Aihearkisto: Kirjoittaminen

Filosofia ja sukupuoli

Kirjoitin  Helsingin yliopiston filosofianopiskelijoiden ainejärjestön Dilemman lehteen Minervan Pöllöön (01/2010) sukupuolesta ja filosofian tekemisestä Helsingin yliopistossa. Lehti on luettavissa kokonaisuudessaan täältä .

Filosofian puhtaanapitolaitos ja sukupuolikysymys

Feministinen filosofia –kirjan[1] esipuheessa Laura Werner käsittelee sitä, kuinka feministinen filosofia on likaista ajattelua verrattuna klassiseen kuvaan filosofiasta puhtaana tieteenä. Puhdas filosofia on rationaalista ja universaalista. Se perustuu logiikkaan ja argumentaatioon, ja on täten objektiivista. Se ei liity tiettyihin yksittäisiin intresseihin ja poliittisiin pyrkimyksiin. Feministinen filosofia on likaista, koska se tuo filosofiaan konkreettiset ruumiit, halut ja sukupuolen. Filosofia ei enää olekaan universaalia vaan paikallista. Se paikantuu tiettyihin intresseihin, ruumiisiin ja poliittisiin konteksteihin. Puhdas filosofia taas jää paikattomaksi: se on kaikkialla ja ei missään. Logiikka on universaali ajattelun kieli, mikä tarkoittaa, ettei se ole kenenkään kieli. Puhtaan filosofian äärellä ollaan ei-kenenkään-maalla, jossa ei ole eroja subjektien välillä.

Kuitenkin tämä ei-kenenkään-maa sijaitsee yllättävän lähellä. Se tulee luentosaleihin, seminaarihuoneisiin, kahvihuoneisiin, käytäville, sinne, missä ikinä filosofiasta puhutaankaan. Filosofiaa ei voi erottaa niistä tilanteista, joissa sitä tehdään ja tutkitaan. Ne hierarkiat ja erilaiset toimintapositiot, joihin filosofian tutkijat, opettajat ja opiskelijat asettuvat suhteessa toisiinsa ja keskenään, näkyvät siinä, miten filosofian puhtautta pidetään oppiaineissamme yllä ja miten merkityksiä ja tulkintoja rajataan oppiaineen opetuksen ja tutkimuksen painopisteissä. Sukupuoli on yksi näistä rakenteista, jotka vaikuttavat keskinäiseen toimintaamme.

Vuonna 2008 Filosofian laitoksella tehtiin tasa-arvokysely:  ”Pelkästään tämän kyselyn pohjalta laitoksen tasa-arvotilannetta kannattaa tarkastella vakavasti. Esimerkiksi kysymyksissä 2 (”miten tasa-arvo tai sen puute tulee käytännössä esiin toiminnassasi laitoksella?”) ja 3 (”oletko kokenut syrjintää laitoksella? minkälaista?”) esiin tuli suuri joukko erilaisia syrjimisen tapoja ja muotoja.
Äärimmäiset esimerkit kertoivat seksuaalisesta häirinnästä. Näitä tapauksia kerrottiin tapahtuneen sekä laitoksella että laitoksen ulkopuolella vapaamuotoisimmissa tilaisuuksissa.”[2]

Tasa-arvokyselyn jälkeen perustettiin tasa-arvotyöryhmä, eikä yleistä keskustelua asiasta laitoksen tutkijoiden ja opiskelijoiden kesken käyty. Se oli ikään kuin siisti tapa siivota asia pois näkyviltä. Kun tasa-arvoasioista tehdään työryhmän asia, ne muuttuvat abstrakteiksi. Ihan kuin ratkaisut syrjintätilanteisiin olisivat byrokraattisia ja hallinnollisia. Eikä mitään edes tarvitse tapahtua. Kun työryhmä on perustettu, kenenkään ei tarvitse tietää, tehdäänkö asioille mitään vai ei. Kaikki jää työryhmän sisälle.

Kuitenkin kysymys on konkreettisista tilanteista. Kyse on siitä, miten tulee otetuksi vakavasti seminaaritilanteessa. Kyse on luennoista, joissa käsitellään ainoastaan kanonisoituja miesfilosofeja. Kyse on siitä, kuinka feministiseen tutkielma-aiheeseen suhtaudutaan. Kyse on syrjintä- ja häirintätilanteista, joissa tulee typistetyksi tiettyyn sukupuolittuneen ja seksualisoidun objektin asemaan. Yliopiston viroissa miehet ovat yliedustettuina eikä hyväveliverkostoista puhuminen ole vieläkään menettänyt ajankohtaisuuttaan.

Eikä ongelmana ole pelkästään filosofian laitos ja sen toiminnan sukupuolihierarkiat. Samat hierarkiat näkyvät myös opiskelijoiden keskinäisissä suhteissa. Opiskelijoiden kesken muodostetaan tulevaisuuden hyvävelikerhot. Ainejärjestön tasa-arvoinen hauskanpito kätkee sisäänsä seksistisiä rakenteita, jotka nousevat esiin voimakkaimmin häirintätilanteissa. Häirintä on tabu, josta on vaikea puhua, koska se pakottaa meidät toteamaan, ettemme olekaan kaikki tasavertaisessa asemassa. Se kätkee sisäänsä monenlaisia valtapositioita. Siihen liittyy yliopistohierarkioita: jos yliopiston opetusvirassa oleva henkilö häiritsee sukupuolisesti tai seksuaalisesti opiskelijaa, valtahierarkia tekee tilanteeseen puuttumisesta vaikeaa. Toisaalta myös opiskelijoiden keskuudessa vallitsevat sosiaaliset verkostot voivat yhtä lailla muodostaa valta-asemia, jotka estävät häirintää puuttumisen. Alkoholi myös tarjoaa sosiaalisen syyn melkein mihin tahansa: se oikeuttaa häiritsijän toimintaa (”Se oli vaan kännissä. Sitä sattuu kaikille. Älä viitsi pilata bileitä.”) ja syyllistää häirinnän kohteen. Lisäksi häirintäkokemukset liittyvät aina subjektiiviseen kokemukseen, jonka todistaminen voi olla vaikeaa.

Filosofiaa ei tehdä tyhjiössä. Kaikki filosofia on yhtä lailla ”likaista”. Kaikki filosofinen tutkimus kantaa jälkiä valtarakenteista ja -taisteluista, joiden keskellä sitä tutkitaan. Sen takia sukupuoli ei ole irrelevantti seikka ottaa esille puhuttaessa filosofiasta. Sukupuolikysymys koskee meitä kaikkia, myös niitä, jotka etsivät universaalia totuutta. Vaikka sukupuoli ei olisi ontologinen kategoria, se kuitenkin muodostaa valtarakenteen, jonka sisällä me nyky-yliopistossakin toimimme. Me luomme toiminnallamme ja käytännöillämme jatkuvasti tätä valtarakennetta uudelleen. Syrjivät tilanteet muodostuvat jokapäiväisessä toiminnassa. Sen takia tilanteen muutos edellyttää yleistä keskustelua ja konkreettisia tekoja.

Nyt on aika ottaa esiin sukupuolikysymys ja alkaa uudelleen määrittää niitä tiloja ja käytäntöjä, joissa filosofiaa tutkitaan ja opiskellaan.

[1] Oksala, Johanna & Werner, Laura (toim.): Feministinen filosofia. Gaudeamus, Helsinki.
[2] Katkelma on peräisin kyselyn lyhyestä yhteenvedosta.

Puhumisesta

Päätin sitten aloittaa blogin kirjoittamisen. Tämä blogi toimii ainakin syksyn verran vaaliblogina. Sen verran aion jaksaa kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Sen jälkeen voidaan katsoa uudelleen, huvittaako. Varsinainen syy blogin kirjoittamiseen ei ole se, että yrittäisin sillä haalia kasaan hirveän määrän ääniä. Tai no, se ei ainakaan ole pääasia.

Haluan kirjoittaa, koska puhuminen voimauttaa. Liian usein pysytään hiljaa, vaikka joku asia ärsyttää niin kovasti, että olisi tehnyt mieli huutaa. Viime aikoina olen puhunut suoraan ja se on tuntunut hyvältä. Muilla on ollut samanlaisia kokemuksia. Jaettu kokemus on antanut mahdollisuuden siirtyä yhteisiin tekoihin. Hyvin harva kokemus on lopulta vain minun kokemukseni. Identiteetin muodostuminenkin perustuu rakenteelliselle väkivallalle. Kukaan ei valitse olla ”kiltti tyttö” tai ainakaan se valinta ei ole mitenkään oma.

Jo se että saa asian käsitteellistettyä ja tuotua esiin, antaa rohkeutta. Näistä asioista voi puhua. Miksei niitä voisi siis yhtä hyvin muuttaa? Kun pysyy hiljaa ärsyttävistä kokemuksista, ne helposti kääntää itseensä. Silloin niistä tulee minun ongelmiani. Enkä yritä muuttaa ongelmia vaan itseäni niin kuin se ratkaisi ongelman. Jos hymyilen riittävästi niin silloin kaikki on okei.

Tässä blogissa aion lähteä käsitteellistämään joitakin kokemuksia, joihin tarttumisen koen mielekkääksi. Kyllä minulla varmaan on hyviäkin kokemuksia, älä huoli. Kyllä välillä voi hymyilläkin ihan aidosti. Ei siinä mitään. Tuli vain mieleen yksi vessakirjoitusdialogi Espoon kulttuurikeskuksesta:

”Hymyile jokaiselle vastaantulijalle.”

”Entäs jos itkettää?”

Mitäköhän se ensimmäinen kirjoittaja olisi vastannut? Varmaan: ”No, pure huulta ja hymyile silti!”