Heteronormi ja tuotettu halu

P9230540

Eve Kosofsky Sedgwickin mukaan koko kulttuuriamme määrittää kaapin epistemologia. En tunne Sedgwickin ajattelua kovin hyvin, mutta aloin hänen innostamanaan miettiä tapoja, joilla kulttuurimme tuottaa heteronormatiivisuutta nimenomaan suhteessa homoseksuaalisuuteen.

Homoseksuaalisuus on kulttuurisessa kuvastossa jatkuvasti läsnä, mutta se näytetään aina toiseutena, jota vasten heteronormi voidaan rakentaa. Homomiehiin ulkoistetaan kaikki, mikä ei sovi perinteiseen käsitykseen maskuliinisuudesta ja miehen kuvasta. Silloin heteromies voi olla ”tosimies” ja sanoa ”minä en ole homo”.  Maskuliinisuuden luominen tuntuu olevan jatkuvaa heteronormin uusintamista todistamalla, ettei ole homo. Kun pojat haukkuvat toisiaan homoiksi, siihen sisältyy velvollisuus todistaa omaa maskuliinisuuttaan, sitä ettei ole homo.  Ja miten todistaminen voi tapahtua? Esimerkiksi väkivallan ja nyrkkitappelun kautta, toistamalla kuvaa heteromiehestä väkivaltaisena hegemonisena maskuliinisuutena.

Koko kulutusyhteiskunta perustuu heteronormiin. Siihen sisältyy heterouden rakentaminen toistamalla tiettyä mainosten ja kulutuksen määrittämää heterohalua. Kulutusyhteiskunta on luonut tuotetun ja ostettavissa olevan halunkohteen, johon heterohalun täytyy suuntautua. Vain tietynlaisia kulutusyhteiskunnan seksualisoituja fantasioita omaksumalla voi todistaa olevansa normin mukainen, olevansa hetero. Halun täytyy kohdistua tietynlaisiin ruumiisiin, jotta olisi normaali eli normin mukainen. Maskuliinisen kuluttajan halun täytyy kohdistua mainosten pornoistettuihin naisiin, Bond-tyttöihin ja objektiksi tehtyyn naisen ruumiiseen.

Naisen kuluttajana täytyy objektivoida itsensä miehen katseen alla. Naisen identiteetti määrittyy vain heteroseksuaalisen suhteen kautta. Tässä mielessä naiseuttakin rakennetaan yhtälailla heteronormin kautta, homoseksuaalisuuden vastakohdaksi. Yksi esimerkki tästä on tyttöjen lehdet. Ehkä pari viikkoa sitten selailin kaupassa Demiä huvikseni. Siellä oli itsetunto-opas, jossa kehotettiin parantamaan itsetuntoaan miettimällä itsevarmuutta antavia tilanteita. Mieti vaikka sitä, että  se kiva poika tsekkaili sua bussissa. Nainen voi tuntea itsevarmuutta vain miehen seksualisoivan katseen alla. Vain silloin hän voi olla heteronormin mukainen, varma siitä, ettei ole lesbo.

Tyttöjen lehdet korostavat heteronormia. Ne korostavat tyttöporukoiden ja tyttöjen ystävyyssuhteiden tärkeyttä heteronormin vahvistajina. Sedgwick oli kiinnostunut miesten välisestä homososiaalisuudesta ratkaisevana kulttuurisena rakenteena, jossa miesten väliset jännitteet toimivat yhteiskunnallisesti hyväksyttyinä ja johon liittyy voimakas homoseksuaalisuuden kielto.  Näkisin, että tyttöjen välisellä ystävyydellä on sama asema kulutusyhteiskunnan kannalta. Tytöt menevät yhdessä shoppailemaan. Tytöt ovat nimenomaan kuluttajia, jotka ostavat sopiakseen heteronormin mukaisen halun kohteeksi. He toteuttavat kulutusyhteiskunnan luomia fantasioita.  Heidän välilleen odotetaan intimiteetti, keskinäinen luottamus, jotta he voivat vahvistaa toinen toisensa heteroseksuaalisuutta keskustelemalla ihastuksensa heteroseksuaalisista kohteista, vertaamalla ripsivärejä ja vaatteita kilpaillakseen heteroseksuaalisen miehen katseesta. Heidän on kilpailtava heteroseksuaalisesti haluavan miehen huomiosta, koska muuten heidän suhteensa, keskinäinen intimiteettinsä, kyseenalaistuu, muuttuu toiseudeksi, outoudeksi. Heidän on laittauduttava miehen katsetta varten, kilpailtava miehen katseen edessä, he eivät saa katsoa toisiaan.

Heteronormatiivisuus tuntuu liittyvän nimenomaan kulutusyhteiskuntaan: siihen mitä meille markkinoidaan ja mitä meidän odotetaan haluavan eli ostavan. Kulutusyhteiskunnassa heterouskin määrittyy kapeasti sen mukaan, mitä me kulutamme. Mitä tapahtuisi, jos me emme enää haluaisikaan asioita, joita meidän odotetaan haluavan? Mitä tapahtuisi, jos emme enää määrittelisi identiteettiämme halun kohteemme mukaan kulutusyhteiskunnassa? Jos emme enää laskisi identiteettiämme meille markkinoitujen tuotteiden ja tuotetuiden halujen varaan? Ylläpitämällä heteronormia, pidämme yllä myös nykyistä kulutusyhteiskuntaa ja sen tuotteistettuja haluja.

Mainokset

5 responses to “Heteronormi ja tuotettu halu

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus, joka kuitenkin tuntuu toistavan eräitä valtavirtafeminismin dogmeja. Minusta kannattaisi välillä pysähtyä tutkimaan, pitävätkö ne aivan näin kattavasti paikkaansa.

    Eikö tällainen teksti ole juuri uhripuhetta ja naisten objektivoimista?

    Eikö objektivoi ja halveksu tässä käsittelemiään naisia ikään kuin ulkopuolisen tuomarin näkökulmasta?

    Minusta myös vaikkapa Kontulan ajamassa radikaalifeminismissä on ongelmansa (ks. http://www.revalvaatio.org/index.php?option=com_content&view=article&id=67:taestae-aeiti-varoitti-ja-feminismin-ongelmat&catid=35:arvostelut&Itemid=54 ), mutta ehkä siitä voisi ottaa jotain subjektiivisuuden painotuksen, jos ei muuta – siis esimerkiksi, että otetaan vakavasti myös naisten myönteiset shoppailukokemukset ja vaikka ”tyttöjen illoista” nauttiminen.

    Tämä ei ole yksin miehen kirjoittamaa kritiikkiä, vaan erään feministin kanssa käydyn keskustelun synnyttämä ajatus.

    • Kiitos hyvistä pointeista! Olet varmasti kritiikissäsi oikeassa. Ehkä olen ottanut tekstissä liikaa ottanut ulkopuolisen tuomarin aseman suhteessa naisiin ja ehkä myös suhteessa teini-ikäiseen itseeni, joka luki tyttöjen lehtiä ja meni shoppailemaan tyttöjen kanssa, niin kuin en enää puhuisi sinä tyttönä. Oikeastaan en edes puhu todellisista tytöistä ja naisista vaan mainoksissa objektivoidun naisen ruumiin (jolla ei ole mitään tekemisistä kokemani ruumiin kanssa) ja tyttöjen välisen ystävyyden ja shoppailun kulttuurisesta paikasta heteronormin vahvistajana.

      Minua kiinnostaa, miten naisten välisissä suhteissa tuotetaan heteroseksuaalisuutta. Miten myönteiset shoppailukokemukset ja tyttöjen illat perustuvat heteroseksuaalisuuden vahvistamiseen kulttuurisissa kuvastoissa? Subjektiivinen kokemus, joka näihin liittyy onkin kiinnostava juttu, jonka tekstissäni olin ohittanut. Tietenkin shoppailu luo myös naiselle vapautta rakentaa omaa sukupuoltaan ja identiteettiään (toki annetuista ja tuotteistetuista vaihtoehdoista), eikä tämä aina liity pelkästään miehen silmien alla olemiseen vaan voi myös tarjota naiselle, joka on muualla marginalisoitu, voimaantumisen ja autonomian kokemuksia.

      Nainen kuluttajana ei kuitenkaan ole oikeasti vapaa subjekti ja sen takia haluaisin kurkottaa toisiin tapoihin toimia ja toteuttaa itseäni. ”Tyttöjen illoista” tietenkin saa nauttia ja niihinkin liittyy voimaannuttavuutta ja keskinäistä solidaarisuutta ja intimiteettiä. Halusin tekstissä vain tarkastella sitä, miten samalla niihin liittyy lesbouden kielto ja heteroseksuaalisuuden tuottaminen. Tyttöjen illoissa tyttöjen välinen läheisyys rakennetaan heteroseksuaaliseksi ja luottamus perustuu siihen, että tytöt keskinäisessä keskustelu tilanteessa konstruoivat itsensä heteroseksuaalisiksi luottamuksellisissa puheakteissa, joissa puhutaan ihastuksista, luokan pojista ja joissa pitää sopia heteroseksuaaliseen malliin tai muuten joutuu helposti sen luottamuksellisen piirin ulkopuolelle.

      Näin ei välttämättä ole eikä näin tarvitse olla. Voisikin olla voimauttavaa järjestää toisenlaisia tyttöjen iltoja, jotka eivät perustuisi heteronormatiivisuuteen vaan voisivat oikeasti toimia voimauttavina tyttöjen keskinäisen luottamuksellisuuden tiloina, jolloin voisi vaihtaa vapaasti omia kokemuksia.

      Olen tosiaan itsekin miettinyt yleisemminkin omien tekstieni kanssa, että missä määrin tekstini ovat uhripuhetta ja objektivoivat naisia, koska naisethan eivät ole mikään objektiivinen selkeä ryhmä, jonka nimissä voisin puhua. Ei ole olemassa mitään naisten yhteistä kokemusta. Blogiteksteissäni olen liikkunut vähän vaarallisella alueella, kun olen objektivoinut omia kokemuksiani näennäiseksi naisen kokemukseksi, kun olen huomannut, että kokemukseni ei ole minun luomani vaan sen takana toimivat monet yhteiskunnan rakenteet.

      Kuitenkin rakenteet vaikuttavat eri ihmisten kokemuksiin eri tavoilla eikä mikään mitä sanon naisista tai naisen kokemuksesta oikeastaan ole muuta kuin minun subjektiivinen kokemukseni, jota yritän peilata erilaisiin teoreettisiin pohdintoihin pystyäkseni arkikuloimaan sen niin, että se olisi ymmärrettävä muillekin. Kyse on minulle siis eräällä tavalla oman ajattelun ja kokemuksen jäsentämisestä. Ja toisaalta myös strategisesta valinnasta, jonka kautta pyrin luomaan tietynlaista poliittista puhetta.

  2. En tiedä tulkitsenko yli, mutta tekstistä tuntuu huokuvan kyseenalainen vahvan sosiaalikonstruktionismin oletus.

    Mikään seikka ei nähdäkseni tue ajatusta, että seksuaalinen suuntautuminen olisi olennaisesti sosiaalinen rakennelma. Näyttäisi pikemminkin olevan niin, että seksuaalinen suuntautuminen on vahvasti synnynnäinen asia. Yhteiskunta ja kulttuuri eivät rakenna ihmiseen hetero/homohalua, vaan se on useimmilla ihmisillä jo luonnostaan; se ei erityisesti kaipaa kulttuurista vahvistusta. Onhan homoseksuaalisuutta esiintynyt ankaran homovihamielisissä yhteiskunnissa kautta aikojen, joten olisi kumma, jos esim. Afganistanissa ihmisen homoseksuaalisuus olisi jotenkin sosiaalisesti rakennettua…

    ”Heteronormatiivisuus” ei liity siihen, että kulutusyhteiskunta pyörii paremmin, jos ihmiset kulttuurisesti manipuloidaan heteroseksuaaleiksi, vaan se on yksinkertaisesti luonnollista seurausta siitä, että olemme suvullisesti lisääntyvä laji.

    • En usko, että on olemassa puhtaasti luonnollista halua. Seksuaalinen suuntautuminen identiteettinä on sosiaalinen rakennelma siinä mielessä, että eri aikoina ja eri kulttuureissa seksuaalisuus on ymmärretty eri tavalla. Foucault käy läpi Seksuaalisuuden historiassaan sitä, kuinka homoseksuaalisuus identiteettinä ja seksuaalisena suuntautumisena on verrattain moderni ilmiö. Sitä ennen ”homoseksuaalisuus” nähtiin yksittäisinä seksuaalisina tekoina, ei olemuksellisena tai identiteettiä määräävänä seikkana.

      Kyse tekstissäni ei kuitenkaan ollut siitä, että kulutusyhteiskunta manipuloisi ihmiset heteroseksuaalisiksi. Tuotetulla halulla tarkoitan sitä, että kulutusyhteiskunnassa tietynlainen halu näyttäytyy normina ja tavoittelemisen arvoisena. Ja tällöin tavoiteltava heteroseksuaalinen halu on vain tietynlaista heteroseksuaalisista halua, joka suuntautuu vain tietynlaisiin ruumiisiin (ja ihanteet, joihin hyväksytyn halun ja tavoiteltavien ruumiiden täytyy sopia, ovat kulttuurisesti tuotettuja, eivät luonnollisia). Eli on paljon niin heteroseksuaalista kuin homoseksuaalista halua, joka ei sovi tähän kulttuuriseen kuvastoon. Heteronormatiivisuus ei tarkoita sitä, että kaikista tulisi yhtäkkiä heteroita vaan sitä, että yhteiskunnassa tietynlaisilla heteroseksuaalisilla haluilla on etuoikeutettu asema. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että on hyväksyttävämpää tuoda esiin tietynlaisia kulttuurisen kuvaston hyväksymiä haluja, jotka kohdistuvat vain tietynlaisiin kulutusyhteiskunnan ihanteisiin sopiviin ruumiisiin.

  3. Ajatus tyttöjen välisestä ystävyydestä tuore, varsin vähän huomiota saanut heteronormatiivisuuden muoto. Miehillähän heteronormin uusintamisesta vastaavat punttisali, urheilu, kaljan juominen ja inttikokemukset.

    Eräs feminismin paradokseista liittyy pyrkimykseen oikeuttaa valtapositiot uudelleen. Feminismi muistuttaa siis nietzscheläistä ”kaikkien arvojen uudelleen arviointia”. Toteuttaakseen dokonstruktionsa feminismin on kuitenkin asetettava itse itselleen historian nollakohta, josta oikeuttaminen alkaa.

    Feministit uskovat, että maailmasta tulee uudelleen arvioinnin jälkeen parempi. Koska naiset ovat olleen vuosisatojen ajan miehiin nähden alistetussa asemassa, sorrettujen naisten näkökulman on oltava oikeudemukaisempi: vain sorrettuna ollut voi ymmärtää sortamisen rakenteita ja osoittaa ne uudistusta varten. Sara Heinämaa puhui tästä Simone de Beauvoirin yhteydessä, kun olin aikoinani hänen proseminaarissaan.

    Vaikka arvostan Heinämaata opetettajana, suhtaudun skeptisesti siihen, että sorrettujen näkökulma olisi a priori oikeudenmukaisempi (tai en ole varma, oliko edes Heinämaa tätä mieltä). Yhtä kaikki. Tavassa oikeuttaa feminismin dekonstruktio on jotain samaa kuin vanhassa marxilaisuudessa. Marx esitti herran ja orjan dialektiikan historian liikkeelle panevana suhteena. Kun herran ei tarvitse osallistua käytännön työhön, hän ei orjan tavoin kehity työssä ja tulee riippuvaiseksi orjasta. Orjalla on enemmän tietoa (ja lopulta myös valtaa) herraan nähden.

    Orja ymmärtää herraa paremmin yhteiskunnan toiminnan ja alistamisen rakenteet. Karkeasti voisi siis heittää, että marxismin ontologia on paralleelinen feminismin ontologian kanssa. Feminismissä sorretun naisen kokemus vastaa universaalia sorretun näkökulmaa. Siksi feminismin korjaukset rakenteiden muuttamiseksi ovat etuoikeutettuja.

    Paradoksi on siinä, ettei valtasuhteiden dialektiikkaa voida pysäyttää, sillä yritys ottaa se haltuun on vain yksi siirto siinä. Toisaalta, kuten Jussi Vähämäki on kirjoittanut, marxilaisuudessa on keskeistä juuri se, ettei yksilö ole ontologian keskus kuten porvarillisessa metafysiikassa, vaan yksilö määräytyy yhteiskunnallisten suhteiden tuloksena. Samoin feminismissä yksilö muodostuu sukupuolittuneen konstruktion tuloksena. Vapautuminen subjektiksi on mahdollista vain rakenteiden tunnistamisen kautta: subjekti ei ole jotain jo staattisesti rakenteissa olevaa vaan syntyy vasta ajattelussa ajateltuna.

    Siis yksilö, subjekti ja fyysinen ruumis ovat eri käsitteitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s