Luokista ja eroista yliopistolla

Olin viime viikolla luennolla, jolla luennoitsija sanoi, ettei luokkakysymys ole olennainen yliopiston kannalta, vaikka luokkaerot muuten yhteiskunnassa näkyvätkin. Kiinnostavaa oli, että luennolla muuten käsiteltiin nimenomaan eroja niin seksuaalisuuteen, sukupuoleen kuin luokkaan liittyen. 

Lopulta luennoitsijan kommentti oli aivan ymmärrettävä. Noinhan meidät yliopistolla opetetaan ajattelemaan. Ikään kuin yliopistolle tullessa kaikki erot meidän taustoissa ja identiteeteissä häviäisivät ja olisimme kaikki samalla viivalla.  Meidän kaikkien oletetaan oppivan samalla tavalla. Meidän odotetaan omaksuvan samanlainen akateeminen puhetapa ja sulkevan oman itsemme puheestamme pois.  Tieteelliseen argumentaatioon eivät kuulu tunteet ja poliittiset vakaumukset, vaikka ne motivoivat toimintaamme.  Suuri osa opiskelijoista käy opiskelun ohella töissä, mutta opiskelijoiden silti oletetaan opiskelevan täysipäiväisesti. 

Akuliina Saarikoski kirjoittaa uusimmassa kolumnissaan Uudessa Suomessa, että yliopisto on keskiluokkaisuuden oppikoulu. Tästähän lopulta on kyse.  Me opimme arvostamaan koulutusta, menestystä, sivistystä, verkostoitumista.  Me omaksumme identiteettimme opiskelijoina erotettuna muista prekaareista ja duunareista, vaikka opiskelun ohella tekisimme ihan samoja paskaduuneja kuin muutkin. Opiskelu näyttäytyy vain kurjuuden ja köyhyyden välitilana matkalla kohti parempaa sosiaalista statusta. Kuitenkin elämämme täytyy näistä välitiloista. Sen sijaan, että ajamme etuamme pelkästään opiskelijoina, meidän tulee nähdä yhteiset intressit ja kokemukset, jotka jaamme muiden prekaarien ja pienituloisten kanssa.

Opiskelijatoiminnan nyt syksyllä ilmestynyt Vastaopinto-opas  puhuu asioista,  joista yliopiston viralliset tahot eivät juuri puhu. Vastaopinto-oppaasta löytyy muistilista paskaduuneja tekevälle opiskelijalle ja vinkit opintotuen kontrollista selviytymiselle. Vastaopinto-oppaassa on myös ohjeet opintopiirien perustamiselle ja kokemuksia autonomisesta opiskelusta ja tilan haltuunottosta yliopistolla. Lisäksi oppaassa käsitellään myös yliopistoa perinteisiä sukupuolihierarkioita ylläpitävänä heteroseksistisenä instituutiona ja sitä, miten yliopistolla voisi toimia toisin. Vastaopinto-oppaan Luokkayliopisto -luku on avaava jokaiselle, joka uskaltaa väittää, ettei luokkakysymys ole olennainen yliopiston suhteen.

Itse toivon, että Vastaopinto-opas auttaa kuvittelemaan ja tekemään toisenlaista yliopistoa, jonka me teemme yhdessä toimimalla toisin, ottamalla tilaa haltuun yhteiselle toiminnalle ja oleskelulle, valtaamalla luentosaleja, käytäviä, parkkipaikkoja ja kahvihuoneita, perustamalla kiinnostavia opintopiirejä, lukemalla kirjoja, jotka itse haluamme lukea, liimaamalla tarroja, nauramalla, vaatimalla enemmän, tekemällä kaikkea mikä ikinä murtaakaan jähmettyneen instituution toimintatapoja ja tekee siitä elävämmän ja viihtyisämmän.  Samalla voimme löytää uusia tapoja puhua opiskelijoista ja luokasta: nähdä opiskelijoiden yhteydet muihin prekaareihin ja puhua luokasta ja yhteisistä kamppailuista unohtamatta muita eroja kuten seksuaalisuutta, sukupuolta ja vammaisuutta.

Autoton kampus ja oma elämä haltuun

Tänään on Siltavuorenpenkereellä opiskelijoiden autonomisesti järjestämä Autoton Kampus -festivaali. Valtava autoparkkipaikka muuttuu iloiseksi festivaalialueeksi, jossa bändit soittavat ja ihmiset tapaavat toisiaan. Miksi näin ei ole aina? Miksi kaupungista löytyy niin paljon tilaa autoille ja yrityksille, mutta vain vähän epäkaupallista tilaa, jossa ihmiset voivat tavata toisiaan ja jossa voi järjestää ruohonjuuritason kulttuuritapahtumia? Niin kaupunkitila kuin yliopistonkin tilat ovat tiukasti kontrolloituja ja me olemme tottuneet olemaan kunnon kansalaisia, jotka tottelevat mitä tahansa sääntöjä, vaikka ne rajoittaisivat meidän kaikkien elämää.  Julkilausutut kiellot  eivät edes ole ainoita tilaa koskevia sääntöjä vaan sen lisäksi on implisiittisiä sääntöjä, miten tilassa kuuluu kenenkin olla.  Ei saa herättää huomiota, olla liian äänekäs, liikkua eri tavalla kuin muut, käydä lepäämään väärään paikkaan yms.  Nämä implisiittiset säännöt ovat läsnä kaikkialla elämässämme. 

Sääntöesimerkki 1

Kiltit ahkerat tytöt eivät saa mennä amikseen.

Mikä sai aikaan tuon jutun kirjoittamisen? Implisiittistä sääntöä on taas rikottu. Tytöt, jotka ovat ahkeria ja joilla on hyvä keskiarvo, eivät menekään lukioon tai yliopistoon, vaan ammattikouluun maalaus- ja pintakäsittelyalalle. Outoa tekstissä on myös se, kuinka tyttöjen vakavuutta vähätellään: ovat katsoneet vähän liikaa sisustusohjelmia, kun pojat taas ovat ammattitaitoisia ja  sopivia ammattiin.  Vieläkin  asetetaan sukupuolisidonnaisia oletuksia siihen, mikä on sopivaa kenellekin ja mihin ammattiin kenenkin tulee haluta. On maskuliinisina pidettyjä ammatteja ja feminiinisinä pidettyjä ammatteja. Samanlaista artikkelia tuskin olisi voitu tehdä mistään perinteisesti naisvaltaisesta alasta.

Sääntöesimerkki 2

Kiltti opiskelija osoittaa mieltään kiltisti, eikä vaadi muuta kuin nykytilanteen säilyttämistä.

SYL:n  ja Samok:n reaktio Opiskelijatoiminnan blokkiin viime viikon Kyllä Maksuttomalle koulutukselle – mielenosoituksessa osoittaa siitä, kuinka pakonomaisesti viralliset opiskelijoiden etujärjestöt haluavat säilyttää kiltin opiskelijan imagon.  Kuvia mielenosoituksesta ja keskustelua järjestysvalvojien aiheuttamasta vaaratilanteesta. Se, että Opiskelijatoiminnan blokkia pyrittiin kontrolloimaan koko mielenosoituksen ajan ja että lopuksi järjestysvalvojat vielä kävivät mielenosoittajien kimppuun yhden hätäsoihdun takia, kertoo ennen kaikkea opiskelijajärjestöjen suhteesta opiskelijan asemaan. Opiskelijatoiminta nähtiin uhkana, koska Opiskelijatoiminnan blokki ei sopinutkaan kiltin opiskelijan imagoon. Opiskelijat eivät yhtäkkiä marssineetkaan yhtenä homogeenisena massana, jolla olisi vain yksi vaatimus. Opiskelijatoiminnan blokki vaatikin enemmän kuin vain nykytilanteen säilyttämistä;  maksuttoman koulutuksen lisäksi blokki vaati nykyiseen toimeentulon epätasa-arvoon puuttumista, joka koskee niin opiskelijoita kuin muitakin pienituloisia ja joka saa aikaan sen, ettei opiskelu nytkään ole kaikille tasavertaisesti mahdollista. Perustulon vaatiminen ei ole tinkimistä maksuttoman koulutuksen vaatimuksesta vaan sen edellytys.

Nyt voisi olla aika vihdoinkin ottaa oma elämä haltuun ja päästä eroon niin kiltin tytön kuin kiltin opiskelijan roolista. Mitä pienempään tilaan me itsemme annamme ajaa, sitä ahtaammaksi elämämme käy. Mitä vähemmän vaadimme, sitä vähemmän saamme. Voimme aloittaa vaikka tänään yhdestä parkkipaikasta ja ottaa tilan autoilta omalle elämällemme ja hauskanpidolle.

Porthanian kommuuni

Opiskelijatoiminta -verkosto valtasi Helsingin yliopiston Porthania -rakennuksen keskiviikkona (17.3.).   Valtauksella tanssittiin ja soitettiin musiikkia, maalattiin banderolleja ja yo-lakkeja ja keskusteltiin perustulosta.  Valtausta seuraavana päivänä oli mielenosoitus maksuttoman koulutuksen puolesta.  Porthanian valtaus on minusta esimerkki siitä, mitä opiskelijaliikkeen tulisi tehdä. Sen sijaan, että kamppailemme pelkästään jatkuvia opiskelijan aseman ja elämän huononnuksia vastaan, meidän tulee vaatia enemmän.  

Maksuton koulutus ei takaa kenellekään tasavertaista mahdollisuutta opiskeluun. Kaikilla ei nykyäänkään ole samanlaista taloudellista mahdollisuutta täysipäiväiseen opiskeluun. Toimeentulo on keskeinen osa opiskelijan asemaa. Vain taattu toimeentulo mahdollistaa tasavertaisen opiskelun.  Opintotuki ei riitä elämiseen: sen lisäksi täytyy tehdä töitä tai/ja ottaa lainaa. Opintotuki on vastikkeellista ja opiskelijan toimeentulo on sidottu suorittamiseen.  Ylipäänsä syyperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmäämme liittyy ajatus siitä, että täytyy olla joku syy, että tarvitsee toimeentuloa. Perustulo taas lähtee ajatuksesta, että toimeentulo kuuluu kaikille.  Perustulon myötä ei tarvitsisi sopia ulkoapäin asetettuihin kategorioihin ja vaatimuksiin, jotta saisi oikeuden ylipäänsä tulla toimeen.  Sen takia maksuttoman koulutuksen lisäksi meidän tulee vaatia elämiseen riittävää vastikkeetonta perustuloa.  

Valtauksen ohjelma

Porthanian valtauksessa kyse on myös siitä, millaista yliopistoa me haluamme puolustaa. Marssimmeko me sivistysyliopiston ideaalia puolustaen vai luommeko me yhdessä yliopistolle toisenlaista avointa tilaa, joka lähtee meidän halustamme opiskella ja tutkia. Sen sijaan, että lähtisimme valmiisiin keskusteluihin sivistysyliopistosta ja työurien pidentämisestä, me voimme synnyttää uutta keskustelua omilla ehdoillamme. Meidän ei tarvitse puhua virkamiesten ja elinkeinoelämän kielellä. Porthanian valtauksessa sai taas huomata, että me voimme ottaa yliopiston tilan haltuun ja määrittää sen uudelleen.

Sivistyksen symboleista tuli meidän omia värikkäitä luomuksiamme

Kuvia valtaukselta Fifistä

Opiskelijaidentiteetti ja kontrolli

Yhteiskunnassa joudumme jatkuvasti asettumaan eri identiteettipositioihin. Synnyttyämme meidät merkitään väestörekisteriin ja kategorisoidaan sukupuoli- ja kansallisuuskategorioihin.  Yhteiskunnassa meidän on sovittava johonkin identiteettiin: edustettava jotakin määriteltävää sukupuoli- ja seksuaali-identiteettiä. Meidän on jatkuvasti määriteltävä itseämme erilaisilla identiteetti-kategorioilla ja samalla sitouduttava ajatukseen pysyvästä identiteetistä, johon meidät voidaan palauttaa.  Identiteettipositio on paitsi itsemäärittelyn paikka, myös paikka, josta käsin meihin voidaan käyttää valtaa.  Koulussa vallankäyttöä tapahtuu juuri siinä, kuinka lapset jaetaan erilaisiin rooleihin ja identiteetteihin: tyttöihin ja poikiin, pärjääjiin ja niihin, jotka eivät pärjää, kiltteihin tyttöihin ja häiriöoppilaisiin.

Opiskelijaidentiteetti on yhteiskunnallinen kategoria, jonka takaa ei löydy mitään yhtenäistä ryhmää. Opiskelijat ovat heterogeeninen porukka, jotka ovat eri elämäntilanteissa ja joilla on erilaiset intressit ja tavoitteet. Opiskelijoita ei yhdistä toisiinsa opiskelu sinänsä; yliopiston kaltaisten instituutioiden ulkopuolella opiskelevat (itseopiskelijat, työväenopistoissa opiskelevat jne.) eivät saa opiskelijan statusta ja sen tuomia sosiaalietuuksia (opintotuki, opiskelija-alennukset). Opiskelija onkin viime kädessä se, joka on yhteiskunnalliselta statukseltaan opiskelija.

Opiskelijaidentiteetti antaa mahdollisuuden yhteiskunnan vain opiskelijoille tarjoamiin etuuksiin: opintotukeen, opiskelija-alennuksiin, opiskelija-asumiseen, opiskelija-ateriaan, valtion takaamaan opintolainaan, mutta samalla se myös asettaa opiskelijoiden toimeentulon yhteiskunnan kontrollin alle. Opiskelija ei voi saada toimeentulotukea samoilla ehdoilla kuin muut: hänet edellytetään elämään lainalla.  Lisäksi opiskelijan toimeentulo ei ole vastikkeetonta. Opiskelijan täytyy saada riittävästi opintopisteitä. Opiskelija on oikeutettu toimeentuloon vain, jos hän on riittävän ahkera, riittävän tuottava. Reputettu tai muuten loppusuorituksetta jäänyt kurssi ei käy, vaikka siihen olisi käytetty kuinka paljon työtä.  Itsenäisestä opiskelusta ei välttämättä myöskään saa ollenkaan opintopisteitä. Opintopistejärjestelmä onkin vain kontrollimekanismi, jonka kautta opiskelijoiden toimeentuloa säädellään.

Opiskelijoiden kontrollointiin panostetaan jatkuvasti enemmän. Uusia lakiehdotuksia valmistellaan, jotta opiskelijoita voitaisiin kontrolloida entistä tiukemmin, heidät pyritään saamaan entistä nopeammin entistä säännöstellymmän ja kurjemman opiskeluajan läpi. Heidän katsotaan sietävän köyhyyttä ja ankaraa työntekoa (toisaalta täytyy opiskella niin paljon, että pysyy opintoaikatauluissa ja toisaalta tehdä samaan aikaan töitä, jotta ylipäänsä on rahaa elämiseen) ikään kuin matkana parempaan tulevaisuuteen. Kuitenkaan suurelle osalle opiskelijoista tulevaisuuden näkymät eivät takaa varmuutta paremmasta toimeentulosta. Nyt opiskelijoihin kohdistuva toimeentulon kontrolli näyttäytyykin pelkkänä yhteiskunnan opiskelijoihin kohdistuvana vallankäytön mekanismina. Opiskelijoista yritetään saada mahdollisimman paljon tuottoa entistä lyhyemmässä ajassa: joustavaa halpatyövoimaa, tutkintoja ja ilmaista tietotyötä.

Samalla kun opiskelijoiden toimeentuloon kohdistuva kontrolli lisääntyy, täytyy miettiä, millaista vastarintaa voimme yhdessä luoda. Miksi meidän täytyy jatkuvasti perustella oikeutemme tulla toimeen? Miksi täytyy kerätä opintopisteitä, että ylipäänsä saa perustoimeentuloon? Kaikilla on oikeus tulla toimeen ja sen vuoksi meidän on saatava välittömästi vastikkeeton elämiseen riittävä perustulo, joka sekä mahdollistaisi täysipäiväisen opiskelun että poistaisi kaikkien muidenkin pienituloisten ja prekaarien toimeentulo-ongelmat.

Opiskelijatoiminta järjestää tiistaina (17.11.) keskustelutilaisuuden opiskelijoiden toimeentulosta, köyhyydestä ja kontrolloinnista.  Lisätietoa: http://opiskelijatoiminta.net/ 

Lue myös HYYn tekemä selvitys opiskelijoiden toimeentulosta: http://www.hyy.helsinki.fi/tiedostot/Toimeentuloselvitys_2009_web.pdf