Kommentteja ”politiikkaan” palaamisesta

Presidentinvaalit ovat ohi. Ketä kiinnostaa? Ainakin hylättyjä lappuja oli ennätysmäärä ja nukkuvien puolue vahvisti asemiaan.  Minua kiinnostaa kuitenkin  presidenttivaaleihin liittyvän seksuaalisuuskeskustelun aiheuttavat reaktiot vasemmistossa. Veikko Eranti kirjoitti blogipostauksen otsikolla ”Presidentinvaalit ovat ohi, palataan politiikkaan”, johon tämä minun blogitekstini on tavallaan vastine. Mikä on se oikea politiikka, mihin palataan, ja se ei-politiikka, mistä palataan? Sitä aloin pohtia ja kirjoittaa ajatuksiani ylös.

Erantin tekstissä ei ole sinänsä yhtään mitään uutta. Se edustaa oikein perinteistä vasemmistolaista tai sosiaalidemokraattista politiikka-käsitystä. Oikea politiikka puhuu tuloeroista, tulonjaosta, työstä ja hyvinvointivaltiosta.  Seksuaalisuudesta puhuminen taas on arvo- tai identiteettipolitiikkaa. Se ei ole politiikan kovinta ydintä tai on suorastaan epäpoliittista ja ”epäolennaista tauhkaa”, koska ”arvoja ei voi syödä”.  Sen takia meidän on unohdettava arvokeskustelu (puhe seksuaalisista identiteeteistä yms.) ja keskityttävä tärkeämpiin asioihin, eli oikeaan politiikkaan.

Vaikka syömisestä ollaankin kiinnostuneita (jos arvoja ei voi syödä, mitä me syödään?), ei tekstissä puhuta konkreettisesti ruoan tuotannosta, tehoeläintaloudesta, eläinten oikeuksista ja luonnonmukaisesta viljelystä: näiden suhde hyvinvointivaltioon, oikeudenmukaisuuteen ja oikeaan politiikkaan jää vielä tämän tekstin pohjalta epäselväksi.  Usein nimittäin puhe eläintenoikeuksista ja kasvissyönnistä liitetään myös arvopolitiikkaan. ”Oikea politiikka” liittyy yhteiskunnan resurssien jakoon ja työhön, ei mihinkään kettutyttöjen viherpiperryspolitiikkaan (vaikka eläinoikeusaktivismissa on nimenomaan kyse konkreettisista tuotantosuhteista ja kärsimyksestä, joihin halutaan puuttua).

Vallankumouksen hedelmiä -blogi kirjoitti vaalien kynnyksellä hyvän postauksen siitä, kuinka politiikka on muuttunut arvojen ja subjektiivisuuksien muodostumisen & vahvistamisen politiikaksi.

”Kriittiset toimittajat, politologit ja harmaat marxistit voivat narista nurkissaan, että politiikassa on “oikeasti” kyse vallasta, aatteesta tai rahasta, eikä homoista ja arvoista. Kaikki muut näkevät, että tällaiset narinat ovat katkeria toiveita menneestä maailmasta. ”, Vallankumouksen hedelmiä kirjoittaa.

Itse en ollut kauhean innostunut presidentinvaalikeskustelusta, koska en usko, että presidentti-instituution kaltainen äärimmäisen hierarkinen ja jäykkä valtarakenne voisi toimia seksuaalisuuteen liittyvien hierarkioiden ja valta-rakenteiden purkajana. Muutoksen täytyy lähteä ruohonjuuritasolta ja ihmisten elämistä ja kokemuksista, ei tulla ylhäältä uudelta johtajakandidaatilta.  (Tästä Atlas Saarikoski kirjoittaa hyvin täällä.)

Silti koen, että tämä keskustelu ”arvopolitiikasta” vs. ”oikeasta politiikasta” paljastaa jotakin niistä hierarkioista, joita koko ajan pystytetään, kun puhutaan edustuksellisesta politiikasta. Se näyttää,  miten kysymystä seksuaalisuuden poliittisuudesta edelleenkin marginalisoidaan. Samalla paradoksaalisesti seksuaalisuuden poliittisuus korostuu; mitä enemmän seksuaalisuudesta tehdään  epäpoliittista arvokysymystä, sitä tärkeämpää sitä on politisoida ja kamppailla siihen liittyvien oikeuksien puolesta.

On aina vaarallista tehdä hierarkioita eri politiikan kysymysten välillä. En halua toimia tuon asian hyväksi, koska asia X on pahemmin pielessä. Minun ei tarvitse välittää siitä, että ryhmää A riistetään, koska ryhmää B riistetään vielä pahemmin. Minua eivät kiinnosta maahanmuuttajien ja siirtolaisten kysymykset, koska Suomessa on  syntyperäisiä työttömiä ja köyhiä myös. Minua eivät kiinnosta naisten tai homojen oikeudet, koska heteroseksuaalista miestä sorretaan myös. Miksi ihmeessä pitäisi asettaa asioita hierarkiaan keskenään, kun eri epäkohdat kohdistuvat eri ihmisiin ja ihmisryhmiin eri tavoin ja identiteetit ja kokemukset risteävät? Miksi sorrettujen ryhmien pitäisi kilpailla keskenään, keiden kokemat epäkohdat ovat suurimpia?

Seksuaalipolitiikan näkeminen pelkkänä liberaalina arvopolitiikkana vääristää näkökulmaa. Seksuaalisuuden määrittäminen pelkäksi arvokysymykseksi,  esimerkiksi kysymykseksi suvaitsevaisuudesta, helposti johtaa siihen, että unohdetaan, että siinä on kysymys todellisista ihmisistä ja ihmisten välisistä suhteista. Arvopuheeseen liittyy usein ajatus, että arvokysymyksistä voi olla montaa mieltä ja kaikkia mielipiteitä pitäisi suvaita: pitäisi siis hyväksyä joidenkin oikeutta käyttää valtaa ja  marginalisoida toisia, heidän ruumiitaan, suhteitaan toisiin ruumiisiin ja tapaansa elää. Arvokeskustelussa tai suvaitsevaisuuspuheessa hyvin harvoin kyseenalaistetaan keskustelun taustalla olevia valtarakenteita siitä, mikä on normaalia ja hegemonista eli kenellä on valta suvaita ketä.  Seksuaalisuus on poliittista, ei pelkästään arvopoliittista.

On varsin perinteistä, että seksuaalisuus ja sukupuoli yritetään rajata ulos ”oikeasta” politiikasta ja ”tärkeistä” asioista. Se kertoo myös aika paljon siitä, ketkä politiikkaa ovat perinteisesti saaneet tehdä ja minkälainen subjekti on yleensä nähty poliittisena. Perinteinen poliittinen subjekti ei  ole tullut marginalisoiduksi seksuaalisuuden tai sukupuolen perusteella. 

Tällaisessa keskustelussa ei myöskään oteta huomioon sitä, että nämä vähemmän tärkeät kysymykset, kuten seksuaalisuus, vaikuttavat kovan politiikan kysymyksiin. Seksuaalisuus ei ole mitenkään epäolennainen pieni arvokysymys suhteessa kapitalismiin vaan seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät valtarakenteet määrittävät koko yhteiskunnan toimintaa.  Perhe- , parisuhde- ja avioliittoinstituutiot ovat keskeisiä yhteiskunnallisia ja taloudellisia instituutioita.  Tuotteita markkinoidaan meille heteroseksuaalisuuden avulla ja jatkuvasti erilaisin käytännöin tuotetaan ajatusta heteroseksuaalisuudesta normaalina seksuaalisuutena ja parisuhteesta ja perheestä sen normaalina yhteiskunnallisesti kannustettuna muotona.

Nämä asiat eivät ole mitään kysymyksiä, joista voisi palata oikeaan politiikkaan. Seksuaalisuuteen liittyvät hierarkiat ja valtarakenteet ovat läsnä joka päiväisessä elämässämme, silloinkin kun puhumme niistä ”tärkeistä asioista”.   Seksuaalisuuden poliittisuudesta ei ole mitään paluuta. Ei ole paluuta enää mihinkään politiikkaan ennen feminismiä, homo- ja lesboliikettä ja queer-aktivismia.

Ne, jotka sanovat, että seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset eivät ole poliittisia vaan pelkkiä arvokysymyksiä ja että meidän pitäisi palata oikeaan politiikkaan ja tärkeisiin kysymyksiin, vain osoittavat, että seksuaalisuus on edelleen poliittista ja siitä on edelleen keskusteltava. Tarvitaan edelleen queer-feminististä keskustelua, liikettä ja aktivismia, jotta seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä ei lakaista maton alle,  suljeta silmät ja sanota: ”Kaikkihan on ihan hyvin, eikö voitaisi keskustella oikeasti tärkeistä asioista?”

Advertisements

5 responses to “Kommentteja ”politiikkaan” palaamisesta

  1. Arvokeskustelua määrittää se, että kaikki ovat samaa mieltä. Arvokeskustleu on keskustelun käymisen tapa, jossa puhutaan siitä, mikä olisi kivaa mitenkään viittaamatta siihen, mitä oikeasti tehdään. Kun Niinistö puhuu ahneuden vastaisuudesta, ollaan arvokeskustelun ytimessä. Kun oikeistolaiset suullaan puolustavat hyvinvointivaltiota ja käsillään purkavat sitä, ollaan symbolisessa arvopolitiikassa syvällä. Tämä on SAMA ASIA kuin ”suvaitseminen”.

    Lisäksi olet mielestäni väärässä siinä, että vaatiminen nykyisen valtajärjestelmän uudelleentarkastelua on rakenteellista väkivaltaa moninaisten identiteettien leikkiä ja sukupuolta prosessina kohtaan. Tämä ei oikeasti seuraa mistään. Kyse ei ole mistään sorrettujen ryhmien usuttamisesta toisiaan vastaan – se vasta vanhakantainen vasemmistolainen ajatus onkin! Mikäli emme ratkaise ilmastonmuutoksen ja jälkimodernin kapitalismin ongelmia, elämme huonossa scifisssä.

    Jos ”me harmaat marxilaiset” ainoastaan ”haikailemme paluuta menneeseen aikaan” jolloin vielä puhuttiin toimeentulosta tai tuotantosuhteista, kapitalismi on voittanut jokaisella kuviteltavissa olevalla tavalla. Meidän ”harmaiden marxilaisten” viesti on, että aivan pian olemme tilanteessa, jossa yhteiskunta tarvitsee pyöriäkseen ja tuottaakseen voittoa yritykselle ainoastaan murto-osan nykyisestä väestä. Tämä murros koskettaa jokaista.

    Tästä tekstistä jäi epäselväksi, että oliko se homon pyrkiminen presidentiksi nyt hyvä vai huono asia queer-keskustelun kannalta? Eikö voisi myös sanoa, että siinähän oli kyse nimenomaan klassisesta homouden normalisoimisesta kohti ydinperhettä. Kuvittelin, että tämä ei pinkkimustalle blokille ole mikään maailman mieluisin projekti.

    Lisäksi queer-”perhe” on aivan samanlainen riiston kohteeksti tuleva yksikkö kuin heteroperhekin. Mikäli tavoitteena nyt on sen normalisoiminen.

    Se, mistä oikeasti olen eri mieltä, on queer-separatistisen projektin mielekkyys. Mielestäni tavoite tuottaa pienen piirin queer-onnela on kokonaispolitiikan kannalta vahingollinen.

    Joku voisi ajatella, että puhuessani Jennistä ja Antoniosta, Lennu-terrieristä (bostoninterrieri!) ja epämääräisetä ”liberaaliudesta” ja ”konservatiivisuudesta”, olisin tarkoittanut ylipäätään sellaiseen politiikkaan keskittymistä, jolla on vaikutusta ihmisten elämään – tapahtuu se sitten keskustelu kaappaamalla tai kunnallisvaaleissa. Joku voisi kuvitella, että kirjoittamalla ”Presidentinvaaleissa keskusteltiin paljon homoudesta ja ulkomaalaisista. Tämä oli hyvä. Vaalit todistivat, että Suomessa hyvin monenlaiset ihmiset voivat nousta politiikan huipulle. Tämäkin oli hyvä.” jotenkin osoitin vahvaa ymmärrystä myös julkihomon symbolisia rakenteita purkavaa vaikutusta kohtaan.

    Mutta ehkä olinkin vain valkoinen heteromies.

    • Kiitos kommentista ja ajatustesi selventämisestä! Taisin tehdä vähän yksinkertaisia vastakkainasetteluja ja käydä keskustelua enemmän itseni kuin sun kanssa, mutta se on välillä ihan hyödyllistä, kun haluaa itse ajatella jotain asioita läpi. Anteeksi, jos mä tulkitsin sun blogitekstiä turhan yksisilmäisesti,enkä tosiaankaan halua lytätä sun tekstissäsi esittämiä hyviä pointteja. Mun kritiikki ei kohdistunut pelkästään sun tekstiin, vaan ehkä laajempaan vasemmistolaiseen diskurssiin, jossa talous koetaan olennaisemmaksi kuin seksuaalisuus- ja sukupuolikysymykset ja ne nähdään toisiinsa liittymättöminä politiikan alueina, vaikka ne vaikuttaa toisiinsa.

      Hmm… tuosta homouden normalisaation kritiikistä, niin mun mielestä se ei oo ihan noin mustavalkoista. On tosi helppoa vastustaa kaikkea normalisaatiota teoriassa, kun ei tarvitse ottaa huomioon sitä, mitä todellisia sosiaalisia sanktioita normaaliuden ulkopuolelle jäämisestä aiheutuu niille ihmisille, jotka jää ulkopuolelle. Eli se, mikä koetaan normaaliksi vaikuttaa ihmisten elämään tosi konkreettisesti, vaikka normaaliuden rajojen laajentaminen johtaa vaan raja-aitojen siirtymiseen ja uuteen ulossuljentaan. Normaaliuteen pitää aina suhtautua kriittisesti, normaaliuden ja epänormaaliuden jakoa pitää purkaa eikä normalisaatiota pidä ottaa lopulliseksi tavoitteeksi, mutta samaan aikaan siinä on mun mielestä myös jotain hyvää, että käsitykset normaaliudesta muuttuu ja laajenee, instituutiot ja käytännöt muuttuu, kun niitä tehdään ja käytetään toisin.

      Kyllä mä uskon, että siinä että presidentinvaalien myötä Haaviston seksuaalinen suuntautuminen tuli niin näkyvästi esiin ja keskusteluun, on myös jotakin hyvää siinä, millaisia suhteita mediassa nostetaan esiin ja mitä ihmiset pitää normaalina, vaikka se ei yksinään ole mitenkään mullistavaa tai johda valtarakenteiden muutokseen. Niin, ja mä en kyllä yhtään tiedä, mitä sä tarkoitat tolla ”queer-separatistisella projektilla” tai millainen on sun näkemyksesi ”queer-onnelasta”.

      Ja kiva, jos haluat paikantaa itsesi ja puhujan positiosi, omien etuoikeuksien pohtiminen on aina hyödyllistä, vaikken tiedä, miten se varsinaisesti liittyy mun blogitekstiin. Mä tekstissäni yritin ehkä vähän yleisemmällä tasolla kritisoida sitä, ketkä pääsee poliittisiksi subjekteiksi tietyissä poliittisissa keskusteluissa, en mitenkään kohdistaa sitä kritiikkiä suhun henkilökohtaisesti.

      • Kiitos vastauksen vastauksesta! Mä ajattelinkin, että et ehkä tarkoittanut kaikkea tässä omassa kommentissasi suoraaan mun blogitekstin kritiikiksi. Ajattelin vaan varmistella, koska internetissä ei koskaan tiedä.

        Queer-separastistisella projektilla viittaan eräille poliittisille projekteille tapahtuneeseen muutokseen yleisesti vaikuttavasta projektista yritykseen luoda jäsenille autonominen queer-toiminnan tila. Sellainen ei saa syrjäyttää varsinaista päämäärää.

        Mutta tämä on joka tapauksessa hieman aiheen vierestä 🙂

  2. Poliittisen vasemmiston näkökulmasta ”yhteistahdon” kieli on nykyään outo ja sekava, koska siitä taistellaan (kuten Veikko totesi, oikeistopoliitikko sanoo toimivansa hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi). Eri tavoin sorretut (Afrikasta paennut homo, perheväkivallan uhri, pitkäaikaistyötön) eivät ymmärrä yhteistahdon kieltä – ei siksi että olisivat yksinkertaisia – vaan koskei kieli tarkoita mitään. Arvot ovat sorretuille ymmärrettäviä, mutta poliittisia himmeleitä ei ole punottu hyve-etiikan arvoista vaan lyijyn harmaasta historian dialektiikasta (joka on enemmän tuulenpesä tutkijan päässä).

    Olen samaa mieltä siitä, että Amerikassa poliittinen keskustelu on juuri nyt poliittisempaa. Tämän voi jo todeta seuraamalla South Parkin jaksoja. OWS-liikkeessä ja muissa vallankumouksissa on parasta, että ne puhaltavat ilmaan tuulenpesät. Vallankumoukseen kuuluu kaikkien arvojen uudelleen arviointi ja politisoiminen (esim. naisliikkeen synty Ranskan vallankumouksessa). Tai kuten esim. Rosa Luxenburg on sanoi ”Freiheit ist immer Freiheit der Andersdenkenden”.

    En valitettavasti usko, että Haavisto-ilmiö muutti mitään Suomessa. Oli masentavaa katsoa tiistaina tv2:n A-talkia, jossa poliitikoista, aktivisteista ja turhista julkkiksista koostettu joukko pui vaalien tulosta. Sauli-sedän voitosta pelästynyt vasemmisto takertuu yhä turhauttavaan keskusteluun vasemmiston ”henkiin jäämisen” oikeutuksesta. Kokkarit demonisoivat Haaviston menestyksen liberaalin oikeiston, johon sekä Niinistö että Niinistö muka kuuluvat, suurvoitoksi. Persujen mukaan konservatiivit voittivat. Ja kaikki toistavat kuorossa, että vaalit olivat pelkät henkilövaalit vailla poliittisia ulottuvuuksia.

  3. Ed. kommentista jäi puuttumaan ensimmäinen kappale, koska jouduin tietokoneen takkuamisen vuoksi copypastaamaan 😦

    Mutta viittasin tuolla ”yhteistahdon” kielellä Rousseaulaiseen yhteiskuntasopimukseen tai johonkin abstraktioon, jonka mukaan kokonaisuus ei ole vain enemmän kuin osiensa summa vaan oleellisesti merkittävämpi kuin osastensa pienet erot. Ja tähän abstraktioon nykyvasemmistokin on siis jumittunut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s