”Ja nyt menkää kaikki omiin luokkiinne”

 

Reclaim the Income 17.6.

Reclaim the Income 17.6.

Jos yrittää puhua yhteiskuntaluokista ja luokkataistelusta, usein saa kuulla epäuskoista vähättelyä. Oletko palaamassa taistolaisuuteen? Emmehän me elä missään luokkayhteiskunnassa. Kuitenkin tuloerot kasvavat koko ajan ja lapset jaetaan eri luokkiin viimeistään koulussa.

Koulussa lapsia sopeutetaan paitsi yhteiskuntaan, myös yhteiskuntaluokkiin. Luokkakokemusta ei nosteta esille.  Kuitenkin lapsia muokataan tiettyihin rooleihin ja identiteetteihin, jotka eivät ole sattumanvaraisia.  Vaikka koulussa hoetaan, että kaikki on vain itsestä kiinni. Jos ei pärjää koulussa, se on vain omaa laiskuutta. Jos menestyy, on ansainnut sen omalla fiksuudellaan. Kuitenkin koulujärjestelmässä pääsevät eteenpäin varmimmin ne, jotka tulevat koulutetuista ja hyvätuloisista perheistä.

Suomalainen koulujärjestelmä kasvattaa kolmenlaisia ihmisiä: niitä, jotka sinnittelevät ja sopeutuvat järjestelmään, niitä, jotka menestyvät järjestelmässä ja käyttävät sitä hyväkseen, ja niitä, jotka putoavat pois järjestelmästä.   Järjestelmässä menestyminenkin edellyttää järjestelmän säilyttämistä. Ihmisiä kasvatetaan sisään järjestelmään ja se on aina julmaa. Löytyy niitä, jotka eivät pysy rytmissä ja saa tilaa toimia järjestelmän sisällä.

Koulujärjestelmä tarvitsisi puhetta luokasta. Omien kykyjen vaikutuksen sijaan pitäisi puhua yhteiskunnan vaikutuksesta ja luokkataustasta, siitä, miten luokkajärjestelmää voisi murtaa. Nyt kaikki erot vaiennetaan pinnalta, mutta pinnan alla ne luovat valtarakenteita, jotka määräävät sen, minne kukakin tässä yhteiskunnassa kuuluu. Vaikka olen nyt yliopistolla opiskelemassa ilman työllisyysnäkymiä tai tulevaisuuden odotuksia, tiedän olevani etuoikeutettu ainakin toistaiseksi.

Luokkataistelu alkaa luokkapuheesta. Sosiaalikeskukseen on perustettu Luokkataisteluryhmä, joka järjesti kesäkuun 17. päivä Reclaim the income – mielenosoituksen. Mielenosoituksen etubanderollissa luki ”Valta työväenluokalle”. Voisiko työväenluokka nousta henkiin ja elvyttää luokkapuheen?

Jako kapitalisteihin ja työväenluokkaan on ongelmallinen. Kapitalisteja kyllä on vieläkin.  Jotkut edelleen hyötyvät muiden tekemästä työstä ja identifioivat itsensä rahan valtaan. Sen sijaan on vaikea nähdä, missä työväenluokka enää on. Työ on menettänyt merkityksensä yhdistävänä tekijänä ja identiteetin muodostajana. Harva enää kokee olevansa työläinen, vaikka edelleen myymme aikaamme ja työpanostamme pysyäksemme hengissä järjestelmässä. Työ ei enää ole kuitenkaan sidottu tiettyyn paikkaan tai yhteisöön. Ay-liike käy sopupeliä työnantajien kanssa eikä ole helppo hahmottaa, missä työväenluokan taistelut voisivat tapahtua.

Kävin kuuntelemassa Taiteiden yön yhteydessä Kiasmalla järjestettyä prekariaatti-keskustelua, jossa Miika Saukkonen ja Eetu Viren puhuivat Anna-Reetta Korhosen, Jukka Peltokosken ja Miika Saukkosen Paskaduunista Barrikadille -kirjasta. Prekariaatti voisi olla uusi työväenluokka. Keskustelussa todettiin, että prekarisoituminen ei koske vain työelämää vaan kyse on koko elämän prekarisaatiosta. Tällöin myöskään työtaistelut eivät rajoitu työpaikalle vaan tapahtuvat kaikilla yhteiskunnassa. Prekariaatin tulee kamppailla niin perustulon kuin ilmaisen joukkoliikenteen ja halpojen vuokra-asuntojen puolesta.

Uusi luokkataistelu on samanlaista eikä se ole vain työtä tekevän luokan etuoikeus. Palkkatyö on vain yksi kapitalistisen järjestelmän alistavista rakenteista. Luokkataistelu onkin sitä, että yhteiskunnassa, jossa kaikki ongelmat sysätään yksilön itsensä vastuulle, alkaa nähdä ongelmien takana rakenteita, jotka luovat niitä. Luokkataistelu on parempien elämän olosuhteiden vaatimista. Luokkataistelu on taistelua kaupunkitilasta ja siinä vaikuttavien kahlitsevien kontrollimuotojen vastustamista. Luokkataistelun subjekti voi yhtä hyvin olla skeittari, joka ottaa haltuun kaupunkitilaa, kuin perinteinen työläinen. Myös vaatimus oikeudesta toteuttaa omaa identiteettiään voi olla luokkataistelun paikka. Dark roomien kieltäminen helsinkiläisissä ravintoloissa on yksi tapa pitää yllä luokkayhteiskuntaa, jossa tietyillä subjekteilla on tilaa toimia yhteiskunnassa, kun taas toiset painetaan maan alle. On luokkakysymys, kuka päättää kenenkin oikeudesta omaan seksuaalisuutensa toteuttamiseen yhteiskunnan avoimissa tiloissa.  Luokkataistelun pitäisi koskea niin paskaduuneilla itseään elättäviä opiskelijoita kuin toimeentulohakemusten kanssa kamppailevia työttömiä. Luokkataistelussa on kysymys siitä, kuka saa elää tässä yhteiskunnassa milläkin ehdoilla.

P8230421

Mainokset

7 responses to “”Ja nyt menkää kaikki omiin luokkiinne”

  1. Luokan, prekariaatinkaan, käsite ei kyllä varmasti tule kestämään kaikkien näiden teemojen kokoamista yhden sateenvarjon alle. Liian laajojen luokkakäsitteiden ongelma on kaksinainen ja yhtä vanha kuin politiikka: toisaalta kaikki oletetun luokan jäsenet eivät allekirjoita kaikkia vaatimuksia, toisaalta luokan määrittelyssä suljetaan ulkopuolelle sellaisia merkittäviäkin joukkoja yksilöitä, jotka saattaisivat olla joillekin vaatimuksille myötämielisiä. Tämän kaksinaisen ongelman takiahan esim. sukupuolten tai seksuaalisuuksien välinen tasa-arvo ei ole koskaan asettunut luontevasti teemaksi vasemmisto-oikeisto -jaon määrittelemään politiikkaan.

    Ellei prekariaatti ymmärrä puhua erikseen työelämän prekarisaatiosta ja esim. skeittarien oikeuksista, ei sitä poliittisena liikkeenä tulla koskaan ottamaan vakavasti. Tämä ei tietenkään ole kiveen hakattu totuus, onpahan vain oma mielipiteeni asiasta.

    • Tuo ajatus elämän prekarisaatiosta oli se, että työelämään liittyvä prekarisaatio on yhteydessä elämän prekarisaatioon. Siinä prekariaatti-keskustelussa, jota mä kävin kuuntelemassa, puhuttiin siitä, kuinka esimerkiksi asumisen kalleus johtaa siihen, että ihmiset ovat sidottuja palkkatöihin. Koska elämisestä joutuu maksamaan niin paljon, ihmiset ovat sidottuja tekemään töitä millä ehdoilla tahansa. Sen takia jos halutaan todella tuoda työntekijöille uusia oikeuksia, pitäisi puhua oikeudesta kohtuuhintaiseen elämiseen, mihin liittyy ilmainen joukkoliikenne ja edullinen asuminen.

      Luokkakeskustelun heikkoutena näen sen, että se ei ole tarpeeksi kyennyt reagoimaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moneuteen ja epätasa-arvon kokemukseen. Ja nämä ovat kuitenkin yhteydessä luokkaan. Työelämässä sukupuoli näkyy epätasa-arvona ja palkkakuoppina, ja seksuaalivähemmistöjä erotetaan työpaikoilta ilman laillista syytä. Jotta työntekijöillä olisi oikeuksia, täytyy heillä olla niitä myös sukupuolisina ja seksuaalisina subjekteina. Seksuaalisen ja sukupuolisen tasa-arvon vaatimus liittyy luokkataisteluun siinä missä vaatimus tasaisemmasta tulojaosta.

      Tuon skeittariesimerkin mä otin esiin sen takia, että mun mielestä ne kontrollit, jotka näkyy kaupunkitilassa, on yhteydessä niihin kontrolleihin, jotka ulotetaan ihmisten elämään työpaikalla. Siinä mielessä kaupunkitilan haltuunotto on verrattavissa ihmisen oman elämänsä haltuunottoon niin työpaikalla kuin yhteiskunnassa.

      • Ehkä kyse on vain siitä, että prekariaattikeskustelu on vielä niin lapsenkengissään, ettei taistelun linjoja vielä olla kyetty määrittämään johdonmukaisella tavalla, tai sitten minä olen vanhentunut omine poliittisine ajattelutapoineni.

        Joka tapauksessa minun on vaikea nähdä skeittarien taistelua kaupunkitilasta osana samaa taistelua, jossa puhutaan ihmisten oikeudesta toimeentuloon tai seksuaaliseen itsemääräämiseen. Tai dark roomeja – eivät ne ole luokkakysymys. Kysymys reilusta toimeentulosta on eri kuin kysymys yksilönvapaudesta ja kaupunkitilasta, ja niihin liittyy varmasti eri rintamalinjat. Näiden rintamalinjojen selittäminen pois prekariaatin tms. käsitteellä on strateginen virhe, joka tulee ilmeiseksi viimeistään kun prekariaatti etsii kannatusta suurkaupunkien ulkopuolelta.

        Jos prekariaatin käsite halutaan määritellä niin laajasti, että jokainen kokemus epäoikeudenmukaisuudesta katetaan, niin minä ilmoittaudun prekariaattiin, koska elämästäni riistettiin 8 kuukautta varusmiespalvelukseen. Yrittäjät tulevat vaatimaan työnantajan oikeuksia. Aseharrastajat tulee kysymään, mikä tää fanaattinen tarve rajoittaa käsiaseiden käyttöä on.

        Nämä eivät kaikki voi olla luokkakysymyksiä, tai ainakaan kyse ei voi olla samasta luokasta.

        Sen kyllä myönnän, että naisten ja HLBT-ihmisten taistelu oikeuksistaan työpaikoilla on osa laajempaa työntekijäin taistelua. Senhän myöntävät myös ammattiliitot, ainakin juhlapuheiden tasolla.

        Mutta niin, tarkoitukseni ei ole tässä hyökätä sanomaasi vastaan, kunhan kyselen tarkennuksia, ja niitä jo hiukan sainkin. Ehkä opin tässä jotakin. Kysyn siis, mikä on se luokka, onko se todella olemassa, ja mitkä kaikki kysymykset siihen liittyvät (ja mitkä eivät). Vai onko poliittinen todellisuus, niin kuin uumoilen, liian monisyinen yksinkertaistavalle luokkapuheelle, niin voimauttavalta kuin se tuntuukin?

      • harhautuksia

        Nuo Antti L:n esimerkit aseharrastajista ja työnantajista eivät tietenkään liity prekaariin kokemukseen. On aivan eri asia puhua oikeudestaan toisten työpanokseen ja aseeseen kuin oikeudesta omaan ruumiiseensa ja elämän edellytyksiin. Jälkimmäisistä on minusta mielekästä puhua luokkataistelun termein. Luokkapuhe ei ole minulle pelkästään ideologinen tai retorinen valinta vaan yritys hahmottaa kokemuksessa näkyviä eriarvoistavia rakenteita ja kamppailua niitä vastaan. Luokkapuhetta tarvitaan näiden rakenteiden näkemiseksi, epätasa-arvon tilanteen näkemiseksi, rakenteissa tapahtuvan hiljaisen konfliktin esiin tuomiseksi, siis näyttää että yhteiskunnassa ihmiset jaetaan väkivaltaisesti tiettyihin asemiin, jotka eivät ole mitenkään yksilön itsensä valitsemia. Luokkapuhetta tarvitaan, jotta nähdään, että kaikki eivät ole samalla viivalla ja että yhteiskunta kohtelee yksilöitä eriarvoisesti. Luokkataistelua tarvitaan tämän epätasa-arvon tilanteen ja siihen liittyvien valta-asetelmien murtamiseen.

  2. Asumisen kalleuden kytkentä palkkatyöhön on oivallinen esimerkki siitä, kuinka turvallisuuden kaipuu välitetään kapitalistisen yhteiskunnan käyttövoimaksi. Ihmiset eivät oikeastaan halua ensisijaisesti niinkään kummallisia asioita, vaan perhe-elämää ja ystäviä, mielekästä tekemistä, puhdasta luontoa ja elämän aineelliset perusasiat kuntoon kuten asumisasiat. Mutta jo näiden jälkimmäisten saavuttamiseksi pitää kamppailla enemmän kuin yhteiskunnan tuotannon kehitysaste kohtuudella edellyttäisi.

    Poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi täytyy luoda subjektiviteetti (”me työvänluokan jäsenet tms.”), ja se taas edellyttää asioiden jäsentämistä vastakkainasetteluiksi. Maankäyttö- ja asuntopolitiikka on aika hedelmällinen alue tässä mielessä. Työväenluokka on tosin termi, joka ei ainakaan vielä ole positiivisessa mielessä retro. Ehkä se kohta on — kysehän on hegemoniatason kamppailusta subjektiviteetin järjestäytymisen ehtojen rakentamisessa.

  3. Polarisaatio, eriarvoistuminen puroutuu monesta asiasta ja on monen nykyongelman (ja myös nykyonnen) alkusyy. Sitä katsoen ymmärtää ettei yhtenäistä kansaa enää ole, saatikka työväenluokkaa. Pirstaloiduttu, pärstälöidytty ollaan.
    Esimerkiksi näin vaikea ideologinen kieli ei tavoita kuin pienen osan potentiaalisista nykyvasemmiston kohderyhmistä. Pitäisi kuorin niin kauan että pystytään puhumaan yksinkertaisilla yhden lauseen puhekuplilla.

    Tässä muutamia haasteita nykyvasureille voitettavaksi:
    http://paavoarhinmaki.fi/foorumi/viewtopic.php?f=2&t=19

  4. ”Harva enää kokee olevansa työläinen, vaikka edelleen myymme aikaamme ja työpanostamme pysyäksemme hengissä järjestelmässä. Työ ei enää ole kuitenkaan sidottu tiettyyn paikkaan tai yhteisöön. Ay-liike käy sopupeliä työnantajien kanssa eikä ole helppo hahmottaa, missä työväenluokan taistelut voisivat tapahtua.”

    Minusta tämä oli oleellinen huomio. Sen jälkeen puhutaan ”prekariaatista” luokkana. Minusta oli alunperinkin huono idea muuttaa muualla käytävä epävarmuus-keskustelu Suomeen luokkakeskusteluksi. Puhuisin mieluummin yhteiskunnallisen epävarmuuden lisääntymisestä, se kun ylittää kaikki luokkarajat. Paperi- tai metallityöläinen, yrittäjä, pätkätyöläinen, parturi, jne. elävät kaikki kasvavassa epävarmuudessa.

    Retoriikkana luokkataisteluläppä onkin sitten aika subjektiivinen juttu. Itse en lämpene sille enkä usko että sillä saadaan massoja liikkeelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s