Korjaamolla on Katja Tukiaisen näyttely ”Playground”, jonka kävin katsomassa. Tukiaisen maalauksissa seikkailevat pikkutytöt karkkien ja leivosten maailmassa, ikuisen joulun pastellisävytteisessä unelmassa. Niitä katsoessa tulee häiritsevä ja outo olo. Jotakin on pielessä: joko maalauksissa tai minun tavassani katsoa niitä. Jotakin on liikaa. Tytöt ovat vähän liian suloisia, vähän liian onnellisia ja katsovat takaisin katsojaa vähän liian röyhkeästi. Tukiaisen tauluja katsoessa huomaa, kuinka seksualisoitu pikkutytön ruumis on meidän kulttuurissamme. Tauluja katsoessa seksualisoivilta mielikuvilta ei voi välttyä: kummassa ne mielikuvat ovat kulttuurisissa tavoissamme katsoa pikkutytön ruumista vai pikkutytön puhkeavassa seksuaalisuudessa, jota kulttuurimme pelkää? Pikkutytön seksuaalisuus on tabu, josta ei voi puhua ja uhka, jolta pikkutyttöä itseäänkin pitää varjella. Toisaalta tapamme kuvata pikkutyttöä kulttuurisessa kuvastossamme on seksualisoiva: me asetamme omia halujamme pikkutytön ruumiiseen, joka on vielä hallittavissa ja muokattavissa. Tytöille tarjotaan söpöyttä ja suloisuutta, sieviä mekkoja, eleitä ja lettejä. Kenen silmien eteen pikkutyttöjä oikeastaan laitetaan suloisiksi? Eikö heistä tehdä halun kohteita?
Kiinnostavaa Tukiaisen töissä on myös se, että hänen kuvaamansa tytöt ovat oudolla tavalla kokonaan alistuneita objekteja ja halun kuuliaisia kohteita, mutta samalla kuitenkin he eivät täysin mahdu tuohon katsojan tytölle tarjoamaan rooliin. He viihtyvät toistensa seurassa, heidän halunsa ei kohdistukaan katsojan objektina olemiseen vaan he kohdistavat halunsa toisiinsa, intiimiin yhteiseen läheisyyteen. He myös leikkivät omassa joulun maassaan, syövät leivonnaisia ja karkkeja. He ovat viattomia leikkiviä lapsia eikä heidän maailmansa ole avoin aikuiselle katsojalle. He ovat jatkuvasti samaan aikaan tyrkyllä, mutta myös saavuttamattomia omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa he eivät enää olekaan katsojan katseen ja halun objekteja. Tavallaan voi ajatella, että he elävät kapitalismin lelumaailmassa, kulutusyhteiskunnan lapsille luomassa unelmassa, jossa onnen tae on uusi lelu ja jossa lelut ja herkut eivät koskaan lopu kesken. He elävät loputtoman kulutuksen ja tuhlauksen maailmassa.
Katso Katja Tukiaisen näyttelykuvia: http://www.korjaamo.fi/index.php?id=817#ed817
Kun kerroin kaverilleni käyneeni Katja Tukiaisen näyttelyssä, hän kertoi minulle Tukiaisen kirjamessukuvan kielikohusta. Tukiaiselta oli tilattu kirjamessu katalogin kanteen kuva, jossa tyttö näyttää kieltä. Tämä kuitenkin koettiin liian seksuaaliseksi ja lopullisessa katalogissa on muutettu kuva, jossa tytöllä on suu kiinni ja kirja kädessä.
Lue Suomenkuvalehden juttu aiheesta: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/kirjamessujen-tytto-kieli-suuhun-ja-kirja-kateen
Tämä viimeistään näyttää meille, kuinka kulttuurissamme nimenomaan tytön ruumis on seksualisoitu. Pojat voivat näyttää kieltä ja tuoda ruumiillisuuttaan esiin, mutta tyttöjen ruumiillisuus on säännelty. Kumpaa me pelkäämme? Omia halujamme vai sitä että tytöllä itsellään olisi seksuaalisia haluja?
Harhautuneita ajatuksia 