Aihearkisto: Rasismi

Feminismi ja vallan politiikat

Feminismi on parhaimmillaan hierarkioita ja epätasapainoisia valtasuhteita purkavaa politiikkaa, joka pyrkii solidaarisuuteen ja yhdenvertaisuuteen.

Kuitenkin välillä feminismin nimissä puhuvat tekevät politiikkaa, joka sulkee ulkopuolelle, vahvistaa valtarakenteita ja käytännössä ajaa yhä ahtaammalle marginaalissa olevia ihmisiä. Tämä on vallan politiikkaa, joka perustuu vallitsevissa valtarakenteissa saavutetuille etuoikeuksille, oli kyse sitten kansallisuudesta, valkoisuudesta tai luokka-asemasta. Tällöin lähtökohta on alusta asti ulossulkeva ja toimijoiden piiriä rajaava. Feministien keskuudessa onkin taas ollut kiivasta keskustelua siitä, millaista politiikkaa feminismi on.

Femenin tempaus herätti paljon keskustelua valkoisen feminismin kolonialistisesta luonteesta. Joukko länsimaisiin kauneus- ja kehonormeihin sopivia pääasiassa valkoisia naisia kulki paljain rinnoin tempauksessa tunisialaisen Aminan puolesta ja islamia vastaan. Amina vaati yläosattomalla kuvallaan blogissaan oikeutta naisen ruumiin itsemäärittelyyn. Femenin protesti kuitenkin toimi käytännössä täysin päinvastaisella tavalla: se nimenomaan pyrki viemään musliminaisilta heidän itsemäärittelyoikeutensa pukeutumisen ja uskonnon suhteen. Femen asetti musliminaiset uhrin asemaan, jonka he alastomuudellaan halusivat vapauttaa islamismista. Tällöin feministinen politiikka toimikin äärioikeistolaisen islamofobisen politiikan puolesta, jossa musliminaiset nähdään uhreina, heidän toimijuuttaan tai omaa ääntään ei kunnioiteta. Lukuisat musliminaiset reagoivat tähän viestittämällä Femenille, että Femen ei edusta musliminaisia eikä feministejä eikä voi puhua heidän puolestaan. (Lue lisää: Tulvan päätoimittajan blogi)

Myös seksin oston kriminalisaatio jakaa feministejä. Kriminalisaatiota puolustavassa keskustelussa helposti ajaudutaan abstraktiin keskusteluun periaatteista ja moraalista, jossa unohdetaan käytännön politiikka ja sen piirissä olevat ihmiset. Näin päädytään absurdiin tilanteeseen, jossa feministinen politiikka vaatii lisää poliisikontrollia siirtolaisseksityöläisille ja näin myös käytännössä lisää heidän käännytyksiään. Epäily seksin myymisestä on siirtolaisten käännytysperuste, vaikka sitä ei ole kriminalisoitu. Käytännössä vaatimus seksin oston kriminalisaatiosta ei vapauta naisia epätasa-arvoisesta ja sortavasta järjestelmästä, vaan ajaa heikossa asemassa olevat seksityöläiset entistä enemmän maan alle. Tällöin nähdään seksityöläiset uhreina, joille voidaan vaatia entistä enemmän kontrollia ja stigmatisointia. Tämän sijaan itse haluaisin nähdä feminismiä, joka pyrkisi solidaarisuuteen ja lisäämään heikossa asemassa olevien oikeuksia niiden vähentämisen sijaan, jotta he voisivat paremmim itse kamppailla oikeuksiensa puolesta.

Feminismin pitäisi pureutua myös purkamaan omia syrjiviä käytäntöjään. Maryan Abdulkarim kertoo Aviisissa feminismin syrjivistä käytännöistä maahanmuuttajanaisia ja musliminaisia kohtaan. Maahanmuuttajanaiset pyritään asettamaan uhrin asemaan ja heidät pyritään vapauttamaan asettamalla heidät suomalaiseen normiin.

Feministisissä piireissä esiintyy myös trans- ja homofobiaa: vieläkin Suomen vanhimman feministisen järjestön Naisasialiitto Unionin jäseneksi pääsee vaan tietynlaisella sosiaaliturvatunnuksella. Jos tämä on vastaus siihen, ketkä ovat feministisen politiikan piirissä, feminismi sulkee itsensä hyvin kapean piirin sisälle. Silloin voi äärimmäisen oikeistolaista ja kärsimystä tuottavaa politiikkaa ajanut Margaret Thatcher näyttäytyä feministisenä hahmona, vahvana naisena, joka oli Ensimmäinen Nainen ja yhdisti kodin ja perheen. Itse en halua ikinä olla mukana rakentamassa liikettä, joka ajaa vain vahvojen naisten pääsyä ensimmäisille paikoille ja kannattaa oikeistolaista antifeminististä rasistista luokkaeroja kasvattavaa politiikkaa.

Onneksi on toisenlaisia feminismejä. On feminismiä, jotka on kaikkia rajoja, hierarkioita ja käännytyksiä vastaan. Feminismiä, joka rakentuu solidaarisuuden (eikä uhriuttamisen) varaan. Monien erilaisten äänien feminismejä. Feminismin on kietouduttava muihinkin politiikan alueisiin kuin pelkästään suoraan sukupuolta koskeviin kysymyksiin. Vain sukupuoleen liittyviä hierarkioita purkaessaan se saattaakin vahvistaa esimerkiksi rotuun tai luokkaan liittyviä hierarkioita. Feminismissä tulisikin ottaa vakavasti ajatus hierarkioiden purkamisesta ja olla solidaarinen toistemme kamppailuille epätasa-arvoisten valtarakenteiden purkamiseksi.

Äärioikeisto ja poliittinen väkivalta

Torstaina Oulussa  North Prideen liittyvässä keskustelutilaisuudessa ”Homo-, bi- ja transpakolaisten tilanne ja äärioikeiston uhka” puhunutta Dan Koivulaaksoa vastaan hyökättiin kaasusumutteella. Dan Koivulaakso on ollut paljon maahanmuuttokriitikoiden hampaissa sen takia, että hän on aktiivisesti nostanut esiin äärioikeiston uhkaa ja on tekemässä kirjaa aiheeseen liittyen.

Myös  Pride- ja seksuaalivähemmistöihin liittyvät tapahtumat ovat olleet aiemminkin äärioikeiston väkivallan kohteena. Viimeksi Helsingin Pride-tapahtumassa kulkuetta heitettiin kananmunilla, eikä parin vuoden takainen kaasuisku kulkueeseenkaan ole unohtunut. Myös Oulun North Pride tapahtumaan on kaasuiskuvuonna kohdistunut pommiuhkaus ja  Oulun ylioppilaskunnan tiloihin tehty polttopulloisku homofobisin viestein. Viime vuoden marraskuussa Tampereella hyökättiin myös Hirvitaloon pippurisumutteilla.

Yksittäisistä väkivallan teoista on muodostunut jo ketju. Sen sijaan, että puhutaan yksittäisistä teoista ja nähdään tekijät vain yksittäisinä toimijoina, on tarkasteltava laajempaa kuvaa äärioikeiston organisoitumisesta ja muodostamasta uhkasta.  Tämä uhka on otettava vakavasti ja nähtävä, että kyse on organisoidusta poliittisesta väkivallasta.

Fasistinen Finnish Defence League on ilmoittanut osallistuvansa  Tampereen Prideille. Tässä pyrkimyksenä on usuttaa vähemmistöjä tosiaan vastaan. FDL yrittää väittää, että kyllä äärioikeistolaiset islamofobikot ovat suvaitsevaisia seksuaalivähemmistöjä kohtaan, muslimithan ovat homofobikoita, ja äärioikeisto itse asiassa puhuu suvaitsevaisuuden nimissä islamia ja muslimeita vastaan. Kukaan tuskin menee lankaan kaikkien seksuaalivähemmistöihin kohdistuneiden äärioikeistolaisten väkivallantekojen jälkeen. Jos me hyväksymme poliittisen väkivallan ja vainon yhtä vähemmistöä kohtaan, se leviää kyllä muihinkin.

Nämä tapahtuneet väkivallanteot osoittavat, että äärioikeiston väkivallan uhka kohdistuu niin maahanmuuttajiin kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, kuin niihin, jotka ovat poliittisesti eri mieltä. Myös naisvihamielisyys  ja antifeminismi ovat usein liittyneet äärioikeistolaiseen ajatteluun.  Joten natsien, fasistien, maahanmuuttokriitikoiden tai oikeistopopulistien on turha sanoa, että he ovat kenenkään meidän puolella. Me tiedämme paremmin, emmekä mene niin halpaan lankaan.  Ei sallita fasismin pinkkipesua! Fasistit ei ikinä marssi meidän kanssa samalla puolella. (Lue Inte i vårt namn, vi vägrar vara fascisternas alibi!)

Äärioikeiston uhkasta ja väkivallan poliittisuudesta täytyy keskustella avoimesti. Sitä ei pidä enää kätkeä puheeseen yksittäisistä toimijoista, kun kyse on toistuvista tapahtumista ja organisoidusta liikehdinnästä.  Ei voida sallia sitä, että seksuaalivähemmistöihin liittyviin tilaisuuksiin kohdistuu äärioikeistolaisen väkivallan uhka tai että äärioikeiston uhkaa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia esiin nostaviin poliittisiin toimijoihin kohdistuu tällaista väkivaltaa. Nyt on aika vihdoinkin ottaa tämä poliittinen väkivalta vakavasti ja järjestäytyä sitä vastaan.

Rasisteilla  ei pidä olla tilaa  mielipiteilleen netissä, mediassa tai päätöksentekoelimissä. Oikeistopopulisteille annettu hiljainen hyväksyntä antaa tilaa myös äärioikeistolaiselle väkivallalle. Fasisteille, natseille ja rasisteille ei ole tilaa kaduilla tai kaupunkitilassa, jossa me elämme ja hengitämme. Me ei tarvita natsien keikkoja, tarroja tai viestejä kaupunkitilaan. Me ei tarvita äärioikeistoa puhumaan meidän nimissä. Me ei tarvita pelkoa äärioikeiston poliittisesta väkivallasta keskustelutilaisuuksiin tai kaduille. Me tarvitaan turvallisempia tiloja kaikille olla ilman pelkoa väkivallasta tai syrjinnästä, joka kohdistuu ihon väriin, kansallisuuteen, sukupuoleen tai  seksuaalisuuteen.

Feminismin suhde muihin kamppailuihin

Lauantaina 21. heinäkuuta  Opiskelijatoiminnan Feministinen kollektiivi, Sitvas ja Vastakarva järjestivät Helsingissä Feministinen kesäpäivä -tapahtuman, jonka tarkoituksena oli synnyttää uutta feminististä toimintaa ja keskustella feministisestä politiikasta ja aktivismista.  Tapahtumassa oli innostava tunnelma ja tuntui, että oli tarvetta tämän kaltaiselle tilaisuudelle, jossa puhuttiin feminismistä nimenomaan poliittisena toimintana, ei pelkästään teoriana. 

Päivä alkoi toiminnallisella työpajalla, jossa pohdittiin feministisen toiminnan ja aktivismin merkitystä itselle.  Seuraavaksi oli alustuksia queer-yhteisöllisyydestä, feministisestä toiminnasta ja eläinten oikeuksista feministisenä kysymyksenä. Alustusten jälkeen jakauduttiin pienryhmiin keskustelemaan mm.  feministisestä kasvatuksesta, tunteista, trans- ja queerpolitiikasta, antikapitalistisesta feminismistä  ja suorasta toiminnasta.  Päivä synnytti myös paljon ideoita jatkotoimintaan, johon sovittiin erillisiä suunnittelutapaamisia. Feministisestä kesäpäivästä ovat kirjoittaneet myös Maanmittauslaitos-blogi (Tilallisia havaintoja ja tilan luomista)  ja Akuliina Saarikoski (Suhdeanarkiaa).

Itselleni päällimmäiseksi Feministisestä kesäpäivästä jäi pohdinta feminismin subjektista ja  tarpeesta kollektiiviseen toimintaan ja liittoutumiseen erilaisissa kamppailuissa. Kenen puolesta feministi kamppailee?  Voiko eläinten alistusta ja esineellistämistä lihaksi, tuotantovälineiksi ja tavaroiksi rinnastaa naisen ruumiin esineellistämiseen  mainonnan välineenä?  Mikä on naisten kamppailujen suhde muiden marginalisoitujen subjektien kamppailuihin?

Valtavirtafeminismin subjekti on etuoikeutettu valkoinen länsimaalainen keskiluokkainen nainen ja tämä on näkynyt liberaalissa valtiofeministisessä politiikassa, joka on lähtenyt liberaalista yksilökeskeisestä lähtökohdasta eikä ole juuri kiinnostunut tulonjakoon liittyvistä kysymyksistä tai nähnyt kapitalismia itsessään feminismin päämäärille vastakkaisena. Lue  tähän liittyen lisää Hanna-Kaisa Hoppanian artikkelista Feminismi uusliberalismin palveluksessa? .

Feminismin suhde queerpolitiikkaan tuli myös esiin Feministisessä kesäpäivässä. Miksi päivän nimi ei ollut Queerfeministinen kesäpäivä? Onko feminismi sanana jo sellainen, että se viittaa ennen kaikkea naisiin ja  naisten emansipaatiokamppailuiden historiaan unohtaen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kamppailut?  Miten voitaisiin luoda sellaisia turvallisia tiloja, joihin eri tavoin itsensä identifioivat ihmiset voisivat kokea olevansa tervetulleita osallistumaan? Miten voisimme  yhdistää eri ryhmien käymiä kamppailuja?

Akuliina Saarikoski kirjoittaa eri kamppailujen välille syntyvistä liittolaisuuksista blogissaan (Hiljennetetyt taistelut).  Sen sijaan, että pyrkisimme hyväntekeväisyyden tapaan käymään toisten puolesta taisteluja, omasta lähtökohdistamme määrittämään toisten vaatimuksia, meidän tulisi pyrkiä liittolaisuuteen toisten kamppailuissa.  Kyse on myös toisen subjektiuden kunnioittamisesta, ettemme näekään esimerkiksi rasismin vastaisessa kamppailussa maahanmuuttajaa tai romania uhrina, vaan näemme hänet aktiivisena toimijana, joka pyrkii itse parantamaan oman elämänsä laatua. Tällaisia eri kamppailujen välille syntyviä liittoumia tarvitaan nykyisessä oikeistolaisessa ilmapiirissä, jossa elämiimme kohdistuvaa kontrollia kiristetään niin toimeentulon kuin kaupunkitilan suhteen. 

Helsingin kaupungin johtaja Jussi Pajunen oli julistamassa tänä vuonna Pride-rauhaa. Samaan aikaan Jussi Pajunen on käynyt rasistista ajojahtia Sosiaalikeskus Sataman ja sen pihalla majoittuvien romanien häätämiseksi.  (Lue lisää Kummakerho: Jussi Pajunen ja Pride

Torstaina 2.9.  Nuorisoasiankeskuksen lautakunta päättää Sataman mahdollisesta häädöstä ja sitä ennen järjestetään mielenosoitus.  Sataman häätöuhkassa erilaiset kamppailut liittyvät yhteen.  Häätö uhkaa niin talon pihalle leiriytyneitä romaneita kuin talon ylläpitämää vaihtoehtokulttuuria ja omaehtoista poliittista toimintaa.  Kaupungin rasistinen romanien häätökampanja kohdistuu meihin kaikkiin ja yhdessä voimme toimia sitä vastaan. 

Samana päivänä on myös keskustelutilaisuus vähemmistöryhmiin kohdistuvasta äärioikeiston uhasta ja keinoista torjua sitä, jossa keskustellaan niin Pride-kulkueeseen tehdystä kaasuiskusta kuin rasistisista hyökkäyksistä.  Tarkoituksena on synnyttää liikettä, joka kykenisi olemaan vastavoimana ihmisten syrjinnälle seksuaalisen identiteetin, sukupuolen, etnisen ryhmän tai uskonnon takia.

Nämä kamppailut eivät ole yhdentekeviä feministisestä näkökulmasta katsottuna. Jotta feministiset tavoitteet emansipaatiosta ja tasa-arvosta todella toteutuisivat, meidän on taisteltava niin seksismiä kuin homofobiaa ja rasismia vastaan. Tämä kamppailu on lähtökohtaisesti myös antikapitalistista, koska se rikkoo kapitalistista logiikkaa, jossa marginalisoidut yksilöt kilpailevat keskenään pienimmistäkin etuoikeuksista.

Tuleva Kapina 2. piiri: Sataman romanit

Olemme päässeet Tuleva Kapina -lukupiirissä Toiseen piiriin (Lue Vallankumouksen Hedelmiä: Mikä pakenee). Samana päivänä (tiistai 7.7.), kun lukupiirimme tapasi, julkaistiin tiedote, että kaupunginjohtaja Jussi Pajusen johtama romanityöryhmä haluaa häätää koko Sosiaalikeskus Sataman, jos Sataman pihalla asuvat romanit eivät lähde määräaikaan (2.8.) mennessä.  Lue Sataman häätöuhasta tarkemmin täältä. Vaikka Tuleva Kapina kiinnittyy Ranskan yhteiskunnalliseen ja poliittiseen kontekstiin, se tarjoaa kiinnostavia näkökulmia Helsingin tapahtumiin. 

”…ei ole mitään ”maahanmuuttokysymystä”. Kuka enää kasvaa siellä missä syntyi? Kuka enää elää siellä missä kasvoi? Kuka työskentelee siellä missä elää? Kuka elää siellä missä esivanhempansa elivät?… Historiamme on kolonisaation, muuttoliikkeen, sotien, maanpaon, kaikkien juurten tuhoamisen historiaa.” 

Maahanmuuttokeskustelu nojaa kuvitteelliseen kansalaisuuden alkuperäisyyteen ja yhtenäiskulttuurin mahdottomaan ideaaliin (katso myös Lasse Koskela: Me olemme maahanmuuttajia kaikki) Kulttuuri on aina heterogeeninen: täynnä vastakulttuureita, eri yhteiskuntaluokkia ja erilaisia elämäntapoja.  Historiamme rakentuu ihmisten liikkumisesta paikasta toiseen eikä ole mitään lähtötilaa, jossa jokainen on omassa maassaan ja omilla juurillaan. Minkä takia juuri romanien liikkumista, halutaan rajoittaa? Miksi juuri heidät halutaan pois kaupunkitilasta? Onko vain rikkailla oikeus liikkua maasta toiseen?

Tulevassa Kapinassa analysoidaan kiinnostavasti maahanmuuttajien asemaa suhteessa kansalaisuuteen: ”jos he [maahanmuuttajat] eivät olisi täällä, ranskalaisia ei ehkä enää olisi olemassa.”   Kansalaisuutta rakennetaan nimenomaan suhteessa niihin, jotka eivät ole kansalaisia.  ”Kriittisissä” maahanmuuttokeskusteluissa kansalaisuus rakentuu ulossuljennan kautta. Mitä muuta suomalaisuus on maahanmuuttokriitikoille kuin maahanmuuttajan negaatio? ”Talvisodan perintö” on jo kauan sitten unohtunut, eivätkä leijonapaidat ja pilottitakkeihin tikatut suomiliput enää merkitse muuta kuin vastarintaa nykyisyydelle, jossa mitään yhtenäiskulttuuria ei ole olemassa vaan kaupunkikuva on elävä, muuttuva ja heterogeeninen.

Pajusen romanityöryhmän Sataman romanien häätöpyrkimyksen takana on myös Kokoomuksen oikeistolainen politiikka, joka perustuu ajatukselle kilpailuyhteiskunnasta henkilökohtaisten menestystarinoiden ja epäonnistumisten kimppuna. Tulevassa Kapinassa käsitellään myös tätä vallalla olevaa yhteiskunnan individualisointiprosessia, joka yksilöllistää sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuudet.  Tuleva Kapina tarkastelee solidaarisuuden katoamista mm. perheessä ja koulutuksessa.  Olemmeko  nielleet tämän myytin ”tasaveroisista mahdollisuuksista”   ja keskittyessämme omaan uraamme ja koulutukseemme menettäneet solidaarisuuden ja  kyvyn tukea toistemme kamppailuita paremmasta elämästä?  

Tulevan Kapinan mukaan individualistinen kilpailuyhteiskunta on saanut meidät kadottamaan sosiaalisten ongelmiemme oikean syyn ja sen takia kostamme sen, mitä olemme kärsineet yhteiskunnassa, toisillemme, emme niille rakenteille, jotka ongelmamme aiheuttavat.  Romanian romanit ovat ryhmä, joista on tullut uusin syntipukki. Kun pyörämme varastetaan, epäilemme syylliseksi romanikerjäläistä. Kun toimeentulomme ei riitä, syynä on tietenkin romanikerjäläinen, joka saa rahaa ”tekemättä mitään”.   Sen sijaan voisimme kohdistaa raivomme yhteiskuntaan, joka antaa tuloerojen jatkuvasti kasvaa, ja vaatia perustuloa, joka takaisi meille kaikille elämiseen riittävän toimeentulon.

Mutta mitä Tuleva Kapinan Toinen piiri antaa vastaukseksi solidaarisuuksien ja yhteisöllisyyksien puuttumiseen? Naurua, uusia uskollisuuksia, ”autonomiseksi tulemista”, mikä tarkoittaa kaduilla taistelemista, tyhjien rakennusten valtaamista, sitä ettei tee koskaan töitä, itsensä rakastamista ja kaupoista varastamista.  Minulle nuo vastaukset eivät vielä riitä. Yhteiskunta ei lakkaa olemasta vain sillä että itse irrottautuu siitä.  Meidän täytyy myös tukea toistemme kamppailua paremmasta elämästä tässä yhteiskunnassa.

Sen takia näkisin, että Vapaan Liikkuvuuden ja Vapaa Katto ry:n toiminta romanien hyväksi Sosiaalikeskus Satamassa on paljon parempi esimerkki uudesta yhteisöllisyydestä kuin irrallinen katutaistelu.  Nyt on kamppailtava kollektiivisesti ja luotava poliittista painetta, jotta häätöuhkausta ei pystytä toteuttamaan ja Jussi Pajusen romanityöryhmän pyrkimykset ihmisten keskinäisten solidaarisuuksien kitkemiseksi eivät onnistu. Nyt on aika muodostaa uusia solidaarisuuden ja yhteisen toiminnan verkostoja, joihin Tuleva Kapina voi meitä innoittaa.

Rasismi ja kaupungin sisäiset rajat

Vapaa radikaali kirjoittaa Yleisradion tekemästä ohjelmasta, jossa toimittaja Olli Ihamäki keskustelee ylikomisario Timo Vainion kanssa romanileiristä rasistiseen sävyyn. Romanian romaneista on tullut kansanryhmä, joka voidaan leimata epäihmisiksi suorassa yleisradion lähetyksessä: miten ihmeessä tämä on mahdollista?  Ihamäki ja Vainio keskustelevat romanileirin asukkaista ongelmana, jota he eivät edes vaivaudu nimeämään. Mikä tekee näistä ihmisistä uhkan vain sillä, että he ovat olemassa ja elävät elämäänsä köyhinä? Keille he oikein ovat uhkana?

Toimittaja Ihamäki nostaa esiin tavallisen veroa maksavan kansalaisen, joka tuntee olonsa mystisellä tavalla uhatuksi, kun häneltä pyydetään rahaa kaupungilla. Kuka lopulta mahtuu normaalin veroa maksavan kansalaisen muottiin? Korkeintaan tuo tavallinen ideaalikansalainen voi tuntea ahdistusta siitä, että vielä joskus hänkin tippuu yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle.  Toimittaja vakuuttaa, että hänellä on oikeus olla siellä tekemässä juttuaan, vaikka samanaikaisesti hän haaveilee siitä, että toiset ihmiset häädettäisiin samalta julkiselta paikalta. Kenelle kaupunkitila kuuluu? Millä oikeudella voimme leimata toisten ihmisten elämät ongelmaksi, joka pitäisi siivota piiloon kaupunkitilasta? Miksei vaadita kaikille kattoa pään päälle ja muita elämän perusedellytyksiä?

On näennäisen helppo tehdä jako meidän ja niiden muiden välillä, mutta kansalaisuuden rakentaminen ulossuljennan kautta jättää aina jotkut kaikkien rajojen ulkopuolelle.  Millä perusteella sanomme, että he eivät kuulu meihin, että heidän pitäisi mennä pois?

19. toukokuuta Uudella Ylioppilastalolla oli italialaisen Enrica Rigon Rajojen Eurooppa -kirjan julkaisutilaisuus (artikkeleita  kirjasta Voimassa ja  Kansan Uutisissa).  Tilaisuudessa keskusteltiin siitä, miten rajoja tulisi pysyvien karttojen sijaan tarkastella siirtolaisten kokemuksesta käsin.  Ihmisillä on eri  liikkumisen vapaus ja  erilaiset oikeudet tilanteestaan riippuen. Rajat eivät ole pysyviä, vaan ne seuraavat siirtolaisten liikkumista. Vasta maahan pyrkivä siirtolainen aktivoi rajan. Näin määriteltynä rajat voivat olla myös maan sisällä, mikä näkyy myös suhtautumisessa Helsingissä eläviin romanianromaneihin. Pyrkimykset Romanian romaneiden liikkumisen kontrollointiin ja kerjäämisen kieltämiseen ovat pyrkimyksiä uusien raja-aitojen pystyttämisestä kaupungin sisälle. 

Enrica Rigon kirja antaa myös kiinnostavan näkökulman siitä, keitä rajojen ja siirtolaisten liikkumisen kontrollointi hyödyttää. Kirjassa käsitellään työn ja maahanmuuton kontrollin yhteyttä.  Kun siirtolaiset eivät voi liikkua vapaasti ja heidän oleskelulupansa ovat yhteydessä työn tekoon, siirtolaiset eivät pysty kieltäytymään huonoista työehdoista tai vapaasti liikkumaan sinne, missä on parhaat työehdot.  Tämä palvelee niitä yrityksiä, jotka haluavat teettää työnsä mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman huonoilla työehdoilla. Vieläkin olisi tarvetta työntekijöiden globaalille solidaarisuudelle paikallisen ay-taistelun lisäksi.

Lisäksi olisi aika purkaa ajatus hyvästä maahanmuuttajasta, joka on valmis tekemään mitä tahansa paskaduuneja,  ja huonosta maahanmuuttajasta, joka haluaisi vain parantaa oman elämänsä laatua.  Me kaikki haluamme parantaa oman elämämme laatua.