttoliikkeen, sotien, maanpaon, kaikkien juurten tuhoamisen historiaa.” 

Maahanmuuttokeskustelu nojaa kuvitteelliseen kansalaisuuden alkuperäisyyteen ja yhtenäiskulttuurin mahdottomaan ideaaliin (katso myös Lasse Koskela: Me olemme maahanmuuttajia kaikki) Kulttuuri on aina heterogeeninen: täynnä vastakulttuureita, eri yhteiskuntaluokkia ja erilaisia elämäntapoja.  Historiamme rakentuu ihmisten liikkumisesta paikasta toiseen eikä ole mitään lähtötilaa, jossa jokainen on omassa maassaan ja omilla juurillaan. Minkä takia juuri romanien liikkumista, halutaan rajoittaa? Miksi juuri heidät halutaan pois kaupunkitilasta? Onko vain rikkailla oikeus liikkua maasta toiseen?

Tulevassa Kapinassa analysoidaan kiinnostavasti maahanmuuttajien asemaa suhteessa kansalaisuuteen: ”jos he [maahanmuuttajat] eivät olisi täällä, ranskalaisia ei ehkä enää olisi olemassa.”   Kansalaisuutta rakennetaan nimenomaan suhteessa niihin, jotka eivät ole kansalaisia.  ”Kriittisissä” maahanmuuttokeskusteluissa kansalaisuus rakentuu ulossuljennan kautta. Mitä muuta suomalaisuus on maahanmuuttokriitikoille kuin maahanmuuttajan negaatio? ”Talvisodan perintö” on jo kauan sitten unohtunut, eivätkä leijonapaidat ja pilottitakkeihin tikatut suomiliput enää merkitse muuta kuin vastarintaa nykyisyydelle, jossa mitään yhtenäiskulttuuria ei ole olemassa vaan kaupunkikuva on elävä, muuttuva ja heterogeeninen.

Pajusen romanityöryhmän Sataman romanien häätöpyrkimyksen takana on myös Kokoomuksen oikeistolainen politiikka, joka perustuu ajatukselle kilpailuyhteiskunnasta henkilökohtaisten menestystarinoiden ja epäonnistumisten kimppuna. Tulevassa Kapinassa käsitellään myös tätä vallalla olevaa yhteiskunnan individualisointiprosessia, joka yksilöllistää sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuudet.  Tuleva Kapina tarkastelee solidaarisuuden katoamista mm. perheessä ja koulutuksessa.  Olemmeko  nielleet tämän myytin ”tasaveroisista mahdollisuuksista”   ja keskittyessämme omaan uraamme ja koulutukseemme menettäneet solidaarisuuden ja  kyvyn tukea toistemme kamppailuita paremmasta elämästä?  

Tulevan Kapinan mukaan individualistinen kilpailuyhteiskunta on saanut meidät kadottamaan sosiaalisten ongelmiemme oikean syyn ja sen takia kostamme sen, mitä olemme kärsineet yhteiskunnassa, toisillemme, emme niille rakenteille, jotka ongelmamme aiheuttavat.  Romanian romanit ovat ryhmä, joista on tullut uusin syntipukki. Kun pyörämme varastetaan, epäilemme syylliseksi romanikerjäläistä. Kun toimeentulomme ei riitä, syynä on tietenkin romanikerjäläinen, joka saa rahaa ”tekemättä mitään”.   Sen sijaan voisimme kohdistaa raivomme yhteiskuntaan, joka antaa tuloerojen jatkuvasti kasvaa, ja vaatia perustuloa, joka takaisi meille kaikille elämiseen riittävän toimeentulon.

Mutta mitä Tuleva Kapinan Toinen piiri antaa vastaukseksi solidaarisuuksien ja yhteisöllisyyksien puuttumiseen? Naurua, uusia uskollisuuksia, ”autonomiseksi tulemista”, mikä tarkoittaa kaduilla taistelemista, tyhjien rakennusten valtaamista, sitä ettei tee koskaan töitä, itsensä rakastamista ja kaupoista varastamista.  Minulle nuo vastaukset eivät vielä riitä. Yhteiskunta ei lakkaa olemasta vain sillä että itse irrottautuu siitä.  Meidän täytyy myös tukea toistemme kamppailua paremmasta elämästä tässä yhteiskunnassa.

Sen takia näkisin, että Vapaan Liikkuvuuden ja Vapaa Katto ry:n toiminta romanien hyväksi Sosiaalikeskus Satamassa on paljon parempi esimerkki uudesta yhteisöllisyydestä kuin irrallinen katutaistelu.  Nyt on kamppailtava kollektiivisesti ja luotava poliittista painetta, jotta häätöuhkausta ei pystytä toteuttamaan ja Jussi Pajusen romanityöryhmän pyrkimykset ihmisten keskinäisten solidaarisuuksien kitkemiseksi eivät onnistu. Nyt on aika muodostaa uusia solidaarisuuden ja yhteisen toiminnan verkostoja, joihin Tuleva Kapina voi meitä innoittaa.

Tuleva Kapina -lukupiiri: kenen kapina?

Osallistun lukupiiriin  Tulevasta Kapinasta (L’insurrection qui vient).   Kirjaa luetaan myös samaan aikaan Ruotsissa ja ruotsalaisissa blogeissa. Suomessa me olemme tavanneet maanantaina ensimmäistä kertaa kesäisessä Tokoinrannassa ja puhuneet kirjan johdannosta ja ensimmäisestä piiristä.  Etenemme piiri kerrallaan.  Tarkoitus on, että tapaamisten jälkeen kirjoitamme  ajatuksiamme myös blogeihimme.   Blogeista mukana ovat ainakin Multitunes ja Vallankumouksen hedelmiä. Tarkemmin lukupiirin taustoista voi lukea täältä. Lukupiireissä on oma viehätyksensä. Lukupiirien inspiroivat keskustelut ja kohtaamiset innostavat uusiin ajatuksiin, joita tekstissä ei yksin saisi irti.  Eli luvassa on varmaan paljon Harhautuneita ajatuksia aiheesta seuraavina viikkoina.

Itse suhtaudun epäilyksellä kapinan teorioihin. Lähtökohta on usein pienen joukon irtaantumisessa yhteiskunnasta eikä yhteiskunnan rakenteiden muuttamisessa. Niihin liittyy usein nietzscheläinen ajatus jalojen yli-ihmisten joukosta, joka ei sopeudu vallitsevaan järjestykseen, koska on muita parempi.  Heidän vastakohtanaan on sitten orjamoraaliinsa sopeutuneet massat. Ensimmäinen kysymys, mitä  täytyykin kysyä tekstiä lukiessaan, on että kenen kapina tämä on.  Tulevan kapinan ensimmäinen piiri romantisoi sopeutumattomuutta, masennusta ja syrjäytymistä.  Mutta kenen sopeutumattomuutta? Taustalla on kuva lähiön syrjäytyneistä nuorista miehistä, jotka muodostavat väkivallan uhkan. 

 Teksti vastustaa pyrkimystä vaikuttaa edustukselliseen poliittiseen järjestelmään millään vaatimuksilla perustulosta ja ihannoi anonyymeja hyökkäyksiä ja sanatonta tuhoa (ks. johdanto).  Tällainen käsitys kapinasta ja poliittisesta on mielestäni ongelmallista vahvimman politiikkaa. Entä ne, jotka eivät ole masentuneita vain ”ollakseen lakossa” vaan tarvitsevat lääkkeitään jaksaakseen nousta aamulla? Entä ne,  jotka tarvitsevat toimeentuloa ja yhteiskunnan palveluita pysyäkseen hengissä? Onko heidän elämän ehtojensa parantaminen turhaa murenevan yhteiskunnan ylläpitämistä? Kaikille ei ole mahdollista vetäytyä yhteiskunnasta. Kaikilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua.

Ensimmäisessä piirissä käydään läpi kulutusyhteiskunnan yksilökeskeisyyttä ja pyritään purkamaan Minä -kuluttajasubjektia.  Kapitalistisessa kulutusyhteiskunnassa ongelmat nähdään yksilön ongelmina, ei rakenteiden ongelmina. Yksilöstä tulee minä, joka itse säätelee itseään. Puhuu omasta urastaan ja rakentaa omaa menestystään, tekee järkeviä valintoja oman tulevaisuutensa kannalta, rakentaa identiteettiään ostamalla tuotteistettuja elämäntapoja.  

Guldfiske -blogi kirjoittaa, että tällaisen individualistisen kulutusyhteiskunnan paradigmaattinen subjekti on ”nuori tyttö” (Den unga tjejen, Jeune Fille).  Eräänlainen ”Sinkkuelämää”-tyttö, ihanteellinen kuluttajakansalainen, subjekti, joka aktiivisesti pyrkii olemaan objekti, esineellistämään itsensä.  Vaikka ”nuori tyttö” ei viittaisikaan vain nuoriin tyttöihin vaan meihin kaikkiin, on silti näin nähty nuoren tytön hahmo yhtä stereotyyppinen ja sukupuolittunut kuin lähiöissä mellakoivan syrjäytyneen ja väkivaltaisen nuoren miehen hahmo. Pitäisikö meidän siis vaihtaa minämme nuorena tyttönä ja kuluttajaprinsessana minäämme väkivaltaisena syrjäytyneenä nuorena miehenä? Miksi näistä identiteeteistä jälkimmäinen olisi parempi ja vähemmän kulutusyhteiskunnan uhri?

Individualistisen kulutusyhteiskunnan kritiikissä unohtuu se, että viime kädessä me tulemme subjekteiksi nimenomaan tässä kontekstissa. Se, joka valitsee toisin, on myös individualistisen kulutusyhteiskunnan minä.  Niin kuin myös se,  joka masentuu tai syrjäytyy, joka kapinoi ja rakentaa toisenlaisia suhteita toisiin ihmisiin, luo ”rikoskumppanuuksia”, jotka eivät toimi kapitalistisen hyödyn ja kulutuksen logiikalla.   Kaikki lakkomme tapahtuvat aina tässä yhteiskunnassa ja pyrkivät vaikuttamaan sen rakenteisiin.  

Tähän mennessä  Tulevan Kapinan uusi yhteisöllisyys on määritetty lähinnä negatiivisena vastarintana tai jonkinlaisena pakenemisena suhteessa vallitsevaan yhteiskuntaan. Voisiko tällainen rikoskumppanuus tuottaa myös jotakin positiivista? Mitä se tarjoaa tilalle? Kiinnostavaa onkin nähdä, pystyykö Tuleva Kapina konkretisoimaan uusia kapinasta versovia yhteisöllisyyksiä.