Aihearkisto: Siirtolaisuus

Feminismin suhde muihin kamppailuihin

Lauantaina 21. heinäkuuta  Opiskelijatoiminnan Feministinen kollektiivi, Sitvas ja Vastakarva järjestivät Helsingissä Feministinen kesäpäivä -tapahtuman, jonka tarkoituksena oli synnyttää uutta feminististä toimintaa ja keskustella feministisestä politiikasta ja aktivismista.  Tapahtumassa oli innostava tunnelma ja tuntui, että oli tarvetta tämän kaltaiselle tilaisuudelle, jossa puhuttiin feminismistä nimenomaan poliittisena toimintana, ei pelkästään teoriana. 

Päivä alkoi toiminnallisella työpajalla, jossa pohdittiin feministisen toiminnan ja aktivismin merkitystä itselle.  Seuraavaksi oli alustuksia queer-yhteisöllisyydestä, feministisestä toiminnasta ja eläinten oikeuksista feministisenä kysymyksenä. Alustusten jälkeen jakauduttiin pienryhmiin keskustelemaan mm.  feministisestä kasvatuksesta, tunteista, trans- ja queerpolitiikasta, antikapitalistisesta feminismistä  ja suorasta toiminnasta.  Päivä synnytti myös paljon ideoita jatkotoimintaan, johon sovittiin erillisiä suunnittelutapaamisia. Feministisestä kesäpäivästä ovat kirjoittaneet myös Maanmittauslaitos-blogi (Tilallisia havaintoja ja tilan luomista)  ja Akuliina Saarikoski (Suhdeanarkiaa).

Itselleni päällimmäiseksi Feministisestä kesäpäivästä jäi pohdinta feminismin subjektista ja  tarpeesta kollektiiviseen toimintaan ja liittoutumiseen erilaisissa kamppailuissa. Kenen puolesta feministi kamppailee?  Voiko eläinten alistusta ja esineellistämistä lihaksi, tuotantovälineiksi ja tavaroiksi rinnastaa naisen ruumiin esineellistämiseen  mainonnan välineenä?  Mikä on naisten kamppailujen suhde muiden marginalisoitujen subjektien kamppailuihin?

Valtavirtafeminismin subjekti on etuoikeutettu valkoinen länsimaalainen keskiluokkainen nainen ja tämä on näkynyt liberaalissa valtiofeministisessä politiikassa, joka on lähtenyt liberaalista yksilökeskeisestä lähtökohdasta eikä ole juuri kiinnostunut tulonjakoon liittyvistä kysymyksistä tai nähnyt kapitalismia itsessään feminismin päämäärille vastakkaisena. Lue  tähän liittyen lisää Hanna-Kaisa Hoppanian artikkelista Feminismi uusliberalismin palveluksessa? .

Feminismin suhde queerpolitiikkaan tuli myös esiin Feministisessä kesäpäivässä. Miksi päivän nimi ei ollut Queerfeministinen kesäpäivä? Onko feminismi sanana jo sellainen, että se viittaa ennen kaikkea naisiin ja  naisten emansipaatiokamppailuiden historiaan unohtaen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kamppailut?  Miten voitaisiin luoda sellaisia turvallisia tiloja, joihin eri tavoin itsensä identifioivat ihmiset voisivat kokea olevansa tervetulleita osallistumaan? Miten voisimme  yhdistää eri ryhmien käymiä kamppailuja?

Akuliina Saarikoski kirjoittaa eri kamppailujen välille syntyvistä liittolaisuuksista blogissaan (Hiljennetetyt taistelut).  Sen sijaan, että pyrkisimme hyväntekeväisyyden tapaan käymään toisten puolesta taisteluja, omasta lähtökohdistamme määrittämään toisten vaatimuksia, meidän tulisi pyrkiä liittolaisuuteen toisten kamppailuissa.  Kyse on myös toisen subjektiuden kunnioittamisesta, ettemme näekään esimerkiksi rasismin vastaisessa kamppailussa maahanmuuttajaa tai romania uhrina, vaan näemme hänet aktiivisena toimijana, joka pyrkii itse parantamaan oman elämänsä laatua. Tällaisia eri kamppailujen välille syntyviä liittoumia tarvitaan nykyisessä oikeistolaisessa ilmapiirissä, jossa elämiimme kohdistuvaa kontrollia kiristetään niin toimeentulon kuin kaupunkitilan suhteen. 

Helsingin kaupungin johtaja Jussi Pajunen oli julistamassa tänä vuonna Pride-rauhaa. Samaan aikaan Jussi Pajunen on käynyt rasistista ajojahtia Sosiaalikeskus Sataman ja sen pihalla majoittuvien romanien häätämiseksi.  (Lue lisää Kummakerho: Jussi Pajunen ja Pride

Torstaina 2.9.  Nuorisoasiankeskuksen lautakunta päättää Sataman mahdollisesta häädöstä ja sitä ennen järjestetään mielenosoitus.  Sataman häätöuhkassa erilaiset kamppailut liittyvät yhteen.  Häätö uhkaa niin talon pihalle leiriytyneitä romaneita kuin talon ylläpitämää vaihtoehtokulttuuria ja omaehtoista poliittista toimintaa.  Kaupungin rasistinen romanien häätökampanja kohdistuu meihin kaikkiin ja yhdessä voimme toimia sitä vastaan. 

Samana päivänä on myös keskustelutilaisuus vähemmistöryhmiin kohdistuvasta äärioikeiston uhasta ja keinoista torjua sitä, jossa keskustellaan niin Pride-kulkueeseen tehdystä kaasuiskusta kuin rasistisista hyökkäyksistä.  Tarkoituksena on synnyttää liikettä, joka kykenisi olemaan vastavoimana ihmisten syrjinnälle seksuaalisen identiteetin, sukupuolen, etnisen ryhmän tai uskonnon takia.

Nämä kamppailut eivät ole yhdentekeviä feministisestä näkökulmasta katsottuna. Jotta feministiset tavoitteet emansipaatiosta ja tasa-arvosta todella toteutuisivat, meidän on taisteltava niin seksismiä kuin homofobiaa ja rasismia vastaan. Tämä kamppailu on lähtökohtaisesti myös antikapitalistista, koska se rikkoo kapitalistista logiikkaa, jossa marginalisoidut yksilöt kilpailevat keskenään pienimmistäkin etuoikeuksista.

Mainokset

Rasismi ja kaupungin sisäiset rajat

Vapaa radikaali kirjoittaa Yleisradion tekemästä ohjelmasta, jossa toimittaja Olli Ihamäki keskustelee ylikomisario Timo Vainion kanssa romanileiristä rasistiseen sävyyn. Romanian romaneista on tullut kansanryhmä, joka voidaan leimata epäihmisiksi suorassa yleisradion lähetyksessä: miten ihmeessä tämä on mahdollista?  Ihamäki ja Vainio keskustelevat romanileirin asukkaista ongelmana, jota he eivät edes vaivaudu nimeämään. Mikä tekee näistä ihmisistä uhkan vain sillä, että he ovat olemassa ja elävät elämäänsä köyhinä? Keille he oikein ovat uhkana?

Toimittaja Ihamäki nostaa esiin tavallisen veroa maksavan kansalaisen, joka tuntee olonsa mystisellä tavalla uhatuksi, kun häneltä pyydetään rahaa kaupungilla. Kuka lopulta mahtuu normaalin veroa maksavan kansalaisen muottiin? Korkeintaan tuo tavallinen ideaalikansalainen voi tuntea ahdistusta siitä, että vielä joskus hänkin tippuu yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle.  Toimittaja vakuuttaa, että hänellä on oikeus olla siellä tekemässä juttuaan, vaikka samanaikaisesti hän haaveilee siitä, että toiset ihmiset häädettäisiin samalta julkiselta paikalta. Kenelle kaupunkitila kuuluu? Millä oikeudella voimme leimata toisten ihmisten elämät ongelmaksi, joka pitäisi siivota piiloon kaupunkitilasta? Miksei vaadita kaikille kattoa pään päälle ja muita elämän perusedellytyksiä?

On näennäisen helppo tehdä jako meidän ja niiden muiden välillä, mutta kansalaisuuden rakentaminen ulossuljennan kautta jättää aina jotkut kaikkien rajojen ulkopuolelle.  Millä perusteella sanomme, että he eivät kuulu meihin, että heidän pitäisi mennä pois?

19. toukokuuta Uudella Ylioppilastalolla oli italialaisen Enrica Rigon Rajojen Eurooppa -kirjan julkaisutilaisuus (artikkeleita  kirjasta Voimassa ja  Kansan Uutisissa).  Tilaisuudessa keskusteltiin siitä, miten rajoja tulisi pysyvien karttojen sijaan tarkastella siirtolaisten kokemuksesta käsin.  Ihmisillä on eri  liikkumisen vapaus ja  erilaiset oikeudet tilanteestaan riippuen. Rajat eivät ole pysyviä, vaan ne seuraavat siirtolaisten liikkumista. Vasta maahan pyrkivä siirtolainen aktivoi rajan. Näin määriteltynä rajat voivat olla myös maan sisällä, mikä näkyy myös suhtautumisessa Helsingissä eläviin romanianromaneihin. Pyrkimykset Romanian romaneiden liikkumisen kontrollointiin ja kerjäämisen kieltämiseen ovat pyrkimyksiä uusien raja-aitojen pystyttämisestä kaupungin sisälle. 

Enrica Rigon kirja antaa myös kiinnostavan näkökulman siitä, keitä rajojen ja siirtolaisten liikkumisen kontrollointi hyödyttää. Kirjassa käsitellään työn ja maahanmuuton kontrollin yhteyttä.  Kun siirtolaiset eivät voi liikkua vapaasti ja heidän oleskelulupansa ovat yhteydessä työn tekoon, siirtolaiset eivät pysty kieltäytymään huonoista työehdoista tai vapaasti liikkumaan sinne, missä on parhaat työehdot.  Tämä palvelee niitä yrityksiä, jotka haluavat teettää työnsä mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman huonoilla työehdoilla. Vieläkin olisi tarvetta työntekijöiden globaalille solidaarisuudelle paikallisen ay-taistelun lisäksi.

Lisäksi olisi aika purkaa ajatus hyvästä maahanmuuttajasta, joka on valmis tekemään mitä tahansa paskaduuneja,  ja huonosta maahanmuuttajasta, joka haluaisi vain parantaa oman elämänsä laatua.  Me kaikki haluamme parantaa oman elämämme laatua.