Demokratian uskottavuudesta

IMG_3377

Suomalainen demokratia on kriisissä. Vaikka Vanhasen hallitus ei ainakaan vielä ole mennyt vaihtoon, kaikki ovat epämääräisen kiusaantuneita. Demokratia ei ole enää uskottavaa, mutta kenen silmissä sillä on uskottavuutta ollutkaan? Onko demokratialla alun alkaenkaan ollut uskottavuutta järjestelmässä, jossa ihmisillä on vain kerran neljässä vuodessa mahdollisuus ilmaista mielipiteensä  valitsemalla mainostoimistojen tekemistä imagoista mieluisin? Vaalikeskustelutkin ovat valmiiksi asetettuja mediassa ja puolueiden brändeissä: ei ole tilaa avata keskustelua mistään, mikä voisi kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen. Vaikka saisimme uudet vaalit nyt heti, muuttuisiko mikään?

Kysymys politiikassa tuntuu siirtyneen poliittisesta vastuusta ja päätösten sisällöstä ulkoiseen uskottavuuteen ja imagoon.  Tämän kehyksen puitteissa keskeiseksi on noussut kysymys totuuden puhumisesta. Totuuden puhuminen ei tässä tarkoita sitä, ettei valehtelisi. Se on yhdentekevää, puhuuko totta vai ei, koska kysymys ei ole poliittisesta vastuusta tehdyistä päätöksestä.  On yhdentekevää tässä kehyksessä, että hallitus on tekemällään politiikalla kurjistanut ihmisten elämää ja että se on politiikkaa, joka tietoisesti kasvattaa luokkaeroja ajamalla rikkaiden etuja muiden kustannuksella.  Tässä uskottavuuden kontekstissa totuuden puhumisessa on kysymys ainoastaan luotettavuuden imagon ylläpitämisestä.  Vain tässä kontekstissa keskustelu Vanhasen laudoista on poliittisesti merkittävää.

Tietenkin vaalirahakohuun liittyy monia kysymyksiä siitä, onko politiikka omien etujen ajamista vai yhteisen edun ajamista, kenelle poliittiset johtajat lopulta ovat uskollisia päätöksiä tehdessään ja mistä vallan legitimiteetti tulee,  ja ylipäänsä kaikki korruptioon liittyvät kysymykset. Kuitenkin ainoa, mikä tässä keskustelussa voi kaataa Vanhasen ja hänen hallituksensa, on poliittisen uskottavuuden menettäminen, niin sanottu imagotappio.

Jos käykin niin, että Vanhanen joutuu uskottavuusongelmansa ja astumaan syrjään, hänen tilalleen luultavasti tulee joku toinen näennäisen tahraton, uskottavuutta pursuava oikeistopolitiikan pelastaja, joka jatkaa täsmälleen samanlaista politiikkaa. Uudet vaalit ja uusi vaalilaki parhaimmillaankin antavat oikeistolle uuden alun, jos vasemmisto ei vaihda keskustelua poliittisesta uskottavuudesta keskusteluun poliittisesta vastuusta ja siitä, millaista politiikkaa tehdään. Nyt on viimeistään laitettava oikeistohallitus vastuuseen politiikastaan ja vaadittava muutosta. Ei riitä, että päästään eroon nykyisestä hallituksesta, meidän täytyy päästä eroon koko oikeistopolitiikasta ja luotava uutta politiikkaa, ei vain uutta imagoa.

Mainokset

One response to “Demokratian uskottavuudesta

  1. Kuuntelin pari viikkoa sitten Susanna Kuparisen esitelmän, joka käsitteli poliittista satiiria Suomessa. Hänen teesinsä mukaan Suomessa ei ole hyvää poliittista satiiria, koska se keskittyy poliitikkojen yksityiselämään ja jättää ”vallan tapahtumisen” rauhaan; Kuparisen mukaan tälläinen satiiri vapauttaa poliitikot todellisesta vastuusta, syntyy kuva kuin valta toimisi näiden marionettien takana itsestään.

    Väitetään ettei politiikka kiinnosta nuoria. Se ei ole totta. Epäpoliittinen politiikka, jollaisena se esitetään, ei vain kiinnosta nuoria, eikä sitä paitsi ketään. Kuparisen arvio representaatioiden vaikutuksesta äänestäjien passiivisuuteen on oikean suuntainen.

    Tätäkin pahempi on kuitenkin kehitys, jossa politiikka sulautuu uusien representaatioiden muottiin. Siis kun politiikka, joka ei alussa ollut viihdettä, nyt esitetään viihteenä, on olemassa vaara, että politiikka ottaa tästä mallin ja muuttuu itse viihteeksi. Sen jälkeen ei enää tarvita edes huonoa poliittista satiiria tai Tervon ”Matti Vanhanen”-kirjoja, kun politiikka on satiiria jo itse. Tämä hämmentää kansalaista entisestään. Ennen hän saattoi vielä pilkata vallanpitäjiä. Nyt kun valta hoitaa itse oman pilkkaamisensa, on satiiria itse jo itsessään, viimeinen huumoriin perustuva vastustuksen muoto on kadonnut.

    Valtakoneiston ja median yhteisvaikutuksesta synyy mekanismi, jossa kysymysten asettelut ja vaihtoehdot esitetään valmiiksi pureskeltuna mössönä. Kun kaikkien puolueiden ohjelmat toistavat samoja eli oikeasti tyhjiä sisältöjä, politiikan valitseminen on ulkoistettu äänestäjältä virkamiehille ja toimittajille. Suurin osa reaalipolitiikasta kun tehdään ohjelmien kirjainta tulkitsemalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s