Puhumisesta

Päätin sitten aloittaa blogin kirjoittamisen. Tämä blogi toimii ainakin syksyn verran vaaliblogina. Sen verran aion jaksaa kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Sen jälkeen voidaan katsoa uudelleen, huvittaako. Varsinainen syy blogin kirjoittamiseen ei ole se, että yrittäisin sillä haalia kasaan hirveän määrän ääniä. Tai no, se ei ainakaan ole pääasia.

Haluan kirjoittaa, koska puhuminen voimauttaa. Liian usein pysytään hiljaa, vaikka joku asia ärsyttää niin kovasti, että olisi tehnyt mieli huutaa. Viime aikoina olen puhunut suoraan ja se on tuntunut hyvältä. Muilla on ollut samanlaisia kokemuksia. Jaettu kokemus on antanut mahdollisuuden siirtyä yhteisiin tekoihin. Hyvin harva kokemus on lopulta vain minun kokemukseni. Identiteetin muodostuminenkin perustuu rakenteelliselle väkivallalle. Kukaan ei valitse olla ”kiltti tyttö” tai ainakaan se valinta ei ole mitenkään oma.

Jo se että saa asian käsitteellistettyä ja tuotua esiin, antaa rohkeutta. Näistä asioista voi puhua. Miksei niitä voisi siis yhtä hyvin muuttaa? Kun pysyy hiljaa ärsyttävistä kokemuksista, ne helposti kääntää itseensä. Silloin niistä tulee minun ongelmiani. Enkä yritä muuttaa ongelmia vaan itseäni niin kuin se ratkaisi ongelman. Jos hymyilen riittävästi niin silloin kaikki on okei.

Tässä blogissa aion lähteä käsitteellistämään joitakin kokemuksia, joihin tarttumisen koen mielekkääksi. Kyllä minulla varmaan on hyviäkin kokemuksia, älä huoli. Kyllä välillä voi hymyilläkin ihan aidosti. Ei siinä mitään. Tuli vain mieleen yksi vessakirjoitusdialogi Espoon kulttuurikeskuksesta:

”Hymyile jokaiselle vastaantulijalle.”

”Entäs jos itkettää?”

Mitäköhän se ensimmäinen kirjoittaja olisi vastannut? Varmaan: ”No, pure huulta ja hymyile silti!”

Mainokset

2 responses to “Puhumisesta

  1. Tuli tuosta lopusta mieleen, kun kanadalaisessa ostoskeskuksessa tuntematon kuusikymppinen nainen huusi mulle ja poikaystävälleni: ”SMILE!” Huomattuaan lievästi sanottuna innottoman reaktiomme hän jatkoi syyllistävään sävyyn: ”Well, don’t smile then.”

    Stalkkaan varmasti blogiasi. Ja äänestän kerrankin edarivaaleissa. 🙂

    • Joo, musta jotenkin tää positiivisuus-kulttuuri on tosi absurdi, että pitäisi aina suhtautua asioihin niin kuin kaikki olis hyvin, vaikka joskus voisi olla rakentavampaa olla aidosti vihainen, surullinen tai pessimistinen. Mä voin jotenkin kuvitella tuon tilanteen ja sen naisen hämmennyksen, kun te ette hymyilleetkään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s