Suostumus on feministinen kysymys

Välillä tuntuu, että elämme kulttuurissa, jossa puhumista yritetään välttää mahdollisimman pitkään. On kaikenlaisia sanontoja ”Hiljaisuus on myöntymisen merkki.” Tällaisessa kontekstissa consent-keskustelu on vallankumouksellista. Sitä keskustelua on käyty sen verran vähän suomenkielellä, etten ole varma, onko sille edes vakiintunutta käännöstä.

Älä koske ilman lupaa,  älä toimi ilman toisen suostumusta (consent) on se perusajatus, mistä tämä keskustelu lähtee.  Ajatuksena se on yksinkertainen, mutta käytännössä kulttuurissa on aika vieras juttu. Meillä on usein kaikenlaisia oletuksia siitä, kuinka tätä suostumusta ei tarvittaisikaan. Parisuhteeseen sisältyy usein oletus, että ikään kuin olisi oikeus koskea toista. Lapsia kosketaan jatkuvasti ilman lupaa, heidän suostumustaan harvoin kysytään heitä koskevissa asioissa. Jatkuvasti ihmiset tulevat halaamaan tai taputtamaan selkään tms. kysymättä onko se ok. Ahdistelu on vain äärimmäinen muoto kaikesta epäsuostumuksellisesta kanssakäymisestä.

Usein epäsuostumuksellisessa kommunikaatiossa tulevat esiin hierarkiat ja valta-asetelmat: toisen suostumusta ei kysytä, koska oletetaan, että itsellä on oikeus toimia toista kohtaan jollain tavalla, oikeus tehdä toiselle noin, oikeus koskea toista noin.  Se on vallankäyttöä.

Suostumuksellinen kanssakäyminen kuitenkin lähtee ajatuksesta, että jokaisen oma keho, omat rajat, oikeus itsemääräämiseen on tärkeä. Sen takia suostumus on välttämätön kanssakäymisessä.

Tietenkään kaikki sanaton kommunikaatio ei ole epäsuostumuksellista. Välillä suostumuksen voi viestiä myös sanattomasti, mutta se jättää usein mahdollisuuden väärin tulkinnalle. Voiko sitä koskaan olla täysin varma, että toinen antaa suostumuksensa, ellei sitä kysy? Tuntuu, että tähän suostumuksen kysymiseen liittyy ihmisillä tietty haluttomuus. Puhumista yritetään viimeiseen asti välttää. Se tuntuu hankalalta. Mutta mihin se vaikeus lopulta liittyy? Liittyykö se vaan siihen, ettemme ole tottuneet puhumaan tunteistamme, puhumaan seksistä, kosketuksista, kommunikaatiosta jne. ? Ikään kuin puhumisen rikkoisi jonkun sanattoman sopimuksen, jos toinen voisikin sanoa ei. Suostumisesta puhumisen pitäisi olla luonteva osa kaikkea läheisyyttä. Jos haluaa koskea toista, niin silloin siitä pitäisi pystyä myös keskustelemaan.

Consent-keskustelua on käyty puhuttaessa seksuaalisesta väkivallasta. Feministit ovat painottaneet, että seksi ilman suostumusta on raiskaus.  Suostumuksen kysyminen on kuitenkin myös laajemmin osa feminististä toisen ruumiillista ja henkistä itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa kommunikaatiota ja vuorovaikutusta.  Silloin myönnän, ettei toinen ole minun omaisuuttani tai minun tahtoni määriteltävissä vaan hänellä on oma tahto, oikeus omaan tilaan ja oman kehon autonomiaan. Vain hän itse voi määritellä omat rajansa. Minä en voi niitä päättää, arvata tai tietää, ellen kysy häneltä itseltään, mitä hän haluaa ja mitä ei.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s