Feministinen lukija kirjamessuilla

Olin eilen pyörimässä kirjamessuilla. Messujen ohjelma oli suunniteltu  konservatiiviseen keskiluokkaiseen makuun ja sukupuolirooleihin. Esa Pulliainen oli WSOY:n osastolla kertomassa halustaan palata 60-luvulle, jolloin oli kunnon musiikkia ja naiset ”näyttivät naisilta”.  Ja sai kommentistaan säälittävät spontaanit aplodit (kuuntelijoita ei ollut mitenkään erityisen paljon) ja tilaisuuden miesjuontajan verbaalisen selkään taputuksen.  Kirjakahvilassa Helena Lindgren oli kertomassa hyvän olon kirjastaan. Se oli se keskiluokkaisen naisen ihanteen ja taatun toimeentulon unelma, josta hän puhui jokaisen ”suomalaisen naisen” tienä onneen. Hyvä olo lähtee itsekurista ja aurinkopuuterista ja kun harrastaa liikuntaa ja välttää välipaloja, voi sitten mennä syömään leivoksia kahvilaan. Kun on taattu toimeentulo ja varaa syödä niitä leivoksia keskustan hienoistokahviloissa, niin on helppo puhua itsekurista, siitä, kuinka hyvä olo lähtee sisältä  ja kuinka elämä pitää hyväksyä sellaisena kun se on.  

Naisille ja miehille siis molemmille oli varattu messuohjelmaa. Naisten osuuteen kuului myös keskustelu feministisestä lukijuudesta, jonka saattoi kuvitella olevan suunnattu sukupuolitietoiselle, keskiluokkaiselle ja  koulutetulle naislukijalle. Keskustelutilaisuus kulki ohjelmassa otsikolla ”Mitä feministi lukee?” Sen oli järjestänyt Tulva ja keskustelun vetäjänä oli Tulvan päätoimittaja Elsi Hyttinen. Keskustelijoina olivat kirjailija Laura Lindstedt, professori Lea Rojola ja aktivisti Akuliina Saarikoski. Odotin tavanomaista keskustelua siitä, kuinka feministinen lukija on kriittinen, esittää lukiessaan kysymyksiä kirjassa näkyvistä sukupuolirooleista ja yhteiskunnallisista rakenteista. Akuliina Saarikoski kuitenkin piristi keskustelua rikkomalla feminismin perinteisiä kaavoja ja näkökulmia, joista ajatellaan feministisen keskustelun lähtevän ja joihin se valitettavan usein on jäänyt. Akuliina Saarikosken tavassa hämmentää keskustelua oli minusta juuri sitä, mistä feminismissä pitäisi olla kyse: toisin ja uudelleen ajattelussa, jatkuvasta liikkeestä, joka ei pysähdy tiettyihin dogmeihin tai tapoihin katsoa maailmaa ja rooleihin suhteessa tekstiin ja yhteiskuntaan. Kyse oli minun näkökulmastani myös feminismin reaktiivisuuden purkamisesta.

Keskustelussa puhuttiin kriittisestä feministisestä lukijasta. Kriittinen feministinen lukijalle lukemisen poliittisuus on sitä, että lukee miesten kirjoittamia kirjoja paljastaen niistä naisiin kohdistuvaa epäoikeudenmukaisuutta.  Feministinen lukija on analyyttinen: hän analysoi lukemansa osiin etsien niistä tekstin pinnan alla vaikuttavia syrjiviä mekanismeja ja sukupuolirooleja. Hän analysoi sukupuolittuneita lukutapoja, joihin teksti kannustaa ja jotka ovat tekstissä. Feministinen ottaa etäisyyttä tekstistä, mutta kuitenkin puhuu vain suhteessa tekstiin. Feministinen lukija on nainen ja lukee myös naisena. Hän suhteuttaa tekstin patriarkaaliseen yhteiskuntaan ja kirjoittajan sukupuoleen. Hän sitoo omat mahdollisuutensa lukijana ja tekstin mahdollisuudet historialliseen sukupuolijärjestelmään. Sitä kautta feministinen lukija voi analysoida esimerkiksi Hannu Salaman kirjaa ”Minä, Olli ja Orvokki”, jota keskustelussa Lea Rojola käytti esimerkkinä  ja ottaa esiin unohdetun Orvokin aseman kirjassa. Analysoida hänen rooliaan kirjassa ”murhattuna huorana” ja sen yhteyttä naisliikkeen nousuun samana aikana. Näin feministinen lukija paljastaa, kuinka seksistisesti kanoniset mieskirjailijat kuvaavat naisia.

Tällöin feministinen lukija on minun mielestäni kuitenkin vain reaktiivinen suhteessa miesten kirjoittamiin teksteihin, miesten tapaan kuvailla naista. Analyyttinen ja kriittinen feministinen lukija kadottaa jotakin lukijuudesta: lukemisen nautinnon ja kokemuksellisuuden. Akuliina Saarikoski rikkoikin tätä kriittisen feministisen lukijan kuvaa ilmoittamalla, ettei hän lue kriittisesti ja analyyttisesti. Hän lukiessaan samaistuu henkilöihin ja heidän haluihinsa, haluaa henkilöitä. Näin lukeminen ei ole vain analyyttistä ja älyllistä, vaan se on olennaisesti ruumiillista. Tähän Lea Rojola puuttui sanomalla, ettei tutkija voi lukea niin, tutkijan täytyy etääntyä kohteestaan ja olla objektiivinen. Sehän on se  vallitseva tutkijan ihanne: tullaan objektiivisiksi ja rationaalisiksi tutkijoiksi olemalla ruumiittomia ja sukupuolettomia, kieltämällä omat halut ja tunteet. Vaikka sukupuolentutkimus painottaa tiedon paikantumista ruumiiseen ja sukupuoleen,  tutkimuksessa elää ajatus rationaalisesta tieteen subjektista, joka kykenee etääntymään omista haluistaan ja tunteistaan ja suhtautuu tutkimukseensa viileän analyyttisesti.

Tuon keskustelun jälkeen aloin kuitenkin miettiä, eikö Akuliina Saaikoskenkin kuvaama lukija voisi olla yhtä hyvin feministinen lukija.  Minusta tarvitaan uutta feminististä lukijuutta, joka ei ainoastaan jää patriarkaalisten tekstien kritiikiksi. Uusi feministinen lukija ei jättäydy marginaaliasemaansa analysoimaan tekstissä olevia naisia sortavia rakenteita vaan se ottaa tekstit omaan käyttöönsä. Lukemisen poliittisuudenkaan ei tarvitse olla jatkuvaa yhteiskunnan syrjivien rakenteiden ja käytäntöjen vaan se voi olla myös kieltäytymistä jäämästä tiettyyn pysyvään lukijan positioon. Se voi olla omien halujensa ja oman ruumiillisuutensa tuomista tekstiin. Se voi olla tekstin ottamista haltuun lukemisen nautinnon kautta. Se voi olla tekstin kuvaamien halujen hahmottamista toisella tavalla, tuomalla erilaisia haluja tekstiin, lukemalla toisin. Se on lukijalle asetettujen halujen paikkojen muuttamista. Tekstin lukemista omista kokemuksistaan ja tarpeistaan lähtien. Miksi feministisen lukijan/tutkijan pitäisi olla kylmän tunteeton ja etääntynyt rationaalinen lukijasubjekti? Miksi me emme myös nauttisi kirjallisuudesta ja lukemisesta omilla ehdoillamme?

Sen lisäksi, että miten feministin tulee lukea, keskustelussa tuli kiistaa myös siitä, mitä feministin tulee lukea. Laura Lindstedt otti esille Timo Hännikäisen ”Ilman” -pamfletin esimerkkinä kirjasta, jota feministit ovat liian yksipuolisesti lukeneet, vaikka kyseessä on hänen mukaansa monipuolinen teos, johon ei ole vain yhtä lukutapaa. Akuliina Saarikoski kritisoi sitä, että ylipäänsä keskustellaan tuosta kirjasta ja sanoi, ettei hän edes aio ikinä lukea kirjaa, koska se ei kosketa hänen kokemustaan maailmasta. Sen sijaan, että feministit keskustelevat katkerien heteroseksuaalisten miesten kirjoittamista kirjoista, voitaisiin puhua kirjoista, jotka koskettavat meidän kokemustamme.

Minusta se keskustelu osoitti jotakin feminismin perinteen reaktiivisuudesta. Miksi me emme pääse irti naisvihamielisten miesten valitsemasta ja kirjoittamasta kaanonista ja tämän kaanonin alistavista naiskuvista. Koko feminismin historia on pitkälti rakentunut miesten tekstikaanonin kritisoimisen ja kommentoimisen varaan: vääristyneiden naiskuvien korjaamiseen ja puuttuvien naisten etsimiseen patriarkaalisen yhteiskunnan kanonisoimien suurmiesten kirjoittamista teksteistä. Mary Wollstonecraft kritisoi Vindication of Rights of Woman -teoksellaan Jean-Jacques Rousseaun kasvatusfilosofiaa. Simone de Beauvoir käy Toisessa sukupuolessaan yksityiskohtaisesti läpi eri kanonisoitujen mieskirjailijoiden naiskuvia. Luce Irigarayn koko tuotanto rakentuu pitkälti keskusteluun kanonisoitujen miesfilosofien tekstien kanssa.

Milloin feministinen lukija voi vihdoin vapautua miesten luomasta kirjallisuuden kaanonista ja lukea kirjoja, jotka kiinnostavat häntä hänen omista kokemuksistaan ja tarpeistaan käsin? Milloin hän voi lukea kirjoja, joista hän itse nauttii, ja keskustella kirjoista, jotka hän itse haluaa keskusteluun tuoda? Milloin feministinen lukija voi itse aloittaa kirjallisuuskeskusteluja eikä vain tuoda kriittisiä ja unohdettuja ääniä jo olemassa oleviin keskusteluihin? Se kertoo jotakin feministisen keskustelun heikkoudesta, jos emme pysty luomaan feminististä keskustelua sukupuolesta omista lähtökohdistamme käsin vaan vastaamme vain patriarkaalisen yhteiskunnan tuottamaan ”katkerien heteroseksuaalisten miesten” puheeseen. On aika luoda aloitteellista feminististä keskustelua, joka lähtee meidän omista tarpeistamme, kokemuksistamme ja kiinnostuksen kohteistamme.

Mainokset

13 responses to “Feministinen lukija kirjamessuilla

  1. Olin kuuntelemassa samaa keskustelua kuin sinäkin, ja olen samaa mieltä, että Akuliina Saarikoski piristi sitä todella paljon. 🙂

    Mietin jälkikäteen, että miksi minun pitäisi lukea Hännikäisen kirja, kun minulla on kymmeniä ja taas kymmeniä feminististen kirjailijoiden teoksia, joihin en ole vielä ehtinyt tutustua. Puhumattakaan niistä lukemattomista ihanista romaaneista, jotka odottavat lukemistaan. Miksi minun pitäisi reagoida miesliikkeen tuotoksiin, onko se muka oikeasti niin tärkeää nykypäivän feministille Suomessa? Olen sitä mieltä, että ei ole, ja taidan tehdä kuten Akuliina.

    Tuo, mitä sanoit lukemisesta, kuulostaa todella hyvältä. Itse olen valinnut lukemiseni pääasiassa sen perusteella, mikä kiinnostaa minua omista lähtökohdistani käsin. Yksi valintaperuste on esimerkiksi se, että haluan matkustella kirjojen avulla ympäri maailmaa tutustuen naisten elämään. Minusta tämä juuri on feminististä lukemista, vaikka nimeomaan haluan uppoutua kirjaan, en etäännyttää itseäni.

    Ajatuksen lukemisesta voi ulottaa myös kirjoittamiseen. Olen pohtinut sitä, että oma bloggamiseni nojaa vähän turhankin paljon siihen, että reagoin ulkomaailman tapahtumiin, ja kirjoitan niistä omasta feministisestä näkökulmastani. Tekisi varmaan hyvää yrittää kirjoittaa enemmän juttuja, jotka eivät liity suoraan siihen, että joku sanoo/tekee taas jotain misogynististä. Voisinkin ottaa tavoitteekseni kirjoittaa välillä jotain positiivista, feminististä keskustelua luovaa. 🙂

  2. Olen miettinyt paljon tuota feministinä lukemista: Oma lukunautintoni on ilman muuta kärsinyt, kun en enää näillä ijillä pysty ohittamaan vaikka nyt jonkun klassikkokaanonin horokirjoittajan naisvihamielista maailmankuvaa – siis vaikka teos olisi muuten miten taitava tahansa. Kun sorron on kerran nähnyt, sitä on vaikea enää sysätä lukiessa sivuun.

    Mutta minusta se on toden näkemisen hinta: kuka mustaihoinen voi täysin nauttien lukea Tuulen viemää?

    Olen samaa mieltä tuosta tekstien omaan käyttöön ottamisesta ja muokkaamisesta!

    Kaunein esimerkki siitä on netin fanfiction-kulttuuri – se naisten valtakunta. Joku Sormusten herrakin on otettu haltuun (okei, sen kirjan suosioon kyllä vaikuttavat ensisijaisesti ne elokuvat): Kun nuoret kirjoittajattaret tekevät kuten heitä huvittaa ja pakottavat Aragornin ja Boromirin pussaamaan, vanha ukko Tolkien varmaan pyörii haudassaan. 😉

  3. Mitä Hännikäisen kirjaan tulee, hänen mielipiteensä ei yksinkertaisesti ole kovin tärkeä.

    Tuossa vaateessa hänen kirjansa lukemisesta näkyy prinssiajattelu: Prinssiajattelussa kenen tahansa miehen satunnainen mielipide naisista on kullan väärtti, ja sitä on siis kaikkien naisten aina pakko kuunnella. Kenenkään naisen mielipiteellä ei ole samanlaista arvoa.

    Näin siis aivan kadulta repäistykin, täysin satunnainen heppu on Asiantuntija, jolla on Asiantuntijan Arvokas Mielipide.

    Jos minua feministinä vaaditaan lukemaan Hännikäisen kirja, se on vähän niin kuin minua luonnontieteilijänä vaaditaisiin lukemaan Kauko Niemisen Sähköeetteripyörteitä, ja ottamaan sen ”merkittävät aivoitukset” huomioon tutkimuksissani.

  4. Keskustelu menee överiksi, jos syrjivät rakenteet korotetaan ylihistoriallisiksi. Aikakausina Homeroksesta de Sadeen ja Virgina Wolfiin käsitteillä sukupuoli, nainen tai naisviha on tarkoitettu eri asioita. Kirjallisuus ja muu taide olisi nähtävä suhteessa omiin historiallisiin konteksteihinsa. Niin voimme yrittää ymmärtää menneisyyttä ja samalla omaa aikaamme. Kirjallisuudentutkija Rojolan analyyttinen lukutapa on realistisempi kuin olettaa, että eri aikakausien ja kulttuurien sukupuolikoodit lankeaisivat yhteen. Ehkä Hannu Salaman oletettu sovinismi on eri asia kuin ”ihmishirviö” Timo Hännikäisen sovinismi.

    Reseption merkitys kirjallisuuden tulkinnassa ei ole mikään uusi juttu, jokainen voi ja itse asiassa lukeekin kirjaa haluamallaan tavalla, mutta pohdittaessa rakentavasti kaanonin kirjailijoiden ”naisvihamielisyyttä” kannattaa huomata heidän lähtökohtiensa olleen erilaisia.

  5. H: Kirjoja nimenomaan voi ja saa lukea nykypäivän vinkkelistä.
    Sehän on ensisijainen lukutapa.

    Ajatus siitä, että jotain Iliasta tai Ylpeyttä ja ennakkoluuloa lukeakseen olisi tunnettava täysin koko sen kuvaaman aikakauden kulttuuri, on aika yltiöoptimistinen. Ei, ei optimistinen – röyhkeä! Mitä vanhempi aikakausi, (keskimäärin) sen vieraampi.

    Uudelleen julkaistussa vanhassa teoksessa on toki syytä olla mukana selittäviä viitteitä ja historiallista taustaa, mutta täysi muinaisen kulttuurin tuntemus ei ole mahdollista edes tietyn aikakauden tutkijoille!

    Totta kai kirjailijat ovat aikansa lapsia. Ei kukaan ole sitä kiistänytkään. Mutta se varsinainen lukija on aina nykyajan ihminen, joka tietenkin peilaa kirjan asenteita nykyaikaan. Näin siis voidaan sanoa, että ”Kirjailija X puolusti teoksessaan Y orjuutta”, vaikka X:n elinaikana ”orjuuteen” olisi suhtauduttu eri tavalla kuin nykyisin.

  6. Hei,
    kiitos tästä pohdinnasta. Melko pöyristyttävältä (näin kirjallisuudentutkijan koulutuksen saanenakin) kuulosti tuo Lea Rojolan kanta: miten ihmeessä analyyttinen lukija voisi sulkea omat tunteensa, haluamisensa tai samaistumisensa teoksen ulkopuolelle? Eikö tämä etäännyttäminen nyt jo ole moneen kertaan todettu illuusioksi niin kirjallisuus- kuin muussakin tieteesä?

    Itse ajattelen, että analyyttisyys voi yhtä hyvin myös lähteä juuri omien tunteiden tai nautinnon tunnistamisesta – ja samaa mieltä myös siitä, että feministisen lukemisen pääpointti ei (ainakaan enää) voi olla mieskirjailijoiden kritisointi. Ainakin omalle feminismilleni on huomattavasti merkittävämpää, että löydän kirjallisuudesta omaa todellisuuttani koskettavia kuvauksia ja ajatuksia kuin että arvottaisin kaiken kirjallisuuden feministisen ajattelun lähtökohdista. Siten voi olla merkittävämpää miettiä, mihin hermoon hyvä kirjailija osuu jos hänen kirjansa liikuttavat tai aiheuttavat epämukavuutta, kuin arvioida hänen naiskuviensa paikkansapitävyyttä etc.

    Historiallisen kontekstin merkityksestä ajattelen, että sillä on väliä: erityisesti jos haluaa jonkin kaunokirjallisen teoksen kautta syvemmin ymmärtää tiettyä aikaa ja ihmisten elämänmenoa sekä käsityksiä maailmasta.

  7. Eroa eläytyvän ja analyyttisen lukutavan välillä voisi avata pohtimalla universalista kielikäsitystä. Wittgensteinin tavoin voisi väittää, etten voi ilmaista kielellä kokemusta, jota joku toinen ei periaatteessa voisi kokea (yksityisen kielen mahdottomuus).

    Tunteita ei kai sinänsä voi kritisoida, mutta puhetta tunteista voidaan. Toisaalta kieli itse on tunnelatautunutta, se herättää väistämättä tunteita. Näin kielen käyttö on kuitenkin heränneiden tuntemusten syy eikä seuraus.

    Rojolan analyyttinen lukutapa on siis vain metodi, jossa elähdyttävää kieltä tutkitaan tiettyjen sääntöjen avulla. Tekstiä ”kuulustellaan” niiden puitteiden perusteella, jotka lopulta määrittää tiedeyhteisö. Samoin musiikissa voin unohtaa jonkun sävelmän aiemmin herättämät mielikuvat ja keskittyä miettimään esimerkiksi sen sointurakennetta, että osaisin mahdollisesti itse soittaa sen. Mutta tuskin tulkinnasta voi täysin sulkeistaa eläytyviä elementtejä, koska se ei enää olisi tulkintaa, vaan vain laskemista.

    Riippuu siitä, onko feministinen lukutapa tiedettä, elämänkatsomus, politiikka vai identifikaatio, miten se analyyttisyys-eläytyminen akselilla asemoituu.

  8. On todella pöyristyttävää, että joku edes yrittää sulkea ulos tunteensa lukiessaan, jos niin tekee, kannattaisi ehkä siirtyä matematiikkaan. Kirjallinen teos ei ole mikään aksiooma tai käsitteellinen järjestelmä! Jos kirja ei millään tavalla kosketa, se on joko joutava kirja tai sitten lukija ei lainkaan ymmärrä sitä. Kun tällöin yrittää tehdä ”tulkintoja” ne ovat vain hapuilevaa yrittämistä, muka-älyllistä projisoimista tai muuta paskaa. Vaikuttaa perimiehiseltä rationaliteettiinlankeemukselta.
    Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö voisi pitää joitakin piirteitä kammottavina, patriarkaalisuutta, sortoa ja niin edelleen.
    Akuliina kyllä yleensä piristää keskusteluja, vaikka en aina hänen kanssaan olekkaan samaa mieltä! Usein kyllä.

  9. Murtajalle kysymys: kun puhut siitä että joku on ”kadulta” repäisty, niin se on minusta hämmentävä ilmaus… jos ei kadulta, niin mistä sitten pitäisi relevantti puhuja repäistä? Tarvitaanko aina akateemista kunniaa tai muita pääoman tunnustamia meriittejä, että saa puhua?

  10. Lynne Pearcehan kirjoittaa sellaisesta lukemisen mallista, jossa tunteilla on merkittävä rooli – Pearce esimerkiksi kuvaa lukijaa rakastajana, jonka tavoite ei ole ymmärtää tekstiä vaan olla yhteydessä sen kanssa tekstuaalisen kokemuksen romanssissa. Tällainen lukeminen voisi Pearcen mukaan tehdä mahdolliseksi sen, että lukemisen emotionaaliset politiikat tulisivat näkyviksi ja voitaisiin selittää. (Lisää: ”Feminism and the Politics of Reading”)

    Rojolan tutkijan ihanne tuntuu kieltämättä hätkähdyttävältä.

  11. H: Murtajalle kysymys: kun puhut siitä että joku on “kadulta” repäisty, niin se on minusta hämmentävä ilmaus… jos ei kadulta, niin mistä sitten pitäisi relevantti puhuja repäistä? Tarvitaanko aina akateemista kunniaa tai muita pääoman tunnustamia meriittejä, että saa puhua?

    H, mä tosta akatemiasta niin.

    Tarkoitin sitä, että neuvojalla tai kommentaattorilla on syytä olla jotain oikeaa tietoa asiasta, jota hän kommentoi. Esimerkiksi minä en ryhdy opettamana miehiä kusemaan. Siis konkreettisesti, fyysisesti kusemaan. En ole mies, joten en elimellisesti tiedä, miten se homma parhaiten hoituu.

    -> Kaikkien mielipide ei ole yhtä arvokas. Esimerkiksi minulla ei ole mitään syytä ottaa vakavasti jonkun satunnaisen miehen näkemystä siitä, millainen nainen minun ”pitäisi” olla.

    Masinoija: Asiantuntemus vs. maalaisjärki – Eli kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita

  12. Huomauttaisin, että oikea feministinen lukija ei etsi vain miesten kirjoittamista kirjoista naisia sortavia kuvauksia, vaan myös naisten kirjoittamista kirjoista miehiä sortavia rakenteita, naisten kirjoittamista kirjoista naisia sortavia rakenteita ja miesten kirjoittamista kirjoista miehiä sortavia rakenteita. Muussa tapauksessa hän ei ole feministi, vaan sovinisti. Ei pidä olettaa, että sukupuoliroolit sitovat vain naisia. Myös separatistinen ”ei lueta heteromiesten kirjoittamia kirjoja” -höpötys on niin tunkkaista 70-lukua, ettei sellaisella ole mitään asiaa nykypäivän feminismissä.

    • Kiitos kommentistasi! Olet ihan oikeassa. Tekstilläni en halunnut sinänsä puhua oikeasta feministisestä lukijasta, vaan puhua eri tavoista lukea feministisesti. Mietin tekstissäni sitä, voisiko kokemuksellinen ja nautinnollinen lukeminen olla myös feminististä vai tarvitseeko feministisen lukijan olla aina analyyttinen ja kriittinen. Sen sijaan että pureutuisimme analysoimaan kriittisesti kirjojen ongelmallisia sukupuolirakenteita (olet oikeassa siinä, että kriittinen feministinen lukija voi etsiä kirjasta yhtä hyvin miehiä kuin naisia sortavia rakenteita; tuossa keskustelussa puhuttiin enimmäkseen naisia sortavista rakenteista) , voisiko feministinen lukija lähteä myös kirjaan eläytymisestä ja lukemisesta nauttimisesta. En siis vastusta heteromiesten kirjoittamien kirjojen lukemista vaan puhun ylipäänsä siitä, täytyykö feministisen lukijan lukea kirjoja kritisoimisen vuoksi vaan voisiko feministinen lukija lukea kirjoja, jotka puhuttelevat häntä, koskettavat hänen kokemuksiaan ja joiden lukemisesta hän saa nautintoa. ”Heteromiesten kirjojen” lukemisen vastustamisessa oli kyse siis pohtia, että miksi meidän pitäisi vaivautua lukemaan sensaationhakuisia naisvihamielisiä kirjoja vain kritisointimielessä, kun voisimme samaan aikaan lukea kirjoja, jotka meitä oikeasti kiinnostavat. Toisaalta on kiinnostavaa lukea kirjoja vastakarvaan ja ehkä myös kyseenalaistaa omia ennakkoluulojaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s