Keskeneräisistä ajatuksista

Yhtenä päivänä huomasin, että minulle on kehittynyt kynnys kirjoittaa tätä blogia.  Ajatukseni jäävät keskeneräisiksi enkä saa niitä kokonaisen tekstin muotoon. Kirjoittaminen toimii hyvin, kun on aikaa jäädä jäsentämään ajatuksia ja muodostaa niistä nättejä pieniä kokonaisuuksia, jotka sulkeutuvat näennäisen loogisiksi ja järjellisiksi ympyröiksi. Tietenkin on kyse ajatusten jäsentämisestä, mutta myös jossakin määrin niiden loppuun ajattelemisesta. Kuitenkaan ajatukset tuskin ikinä ovat sellaisia. Uusia ajatuksia syntyy ennen kuin vanhoja ehtii ajatella loppuun ja ne muodostavat päättymättömiä risteileviä kiemuroita, eivät suinkaan harmonista jatkumoa.

Yliopistolla arvostetaan valmiita ajatuksia, kokonaisuuksia. Täytyy suorittaa opintokokonaisuuksia. Tehdä henkilökohtaisia opintosuunnitelmia, jossa hahmottaa opiskelunsa erinäisiin kokonaisuuksiin. Esseiden ja opinnäytetöiden täytyy sisältää johtopäätökset. Ja keskustelutilanteet hahmottuvat niin, että ylipäänsä jotta voi ollenkaan ottaa osaa keskusteluun, täytyy olla selkeä artikuloitu kanta. Epäröijät jäävät kuuntelijoiksi. ”En mä tiedä” on vastauksena jonkinlainen puutteen ja tyhmyyden osoitus.

Poliittinen toiminta rakentuu myös valmiiden kantojen varaan. Täytyy olla oikealla tai vasemmalla, sitoutua johonkin teoriataustaan. Poliittisiin aktioihin tarvitsee aina teorian, julkilausuman, jossa on selkeät päämäärät ja tavoitteet. Teoria edeltää aina toimintaa. Minusta on kiinnostavaa ajatella tilanteita, joissa se etenee päinvastoin: teoriaa, joka syntyy nimenomaan toiminnan kautta.

Keskeneräisistä ja katkonaisista ajatuksista voisi lähteä uudenlaista poliittista keskustelua, joka ei välttämättä noudata nykyisen poliittisen toimintakulttuurin kaavoja. Toiminnan pohjana voisi olla tarkasti loppuun ajatellun teorian sijaan yhteisestä konkreettisesta tilanteesta syntyvä kokemus, joka ei ole vielä täysin artikuloitu. Tällainen yhdistävä kokemus voisi toiminnan kautta muotoutua teoriaksi, muttei sen välttämättä tarvitsisi. Ennalta ei tarvitsisi tietää lopputulosta. Tällaista toimintaa voisi syntyä missä tahansa. Sen ei tarvitsisi olla lähtöisin sellaisista koulutetuista tai muuten itseään hyvin ilmaisevista aktivisteista, jotka pystyvät kirjoittamaan vaatimuksensa tiukasti argumentoiduksi lehdistötiedotteeksi. Se voisi olla satunnaista tai säännöllistä, mutta pysyisi silti yllättävänä.

Tällaista toimintaa voisi olla sellainen julkisen tilan haltuunotto tai valtaus, jossa agenda ei olisi lukkoon lyöty jo etukäteen kyseenalaistamattomalla teorialla. Tällaisessa tilanteessa poliittinen toiminta kokoaisi eri syistä kiinnostuneet ihmiset yhteen ja yhteinen keskustelu, erilaisten osittaisten ja hajanaisten näkemysten vaihtaminen voisi muodostaa laajempaa poliittista näkemystä ja päämääriä. Tällaista toimintaa voi olla myös feministinen keskustelupiiri, jossa vaihdetut hajanaiset kokemukset ja tuntemukset voisivat muodostaa uudenlaista poliittista toimintaa. 

Kiinnostavaa on myös miettiä vaihtoehtoisia tapoja synnyttää keskustelua perustulosta. Sen sijaan, että yrittäisimme argumentoida perustuloa rakentamalla laajaa teoriaa kapitalismin kehityksestä, tietokapitalismista, talouskasvun mekanismeista ja hyvinvointivaltion tukiverkoista, voisimme alkaa puhua perustulosta omista kokemuksistamme käsin. Meillä ei tarvitsisi olla valmista käsitystä siitä, millainen perustulon pitäisi olla ja mihin ongelmiin sen pitäisi vastata. Perustulo voisi hahmottua pikemminkin kokoontumisissa, joissa erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset puhuisivat omista tarpeistaan ja tuntemuksistaan. Tietenkin se menisi epämääräiseksi ja hankalaksi. Ja jossakin vaiheessa täytyisi laittaa esiin julkilausuma, joka tiivistäisi poliittiset vaatimuksemme, koska eihän muuten kukaan ottaisi toimintaamme vakavasti.

Kuitenkin näen keskeneräisissä ajatuksissa ja kokemuksellisessa puheessa uudenlaisen poliittisen toiminnan voimavaran. Edustuksellinen demokratia perustuu varmuuksiin, tehtyihin päätöksiin ja kokonaisiin rakenteisiin. Edustuksellinen järjestelmä ei epäröi vaan prosessit kulkevat eteenpäin. Siinä ei ole sijaa keskeneräisille ajatuksille, pohdinnoille ja kokemukselliselle puheelle, joka ei pyri vakuuttamaan vaan enemmänkin pohtimaan ja keskustelemaan. Uskon, että kokemukselliseen puheeseen ja harhautuneisiin pohdiskeleviin ajatuksiin sisältyy kyseenalaistamisen ja toisin tekemisen mahdollisuus. Niistä voi lähteä liikkeelle jotakin muuta kuin se, mitä on jo päätetty, joka on jo järjestelmän hyväksymää ja olemassa olevien rakenteiden mukaista. Motivaatio omalle poliittiselle toiminnalle lähtee kuitenkin kokemukselliselta tasolta: siitä tunteesta, että asiat voisivat olla toisin.

Mainokset

4 responses to “Keskeneräisistä ajatuksista

  1. Paluuviite: Vallankumouksen hedelmiä :: Kokemus teoriasta :: November :: 2009

  2. Hei,

    onko sinulla mielessä minkälaisia tilanteita keskeneräisten ajatusten ilmaisemiselle pitäisi luoda tai onko sopivia paikkoja jo olemassa? Blogi on varmaan yksi paikka.
    Mulle ittelle tulee mieleen, että tällaiset tilanteet ovat jotenkin epämuodollisia ja ei-julkisia. Hetkiä kun kävelee jonkun kanssa jonnekin, kentien keskustelutilaisuudesta tietokoneen äärelle, tai kahvilla käyminen ystävän kanssa. Miksi useamman ihmisen ollessa koolla on vaikeampaa pähkäillä umpimähkään?
    Feministinen keskustelupiiri kuulostaa suorastaan metodilta, jossa oman kokemuksen kautta voi ymmärtää yhteiskunnallisia rakenteita. Mitenkähän se toimii? En ole ikinä ollut feministisessä keskustelupiirissä.

  3. Oh-hoh, tulipa aika sattuma. Ihmettelin itsekseni että miksi oikein sanoin ”pähkäillä umpimähkään”, ja että mikä se umpimähkä edes on.

    Kotus: ”Alkuaan umpimähkä on tarkoittanut tuhkalla umpeen peitettyä mähkää eli hiillosta.”

    Wikipedia:”Umpimähkä on keino jolla muinoin saatiin tuli säilymään esimerkiksi yön yli. Hehkuvat hiilet peitettiin yleensä turpeella. Aamummalla sitten ”puhallettiin umpimähkään” eli kaiveltiin kasaa ja valittiin hiili jota yritettiin saada puhaltamalla hehkumaan. Valintaa jatkettiin sattumanvaraisesti kunnes löytyi hiili jossa tuli oli säilynyt.”

    • Kiitos hyvistä kommenteista! Umpimähkään on tosiaan oikea sana puhuttaessa keskeneräisten ajatusten ja kokemusten vaihtamisesta: koska se on hidasta siinä mielessä, että ajatusten ja keskustelujen täytyy saada hautua ennen kuin niistä syntyy jotakin uutta, eikä oikeastaan voi etukäteen tietää, milloin niistä lähtee syttymään poliittista liikehdintää.
      Sopivia paikkoja keskeneräisten ajatusten ilmaisemiselle ovat ylipäänsä sellaiset tilanteet, jossa porukkaa kerääntyy yhteen ja tila on avoin. Opiskelijatoiminnan kanssa on välillä ollut tällaisia tilanteita: esim. yliopistovaltauksilla ja yleiskokouksen lopussa. Isoissa joukoissa on hankalaa toimia niin, että kaikki voisivat osallistua ja tuoda esiin oman näkökulmansa: sen takia pienryhmät toimivat paremmin. Usein tällaiset tilanteet ovat kuitenkin, niin kuin sanoit, ei-julkisia ja epämuodollisia kohtaamisia. Onkin haaste, miten niitä voisi luoda tarkoituksella ja suuremmille joukoille. Feministinen keskustelupiiri on ehkä jotakin, mitä pitäisi luoda. En itsekään ole ollut sellaisessa, mutta minusta tuntuu, että sellaiselle olisi tarvetta esimerkiksi yliopistolla. Tärkeintä olisi luoda sellaisia avoimia tiloja, joissa kokemusten vaihto olisi mahdollista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s