Translain uudistamisesta on viimeaikoina keskusteltu. Keskustelun pääpaino on ollut ihmisoikeuksia loukkaavan sterilisaatiovaatimuksen poistamisessa, josta on keskusteltu niin Ruotsissa kuin Suomessa. Netistä löytyy myös adressi ”Vetoomus transhenkilöiden ihmisoikeuksien puolesta”, jossa listataan lainsäädännön ongelmallisia vaatimuksia transsukupuolisen henkilön sukupuolen juridisesta vahvistamisesta.
”Lainsäädäntö transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta vaatii, että henkilö 1) esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön; 2) on täysi-ikäinen; 3) ei ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa; ja 4) on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa. ”
Juridisen sukupuolen vaihtoon liittyvä kontrolli on ehkä raadollisimpia sukupuolen kontrollin muotoja. Vaatimukselle lisääntymiskyvyttömyydestä ei ole mitään perustetta. Monet transsukupuoliset ovat joka tapauksessa lastensa vanhempia riippumatta siitä, mitä laissa lukee. Vaatimus täysi-ikäisyydestä asettaa vaikeaan asemaan transnuoret, jotka ovat ehkä muutenkin kaikkein vaikeimmassa tilanteessa. Naimattomuuden tai kumppanin suostumuksen edellyttäminen omalle sukupuoli-identiteetille loukkaa itsemääräämisoikeutta omasta ruumiista ja omasta identiteetistä. Transsukupuolisen sukupuolen vahvistamisen sitominen kansalaisuuteen ja asuinpaikkaan on myös ongelmallista itsemäärämisoikeuden kannalta.
Ongelmallista on myös se, miten transsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetin määrittelyssä medikalisaatio ja lainsäädäntö kietoutuvat yhteen. Transsukupuolisen henkilön sukupuolen juridinen vahvistaminen edellyttää lääketieteellistä diagnoosia, siihen ei riitä henkilön oma kokemus ja todistus omasta identiteetistä. Tämä antaa valtavan vallan psykiatreille toisten ihmisten koko sukupuoli-identiteetin määrittelyssä. Kenen sukupuolikokemus on oikeanlainen? Kuka on oikeanlaisessa sukupuoliroolissa? Kuka selviää läpi kontrolliseulan? Psykiatrit voivat päättää, minkä merkityksen he antavat kenenkin sukupuolikokemukselle eikä lääketieteellistä asiantuntijapuhetta voi kyseenalaistaa kovin helposti, vaikka kokisikin oman kokemuksensa tulleen ohitetuksi ja väärintulkituksi.
Medikalisaatio on osa biovaltaa, joka säätelee elämää muokkaamalla ruumiita ”oikeanlaisiksi” (Millainen on ”oikeanlainen” vastakkaisen sukupuolen rooli? Mitkä asiat ovat feminiinisiä ja maskuliinisia?). Biovalta ei hallitse niinkään enää kurin kautta vaan paljon hienovaraisemmin sanktioin, lääketieteellisin diagnoosein ja lääketieteellisellä asiantuntijapuheella. Kyse on kuitenkin samalla tavalla poliittisesta vallankäytöstä, jolla pyritään säätelemään sukupuolittunutta kansalaisuutta ja sitä, kuka saa olla yhteiskunnassa mitäkin sukupuolta.
Ehkä onkin aika miettiä, miksi sukupuolta kontrolloidaan niin tiukasti. Miksi halutaan niin kovasti pitää kiinni kaksinapaisesta sukupuolijärjestelmästä, jossa kaksi sukupuolta ovat toisilleen vastakkaiset ja eivät koskaan sekoitu keskenään? Kuitenkin sukupuolikokemusten spektri on huomattavasti monimutkaisempi, kokemukset sukupuoli-identiteetistä eivät jakaudu selkeästi kahteen vaan identiteetit risteävät, ihmiset kokevat sukupuolensa tuhannella eri tavalla eikä sen välttämättä edes tarvitse määrittää heidän identiteettiään millään olennaisella tavalla. Miksi ihmeessä ei annettaisi ihmisten itse määrittää omaa sukupuoltaan ja kunnioitettaisi heidän oman ruumiin itsemääräämisoikeuttaan?
Tarvitaan poliittista kamppailua ja aktivismia, jotta saadaan purettua näitä vääristyneitä valtakäytäntöjä, joilla transsukupuolisten henkilöiden sukupuoli-identiteettiä kontrolloidaan ja kaksinapaista sukupuolijärjestelmää pidetään yllä. Tämä on tasa-arvokamppailu, jonka pitäisi olla myös feminismin keskiössä.
Harhautuneita ajatuksia 