Vapaata tilaa ja maalattuja haaveita

Tämä blogi on ollut aika hiljainen viime aikoina, koska prekaarin opiskelija-aktivistin elämä säntäilee ympäri kaupunkia ja heti kun olisi aikaa kirjoittaa, mieli on jo liikkunut seuraavaan asiaan ja projektiin.

Kesällä Helsinki on elossa. Puistot täyttyvät ihmisistä ja kaikki ovat liikkeessä.  Yhtäkkiä kaupunki on täynnä epäkaupallista tilaa. Puistoissa voi puhua rauhassa ystävän kanssa, olla pussikaljalla tai piknikillä, harrastaa liikuntaa, tanssia tai tehdä sirkustemppuja, pitää omia opintopiirejä ja lukea yhdessä vallankumouksellisia kirjoja, mitä ikinä keksii. Samalla kontrolli on kuitenkin jatkuvasti läsnä. Poliisiautot pörräävät ympyrää, puiston penkeiltä hätyytellään istujia pois milloin milläkin syyllä; niin nuoret kuin spurgutkaan eivät ole tervetulleita istumaan täällä.

Työmaa-aidat puhkeavat väreihin, mutta siihenkin tarvitsee luvat ja erityisen taideprojektin. Kuka tahansa ei saa maalata täällä.  Maalareilla on kaikilla taskussa lupalaput, jossa lukee osallistumisesta  Multicoloured Dreams -taideprojektiin.  Teemana on rauhan rakentaminen ja seiniin ilmestyy vaikka minkälaisia kuvia eri taiteilijoilta ja ryhmiltä. Avoimen haun myötä mukaan on päässyt kymmeniä eri maalaajia.  Tämä tarjoaa kuitenkin tilaisuuden saada kaupunkitilaan toisenlaisia viestejä kuin mitä meille mainostauluissa yleensä tyrkytetään. Lue Kulttuurivaikuttuja-blogin juttu projektista.

Töölönlahden työmaa-aitaan on ilmestynyt osana Multicoloured Dreams -projektia tällainen solidaarisuusmaalaus Satamalle ja Helsingin sosiaalikeskustoiminnalle ja talonvaltausliikkeelle.  Tarvitsemme kaupunkiin autonomista epäkaupallista tilaa, joka mahdollistaa omaehtoisen poliittisen toiminnan ja tilan vastakulttuureille, omaehtoiselle taiteelle ja kapitalistiselle logiikalle vaihtoehtoisen yhteisöllisyyden ja elämäntavan luomiselle.   Sen sijaan että kaupunki kaikin keinoin pyrkii jatkuvasti kitkemään autonomisia tiloja pois kaupungista, sen tulisi antaa niiden olla rauhassa ja luoda näin tilaa elävämmälle ja monimuotoisemmalle kaupungille.

Toinen kiinnostava maalaus on Feministisen kollektiivin sanataideteos, jossa haaveillaan kapitalistiselle tuottavuuden logiikalle vaihtoehtoisesta elämästä. ”Haluan pitää 100 välivuotta! Ensimmäisenä vuonna maleksin. Toisena vetelehdin. Kolmantena laiskottelen. Neljäntenä syrjäydyn, koska vain syrjässä voi olla rauhassa. Viidentenä haen kaverit ulos ja me tehdään niin kapeita kujia, ettei niille mahdu kukaan! Kuudentena puen päälleni lyhyimmän hameeni ja nautiskelen auringosta paljailla säärilläni ilman, että kukaan huutelee törkeyksiä perääni. Haluan, että roskien kaivelijat yksi toisensa jälkeen astuvat lähikauppaan ja asettuvat taloksi. Tuovat ystävänsäkin.”  Tämä maalaus maalailee aivan toisenlaista unelmaa kuin se tuottavuuden menestystarina ja kulutusjuhlan fantasia, joka on meille jo niin tuttu kaupunkikuvasta.

Vallankumouksen hedelmiä on kirjoittanut viime aikoina tarkkanäköisiä analyysejä liikkeiden kriisistä (Liikkeiden kriisi osa 1, 2 ). Itse koen kuitenkin, että pinnan alla kytee monenlaisia vastarinnan mahdollisuuksia.   Liikkeet eivät ole kriisissä vaan jatkuvasti syntyy uusia solidaarisuuksia ja uutta toimintaa.  Satama on pysynyt kaupungin jatkuvista häätöpyrkimyksistä huolimatta juuri liikkeen toimijoiden sinnikkyyden ja keskinäisen solidaarisuuden takia,  poliittisen paineen ja romanien ja aktivistien kamppailujen limittymisen kautta.  Kaupunkitilassa risteävät erilaiset vastakulttuurit ja kamppailut toisenlaisesta elämästä, jotka eivät sovi kaupalliseen kliiniseen kaupunkitilaan.

Tyhjillään olevan yliopistorakennus Francenian valtaus oli kiinnostava kaupunkitilan ja talonvaltausliikkeen kannalta. Yhtäkkiä keskelle gentrifikoituvaa Kalliota, jossa ei enää ole sijaa edes leipäjonoille, nousi sosiaalikeskus, josta saattoi löytää anarkistista kirjallisuutta, osallistua työpajoihin, jotka käsittelivät mm. Espanjan yleislakkoa ja ydinvoiman vastaista toimintaa, nähdä poliittisia dokumentteja, opetella soittamaan rumpuja ja osallistua antihierarkiseen päätöksentekoon ja toimintatapaan. Francenian valtaus nosti esille niin sosiaalikeskusliikkeen toimintaa kuin yliopiston nurinkurisia tilakäytäntöjä, jossa tutkijat eivät enää saa veloituksesta työhuoneita, mutta samaan aikaan tilaa pidetään tyhjillään ilman mitään käyttöä.

Sosiaalikeskus Sataman tilanne on veitsenterällä. Romanileirejä häädetään muualta ja Satama on jatkuvassa häätöuhassa; nyt kaupunki odottaa käräjäoikeuden päätöstä.  Kaupungin politiikka ajaa kaikki vaihtoehtoiset elämänmuodot ahtaalle ja pyrkii hävittämään epäkaupalliset tilat ja elämäntavat pois kaupunkitilasta.

Tämä on kuitenkin myös vahvistanut vastarintaa, synnyttänyt uudenlaisia solidaarisuuksia yhteenkietoutuneiden kamppailujen myötä. Meitä on monta, jotka haluamme toisenlaista kaupunkitilaa: tilaa, jonne mahtuu niin autonomisia sosiaalikeskuksia, omaehtoista poliittista toimintaa, antikapitalistisia queer-tiloja, kadunvaltauksia, graffiteja, skeittausta, leipäjonoja, kansankeittiöitä, romanileirejä, tilaa hengittää ja elää riippumatta seksuaalisuudesta, kansalaisuudesta ja varallisuudesta.

Puolueista ei ole luvassa mitään muutosvoimaa tilanteessa, jossa oppositiossa ei ole enää muita kuin oikeistopopulisteja ja punavihreäblokki on mennyt oikeistokonservatiivihallitukseen. Nyt voi odottaa vain joukkopakoa puolueista. 

Politiikka on taas kaduilla ja kaupunkitilassa, yhteisessä kamppailussa epäkaupallisten autonomisten tilojen puolesta ja kaupunkitilan rajaamista ja elämästä puhdistamista vastaan. Voimme ensin maalata kaupunkiin toisenlaisia unelmia vapaasta tilasta ja elämästä, jossa emme ole pelkästään tuotantokoneita tai kuluttajia.  Koska viimeksi olet uskaltanut haaveilla siitä, mitä kaikkea kaupungissa voisikaan tehdä? Mihin kaikkeen voisikaan olla tilaa? Miksi emme siis ottaisi lisää tilaa? Levittäisi elämäämme kaupunkiin talo ja katu kerrallaan? Valtauskesä on vasta alussa.