Feminismin uhripositioista

IMG_1435

Kun lähtee feministisestä näkökulmasta kritisoimaan epätasa-arvon rakenteita ja puhumaan syrjintäkokemuksistaan, asettuu helposti uhripositioon. Joutuu ottamaan sen naisen roolin, jota seksistinen yhteiskunta tarjoaa, puhumaan juuri siitä naisen asemasta käsin, jota yrittää kritisoida.  Silloin tahtomattaan uusintaa sukupuolirooleja ja sosiaalista sukupuolijakoa, jossa ihmiset jakautuvat ainoastaan miehiin ja naisiin ja jossa mies on hegemoninen ja nainen syrjinnän uhri, ulossuljettu ja marginaaliin painettu. Tällöin on jo avatessaan suunsa asettanut itsensä marginaaliseen uhriasemaan, josta käsin puhe on aina vain vastaus siihen, mitä ”mies” on jo sanonut, se on aina vastarintaa olemassa olevia diskursseja vastaan. 

Tämä ongelma on läsnä myös tämän blogin teksteissä. Olen kritisoinut niitä tilanteita ja rakenteita, jotka pelkistävät naiset vain sukupuoleensa, syrjivät heitä sukupuolensa takia  ja sallivat heidän puhua vain naisen roolista käsin, mutta samalla myös olen itse ottanut voimakkaasti naisena puhumisen position. Olen puhunut omista kokemuksistani nimenomaan naisen kokemuksina. Olen puhunut syrjivistä rakenteista naisena. Olenko samalla rajannut puheeni siihen samaan ahtaaseen naisen kehikkoon, josta  puhumalla yritin itseni vapauttaa? Olenko samalla marginalisoinut itseni uhripositioon?

Feminismissä ja naistutkimuksessa on ollut keskeistä paikantumisen idea. Kaikki puhe tapahtuu aina vain tietyssä historiallisessa, sukupuolisessa ja ruumiillisessa kontekstissa. Ei siis ole mahdollista puhua muusta kuin omasta tilanteestaan käsin.

Tietenkin sukupuolijako on häilyvä ja sukupuolikokemukset eivät ole siististi jaettavissa kahteen luokkaan. Sukupuolikokemusten moninaisuudesta ja yksilöllisyydestä huolimatta yhteiskunnassa yksilö joutuu jatkuvasti pakotetuksi tiettyihin kategorioihin ja identiteetteihin. Sukupuoliroolit ovat yhteiskunnallista todellisuutta, joiden kautta yksilön identiteettiä pakotetaan rajoittaviin muotteihin. Yhteiskunnassa jatkuvasti joudumme asettumaan tiettyihin sukupuolirooliin, joista käsin yhteiskunta hallitsee ruumiitamme ja asettaa meidät eriarvoisiin asemiin.  Ja kun minä puhun vaikka tässä blogissa, olen tämän yhteiskunnan tuote. Kun puhun, minussa puhuvat myös kaikki sosiaaliset roolini. Näin ehdottomasti puhunkin naisen uhripositiosta käsin.

Feminismin ongelmana onkin se, että feministikin joutuu aina puhumaan mieskeskeisen seksistisen yhteiskunnasta käsin, altistumaan kritisoimansa yhteiskunnan rakenteille, diskursseille ja käsitteille puhuessaan. En kuitenkaan epäile, etteikö feminismi voisi muuttaa puheasetelmia juuri seksistisen yhteiskunnan sisältä käsin.

Naisena puhuminen voikin olla strateginen ja poliittinen valinta ilman että sen täytyisi tarkoittaa sitoutumista naisen kategoriaan, olemukseen tai naisellisuuden rooliin. Naisen puheasemaa voi käyttää feministisiin päämääriin muuttamalla koko puhetilanteen rakentumista ja tekemällä sen kyseenalaiseksi. Naisen position ottaminen on eräänlainen harhautus, jolla voi tuoda yhteiskunnasta esiin seksistisiä rakenteita ja sukupuolisia valtasuhteita, ja samalla murtaa näitä asetelmia kyseenalaistamalla sukupuolijaon normatiivisen luonnollisuuden.

Naisverkostoitumisen ei pitäisi jäädä siihen, että voimautetaan naiset toimimaan yhdessä naisen roolista käsin ja olemaan solidaarisia toisilleen jäämällä tähän rooliin, johon yhteinen identiteetti ja jaettu kokemus perustuvat. Feministiseen toimintaan kuuluu myös näiden roolien ahtaiden kehikkojen ja niiden takana olevien valtasuhteiden  murtaminen. Feministinen toiminta on sitä, ettei jää valmiiksi annettuun diskurssiin ja naisen uhripositioon, vaan toimii asetelman muuttamiseksi. Vaikka puhuisimmekin nyt naisen uhripositiosta käsin, voimme omaehtoisesti asettaa uusia kysymyksiä, uusia keskusteluja, rakentaa toisenlaisia positioita puhua. Meidän ei tarvitse jäädä uhripositioon vaan se voi olla strateginen lähtökohta, josta uudenlaisen keskustelun voi avata.

Mainokset

One response to “Feminismin uhripositioista

  1. olinhan siellä minäkin

    Kuluneen kymmenen vuoden aikana valtionhallinnon ylimmästä johdosta on vaihtunut 85 % ja tuskin mitään muutosta on tapahtunut. Naiset ovat edelleen pienipalkkainen harvinaisuus johdossa, siitäkin huolimatta, että naiset ovat merkittävästi koulutetumpia kuin miehet. Miksi näin, miksi tasa-arvoinen yhteiskunta näyttää saavuttamattomalta meille naisille.

    Tutkimusten tarina on lohduton. Jo peruskouluissa tytöillä on negatiivinen käsitys itsestään – siis olemme onnistuneet jo varhaisessa vaiheessa latistamaan tyttöjen itsetunnon.

    Pidän kovasti tämän blogin kirjoittajan terävistä huomioista. Erityisesti sukupuolta koskevat kommenttisi ovat oivaltavia ja teräviä. Ei jäädä miesten ehdoilla uhripositioon.

    Nimimerkki ”Ehkä jotakin tiedän, olinhan siellä minäkin”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s